Rising cyber threats targeting the banking sector
Teknologian kehittyminen johtaa uusiin innovaatioihin niin yritysten liiketoiminnassa kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Teknologian kehittyessä kehittyvät myös kyberuhat. Pankkisektori kuuluu yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin, joten sen vakaudesta ja turvallisuudesta on pidettävä huolta. Pankkisektoriin kohdistuvia kyberuhkia on tutkittava, jotta luottamus rahoitusjärjestelmään säilyisi vahvana. Tämän kirjallisuuskatsauksena toteutetun tutkielman tavoitteena oli määritellä pankkien kohtaamat kyberuhat sekä niiden kehittyminen tulevaisuudessa. Tutkielmassa tarkasteltiin pankkien toimintoja, jotka ovat erityisen alttiita kyberuhille ja teknologioita, joita pankit hyödyntävät. Tämän jälkeen käytiin läpi pankkisektoriin kohdistuvia kyberuhkia sekä niiden kehitystä. Tutkielmassa tarkasteltiin myös koko ajan kasvavaa finanssiteknologia-alaa ja sen aiheuttamia uhkia. Tutkielma perustui pankkien kyberturvallisuudesta, pankkisektorista sekä finanssiteknologiasta aiemmin tehtyihin tutkimuksiin. Pankkien kohtaamista kyberuhista tutkielmassa nousivat esiin erityisesti kyberrikollisuuden muodostamat uhat sekä organisaation sisältä tulevat uhat. Näiden lisäksi kyberuhkia aiheuttavat heikkoudet informaatioteknologian infrastruktuurissa sekä kehittyvät teknologiat, kuten lohkoketjut ja esineiden internet. Uhat kohdistuvat erityisesti pankkien omaisuuteen, kuten asiakkaiden tietoihin sekä rahavaroihin.
...
The development of technology leads to new innovations in both business and everyday life. As technology progresses, so do cyber threats. The stability and security of the banking sector need to be ensured because it is a part of society’s critical infrastructure. The cyber threats targeting the banking sector must be studied to maintain the confidence in the financial system. The goal of this literature review was to define the relevant cyber threats that banks are facing and how they might evolve in the future. Banking operations that are especially prone to cyber threats and the technologies that are utilized in banking operations were examined. Cyber threats and their future development were considered. In addition, the expanding financial technology industry and the potential threats arising from it were reviewed. This thesis was based on previous literature on the banking industry, cybersecurity in banks, and financial technology. It was found that the most relevant cyber threats that the banks are facing are cybercrime threats and insider threats. In addition to these, vulnerabilities in information technology infrastructure and emerging technologies such as blockchain and Internet of Things cause cyber threats. The threats target specially the assets of the banks, such as customer data and funds.
...
Keywords
kyberuhka pankkisektori finanssiteknologia cyber threat banking sector cybercrime financial technology rahoitusteknologia kyberrikollisuus pankkiala pankit tietotekniikka kyberturvallisuus verkkohyökkäykset uhat cyber crime banks (monetary institutions) information technology cyber security cyber attacks threats
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Undersea optical cable network and cyber threats
Hummelholm, Aarne (Academic Conferences International, 2019)Almost all services and most of the traditional services are totally dependent on the digital environment. Few users are aware of the revolutionary nature of modern technology. We use day-to-day real-time access to existing ... -
Banking on trust - navigating customer loyalty in the digital banking era : insights from the Finnish banking sector
Hauhia, Veikko (2023)Asiakasuskollisuuden ymmärtämisen merkitys on kasvanut kiristyneen kilpailun myötä. Erityisesti pankkitoiminnan kaltaisella luottamukseen perustuvalla liiketoiminnalla uskollinen asiakaskunta ja sen oikeanlainen hyödyntäminen ... -
Kyberuhkiin valmistautuminen : riskienhallintatyökalujen vertailu
Lämsä, Markus (2022)Tässä kandidaatintutkielmassa käsitellään kyberuhkiin valmistautumista erilaisten riskienhallintamallien näkökulmasta. Kyberuhat ja hyökkäykset ovat nyky-yhteiskunnassa näkyvillä yhä enemmän. Tutkielmassa vertaillaan eri ... -
Kyberhyökkäyksistä Ukrainassa 2022
Pohjankoski, Merja (2023)Tutkimustyön tarkoitus oli tutkia pääasiassa Ukrainaan vuoden 2022 aikana kohdistuneita kyberhyökkäyksiä, sekä valaista hiukan myös Venäjän muihin läntisiin naapureihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola) kohdistuneita ... -
Fintech and Its Impact on Banks : Systematic Literature Review
Rajapathirana, Jayani (2023)This study targets at providing a systematic literature review about the probable impact of Fintech and its associated uses on the banks in a global perspective. This study aims to review the literature to recognize the ...