Hoitotoimena tehdyn lisäveden johtamisen vaikutus Pien-Saimaan pohjaeläinyhteisöön
Järvien rehevöityminen muuttaa järviekosysteemiä ja vaikuttaa muun muassa syvännepohjaeläinyhteisön rakenteeseen. Syvännepohjaeläimet ovat tärkeä osa
järviekosysteemejä tarjoten ravintoa kuluttajille ja osallistuen aineiden kiertoon. Pohjaeläimillä on tärkeä rooli myös järvien ekologisen tilan arvioinnissa. Pien-Saimaan rehevöityminen alkoi 1950-luvulla jatkuen tähän päivään saakka, eikä lain vaatimaa hyvää ekologista tilaa ole saavutettu. Yksi vesialueen hoitotoimista on vuonna 2015 käyttöönotettu, puhtaampaa vettä alueelle johtava Kivisalmen pumppaamo. Hoitotoimen vaikutusta alueen pohjaeläimistöön ja sen tilaan tutkittiin 8 havaintopaikalta vuosina 1999–2020 kerätyllä aineistolla sekä yhdeltä
havaintopaikalta otetun paleolimnologisen näytteen perusteella. Lisäksi tarkasteltiin vedenlaadun muutoksia tutkimusjaksolla. BACI-tyyppinen tarkastelu pohjaeläimistön tilan sekä vedenlaatumuuttujien muutoksesta hoitotoimen vaikutuksesta suoritettiin lineaarisella sekamallilla, ja t-testejä käytettiin havaintopaikoissa tapahtuneiden muutosten arvioinnissa. Tulosten perusteella pumppaamon lähivaikutuspiirissä pohjaeläimistö ja erityisesti vedenlaatu antavat viitteitä tilan parantumisesta, eikä Kivisalmen pumppaamo ainakaan ole huonontanut alueen pohjaeläimistön tilaa. On tärkeää seurata pohjaeläimistön ja yleisemmin tilan kehittymistä jatkossakin ja erityisesti, jos alueelle suunnitellut pienemmät lisäpumppaamot toteutuvat.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Anthropogenic changes in Finnish lakes during the past 150 years inferred from benthic invertebrates and their sedimentary remains
Hynynen, Juhani (University of Jyväskylä, 2004)Järvien kuormitus-, rehevöitymis- ja palautumishistoria on ollut monivaiheinen ja pitkäkestoinen. Monet teollisuuden ja asumajätevesien kuormittamista järvistämme olivat lähes luonnontilaisia vielä 1900-luvun alussa, ... -
Pohjaeläinyhteisön pitkäaikaismuutokset Olkiluodon ydinvoimalaitoksen jäähdytysvesien vaikutusalueella
Kangasniemi, Ville (2010)Olkiluodon ydinvoimalaitosta ympäröivän, jäähdytysvesien otto- ja purkualueella olevan merialueen tilaa on seurattu yhtenäisin menetelmin neljän vuosikymmen ajan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan alueen pohjaeläinyhteisössä ... -
Säännöstelyn ja rehevöitymisen vaikutus järvien rantavyöhykkeen pohjaeläimistön tilaan
Heino, Tommi (2017)Euroopan unionin vesipuitedirektiivin mukaan jokaisen jäsenvaltion pintavesien ekologisen tilan tulee saavuttaa vähintään hyvä tila, eikä jo hyvässä tilassa olevien vesistöjen tila saa heikentyä. Yhtenä biologisena ... -
Happamuuden vaikutus pohjaeläimistön tilaan Länsi-Suomen joissa
Honka, Miia (2020)Euroopan unionin vesipuitedirektiivi velvoittaa jäsenmaita tarkkailemaan pintavesiensä ekologista tilaa. Pohjaeläimet ovat yksi jokien ekologisessa tila-arvioinnissa käytettävistä biologisista laatutekijöistä. Monet ... -
"Saimaan pusikoissa kuhisee?" : ulkomaalaisten maanomistukseen liittyvä keskustelu Etelä-Saimaa -lehdessä
Väätämöinen, Maija (2010)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millainen keskustelu ulkomaalaisten maanomistuksesta rakentui eteläkarjalaisessa maakuntalehdessä, Etelä-Saimaassa. Tutkimus palaa kesään 2007 ja tarkastelee kriittistä diskurssianalyysia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.