Vammaisuuden diskursiiviset jännitteet nuortenkirjallisuuden dialogeissa : tarkasteltavana Tuula Kallioniemen Rottaklaani ja Maria Aution Varjopuutarha
Vammaisia hahmoja sisältävät nuortenkirjat ovat tärkeitä, sillä niillä on monia yhteiskunnallisia, kasvatuksellisia ja terapeuttisia merkityksiä. Siitä huolimatta vammaisuuden kuvauksia nuortenkirjallisuudessa on tutkittu vain vähän Suomessa ja kansainvälisesti. Tutkimukseni tarkoituksena oli analysoida vammaisuuden diskursiivisia jännitteitä nuortenkirjallisuuden dialogeissa. Tarkastelin myös sitä, millä tavoin kirjojen vammaiset hahmot asemoituvat näissä diskursseissa.
Tutkimusaineistonani oli kaksi nuortenkirjaa, joista toinen on Tuula Kallioniemen (2008) Rottaklaani ja toinen Maria Aution (2014) Varjopuutarha. Tarkastelin tutkimuksessani näiden kirjojen dialogeja. Rajasin tutkimusaineiston käyttämällä tarkoituksenmukaista otantaa. Tutkimusmenetelmänäni oli diskurssianalyysi, jossa hyödynsin piirteitä diskursiivisesta psykologiasta ja foucault'laisesta diskurssianalyysista. Näiden taustalla on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan sosiaalista todellisuutta rakennetaan kielen avulla. Aineiston analysoimisessa yhdistin temaattista analyysia ja diskurssianalyysia. Käyttämiäni analyyttisia käsitteitä olivat diskursiivinen jännite ja subjektipositio.
Tulosten mukaan nuortenkirjojen dialogeissa esiintyi viisi diskursiivista jännitettä, joissa vammaiset hahmot asemoituivat eri tavoin. Diskursiivisia jännitteitä sekä niihin liittyviä positioita olivat: jännite 1) erilaistamisen ja arkipäiväistämisen diskurssit sekä erilaisen ja samanlaisen positiot, jännite 2) kyvyttömyyden ja kyvykkyyden diskurssit sekä kyvyttömän ja kyvykkään positiot, jännite 3) tuomitsemisen ja hyväksymisen diskurssit sekä ulkopuolisen ja osallisen positiot, jännite 4) uhriutumisen ja voimaantumisen diskurssit sekä uhrin ja toimijan positiot, jännite 5) epäoikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden diskurssit sekä perusteettomasti etuoikeutetun ja yhdenvertaisen positiot.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Leimattu lapsuus? : vammaisuuden rakentuminen ammatti-ihmisten puheessa ja teksteissä
Vehkakoski, Tanja (Jyväskylän yliopisto, 2006)Ammattilaisten antamissa selityksissä lapsen vammasta tulee hallitseva piirre ja esimerkiksi lapselle annettuun diagnoosiin latautuu helposti voimakkaita odotuksia. Diagnoosia saatetaan pitää vaikeuksien ratkaisijana tai ... -
Vammaisuuden sukupuolittuneet ja sortavat diskurssit : yhteiskunnallis-diskursiivinen näkökulma vammaisuuteen
Reinikainen, Marjo-Riitta (Jyväskylän yliopisto, 2007)Väitöstyössään Marjo-Riitta Reinikainen tutkii kriittisellä otteella tavanomaista arkista puhetta vammaisuudesta. Huomion kohteena ovat vammaisuudelle ja vammaisena olemiselle teksteissä annetut merkitykset, erityisesti ... -
Vammaisuuden diskurssit vammaispalvelulain uudistuksessa
Keiski, Ville (2024)Tarkastelen tutkielmassa sitä, minkälaisia vammaisuutta määritteleviä diskursseja on tunnistettavissa vammaispalvelulain uudistukseen liittyvästä lausuntopalautteesta. Tämä lisäksi analysoin sitä, minkälaista kuvaa ... -
Puhetta isyydestä ja osallistumisesta : isyyden diskursiivinen rakentuminen Kaksplus -lehdessä 1970-2010
Hyytiäinen, Tuija (2014)Tässä tutkielmassa tarkastelen isyyden kulttuurista rakentumista diskursiivisissa käytänteissä 1970-luvulta 2010-luvulle. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista puhetta isyydestä on esiintynyt perhelehden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.