Joki- ja täplärapujen esiintymisen havainnointi eri pyynti- ja näytteenottomenetelmillä

Abstract

Suomessa elää makeissa vesissä kolme rapulajia: luonnonvarainen laji jokirapu (Astacus astacus) sekä istutetut täplärapu (Pacifastacus leniusculus) ja kapeasaksirapu (Pontastacus leptodactylus). Rapuja pyydetään useimmiten erityyppisillä syötitettävillä merroilla. Tässä tutkimuksessa arvioidaan joki- ja täplärapujen esiintymisen havainnointia perinteisten rapumertojen lisäksi uusilla ilman syöttiä pyytävillä kolopyydyksillä, visuaalisella havainnoinnilla sekä ympäristö-DNA-menetelmän (eDNA) avulla. eDNA-menetelmä on hyödyllinen erityisesti uhanalaisten ja hankalasti havainnoitavien lajien tutkimuksessa, sillä sen avulla on mahdollisuus saada tietoa ilman kohdelajin pyydystämistä. Perinteisiä rapumertoja pidettiin pyynnissä 24 tuntia kullakin kohteella, kun taas kolopyydykset olivat pyynnissä 2 viikkoa, jotta ravut ehtivät tottua niihin. Visuaalinen havainnointi suoritettiin kahlaamalla tai tarkastelemalla veneestä rapuja silmämääräisesti ja vesikiikarin avulla. eDNA-näytteenotto suoritettiin siihen suunnitellulla järjestelmällä pumppaamalla 5 L vettä suodattimen läpi. eDNA-analysointi tehtiin laboratoriossa qPCR-analyysin avulla. Lisäksi kohdevesistä otettiin vesinäytteitä tukemaan tuloksia. Perinteisillä rapumerroilla ja eDNA-menetelmällä saatiin suurimmilta osin yhteneviä tuloksia ja nämä menetelmät todettiin toimiviksi havainnointimenetelmiksi. eDNA:n todettiin olevan kehityskelpoinen menetelmä kertomaan, onko vesistössä tiettyä rapulajia. Kolopyydykset eivät toimineet toivotulla tavalla, sillä niihin meni vain kahdessa paikassa vain yksittäisiä rapuja. Visuaalinen havainnointi osoittautui huonoksi havainnointimenetelmäksi etenkin syvillä ja tummavetisillä kohteilla. Kumpikaan näistä menetelmistä ei siis osoittautunut luotettavaksi havainnointimenetelmäksi.

In Finland, three species of crayfish live in freshwater: noble crayfish (Astacus astacus), introduced signal crayfish (Pacifastacus leniusculus) and narrow-clawed crayfish (Pontastacus leptodactylus). Crayfish are most often caught with different types of traps. This study evaluates the detection of noble and signal crayfish with new non-baited tube traps, visual detection, and environmental-DNA (eDNA) in addition to traditional traps in lakes and rivers. The eDNA method is particularly useful in the study of endangered and difficult-to-detect species, as it provides access to information without capturing the target species. Traditional traps were kept for 24 hours in each watersystem, while tube traps were kept for 2 weeks in order to allow the crayfish to get used to them. Visual observation was performed by wading or viewing crayfish from the boat visually and using a water binocular. The eDNA sampling was performed with a system designed for it, by pumping 5 L of water through a filter. The eDNA analysis was performed in the laboratory using qPCR-analysis. In addition, water samples were taken from the target waters to support the results. Traditional traps and the eDNA-method yielded largely consistent results and were found to be viable detection methods. eDNA was identified as a viable method that should be encouraged. The tube traps did not work as desired, as only in two places only few crayfish went into them. Visual observation proved to be a poor method of observation as well, especially in deep and dark water objects. Thus, neither of these methods proved to be a reliable detection method.