Metsäesiopetuksesta ensimmäiselle luokalle : lasten käsityksiä oppimisympäristöistä
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä metsäesiopetukseen osallistuneilla lapsilla on esi- ja alkuopetuksen siirtymävaiheessa kahdesta kokemastaan oppimisympäristöstä. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä syvennyttiin oppimisympäristön eri ulottuvuuksiin sekä tarkasteltiin siirtymävaihetta esiopetuksesta alkuopetukseen. Tutkimuksessa keskityttiin merkittävästi lapsilähtöisen tutkimuksen osa-alueeseen ja sen piirteisiin.
Tämän laadullisen tutkimuksen lähestymistapa on fenomenografinen. Tutkimusjoukon muodosti 20 aineistonkeruuta edeltävänä vuonna metsäesiopetukseen osallistunutta lasta, jotka aineistonkeruuhetkellä syksyllä 2021 olivat ensimmäisen luokan oppilaita. Tutkimuksen aineisto kerättiin lasten piirroksilla ja ryhmähaastatteluilla. Aineisto analysoitiin fenomenografisella analyysimenetelmällä ja piirrokset kuva-analyysin periaatteiden mukaan.
Lasten käsityksistä metsäesiopetuksesta ja ensimmäisen luokan oppimisympäristöstä muodostui kolme kuvauskategoriaa: metsäesiopetuksen oppimisympäristö ulottuvuuksineen, ensimmäisen luokan oppimisympäristö ulottuvuuksineen sekä kolmantena oppimisympäristöjen samankaltaisuudet ja eroavaisuudet. Useat lapset käsittivät metsäesiopetuksen oppimisympäristöä tunnepohjaisesti elämyksellisin kokemuksin. Ensimmäisen luokan oppimisympäristössä lasten käsityksissä korostuivat oppimisen kokemukset ja sisällöt. Eroavaisuuksiksi lapset havaitsivat fyysisen ympäristön elementtejä ja samankaltaisuuksiksi mahdollisuudet liikkumiseen sekä leikkiin. Kokonaisuudessaan lapsilla oli moniulotteisia ja keskenään melko yhteneviä käsityksiä oppimisympäristöistä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29073]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kohti yhtenäistä alkukasvatusta : esi- ja alkuopetuksen kehittämishankkeissa mukana olleiden luokanopettajien käsityksiä alkukasvatuksen yhtenäistämisestä
Pellinen, Satu; Vapaavuori, Helena (1994) -
Siirtymä esiopetuksesta alkuopetukseen : opettajien antamia käsityksiä
Kiviluoma, Jere (2019)Tässä tutkielmassa tarkastelen, millaisia käsityksiä lastentarhanopettajilla sekä luokanopettajilla on lasten koulusiirtymästä esiopetuksesta alkuopetukseen. Opettajat ovat tiiviisti vaikuttamassa siirtymän toteutukseen, ... -
"Mä ajattelen niitä lasten onnistumisen kokemuksia" : opettajien käsityksiä joustavan esi- ja alkuopetuksen toteuttamisessa omassa työssään
Laitinen, Mari (2022)Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on tutkia opettajien käsityksiä joustavan esi- ja alkuopetuksen toteuttamisesta osana omaa työtään. Tutkimus on toteutettu pienessä keskisuomalaisessa kunnassa. Tutkimukseen ... -
“No leikitään meijän leikkejä” : lasten näkökulmia kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ja viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä
Jokinen, Tinja; Martikainen, Elena (2024)Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella lasten näkemyksiä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ja viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä. Lisäksi oltiin kiinnostuneita siitä, miten lapset positioivat ...