Sosialismia, nationalismia vai byrokratiaa? : saksalaissuuntauksen kehitys Suomen poliittisessa keskustelussa 1907-1914
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Suomen eduskuntalaitos uudistettiin vuonna 1906 ja se käynnisti toimintansa 1907. Eduskunnalla ei juuri ollut todellista poliittista valtaa, mutta se mahdollisti Suomen parlamentaarisen kehityksen. Eduskunnassa seurattiin poliittista kehitystä kaikkialla Euroopassa ja yhtenä tärkeänä kohdemaana pidettiin Preussin johtamaa Saksaa, joka käy ilmi sekä kansanedustajien keskusteluista että poliittisesta lehdistöstä. Sekä poliittinen oikeisto että vasemmisto seurasivat Saksan Reichstagin päätöksentekoa, lakiensäätöä sekä keskustelua. Preussin Saksaa pidettiin kehityksen mallimaana, joka johti aikansa tiedettä ja teollisuutta. Sosiaalidemokraateille erityisen tärkeää oli yhteys sisarpuolueeseen. Oikeistossa taas ilmeni edustajien omaa harrastuneisuutta ja aatteellista ihailua Saksaa kohtaan. Kummatkin osapuolet olivat monesti hyvin selvillä saksalaiskirjallisuudesta, auktoriteeteista sekä päivänpolitiikasta. Selvistä yhteyksistään huolimatta kumpikaan puoli ei suhtautunut täysin varauksetta Saksaan. Sekä oikeisto että vasemmisto pitivät tiettyjä saksalaisilmiöitä epäilyttävinä, joskin nämä ilmiöt olivat useimmiten juuri sitä, mitä vastapuoli piti toimintamallinaan. Tutkielmani edustaa laadullista historian tutkimusta, joka pohjautuu diskurssianalyysiin ja osittain politiikan tutkimukseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29616]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lue poliittisesti : profiileja politiikan tutkimukseen
Unknown author (Jyväskylän yliopisto, 2004) -
State composers and the red courtiers : music, ideology, and politics in the Soviet 1930s
Mikkonen, Simo (University of Jyväskylä, 2007)Venäläisiin arkistolähteisiin pohjaavassa väitöstutkimuksessaan Simo Mikkonen käsittelee Neuvostoliiton poliittisen eliitin ja taiteilijoiden keskinäisiä suhteita 1930-luvulla. Ajanjakso muistetaan Stalinin valtaannoususta ... -
Debating Internationalisms : Contexts, Concepts and Historiography
Holmila, Antero; Ihalainen, Pasi (Berghahn Books, 2022) -
Speaking of politics in parliament : experiences of writing a book on the digitized Bundestag debates, 1949–2017
Palonen, Kari (Routledge, 2022)This article consists of ex post methodological reflections on the procedures and practices that I applied in my monograph Politik als parlamentarischer Begriff: Perspektiven aus den Plenardebatten des Deutschen Bundestags ... -
Poliittinen lestadiolaisuus Suvi Ratisen romaanissa Matkaystävä
Luukkainen, Kaisla (2024)Tässä kirjallisuuden maisterintutkielmassa tutkitaan poliittista lestadiolaisuutta Suvi Ratisen romaanissa. Matkaystävä (2019). Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle luovat poliittisen teologian ja poliittisen ...