State composers and the red courtiers : music, ideology, and politics in the Soviet 1930s

Abstract

Venäläisiin arkistolähteisiin pohjaavassa väitöstutkimuksessaan Simo Mikkonen käsittelee Neuvostoliiton poliittisen eliitin ja taiteilijoiden keskinäisiä suhteita 1930-luvulla. Ajanjakso muistetaan Stalinin valtaannoususta ja joukkoterrorista. Taiteiden osalta on puhuttu taiteellisen vapauden alistamisesta poliittisiin päämääriin puolueen pakkokeinojen ja vainon avulla. Mikkonen osoittaa käsityksen osin virheelliseksi: yhtään eturivin säveltäjää ei terrorin aikana lähetetty vankileireille, teloituksista puhumattakaan. Säveltäjistä neuvostoeliittiä Säveltäjien asema muuttui merkittävästi 1930-luvun aikana. Säveltäjien työ ammattimaistui, he nousivat osaksi eliittiä ja heidän elintasonsa koheni. Parannuksilla oli kuitenkin hintansa. Kommunistinen puolue asetti musiikille useita vaatimuksia, kuten ymmärrettävyys. Lisäksi teosten aiheiden tuli mukautua vallitsevaan politiikkaan. Näiden rajoitusten välineenä on pidetty 1932 perustettua Neuvostosäveltäjien liittoa, jonka viralliseksi ohjenuoraksi asetettiin sosialistinen realismi. Säveltäjäliitosta ei kuitenkaan tullut kirjailijaliiton tapaista puolueen käsikassaraa, vaan säveltäjien etujärjestö, jota he käyttivät etevästi taloudellisten etujen järjestämiseen ja asemansa parantamiseen. - Vaikka säveltäjäliiton kokouksissa käsiteltiin myös ideologisia ja poliittisia teemoja, tämä ei tapahtunut puolueen suoran valvonnan alaisuudessa. Säveltäjät jopa vaikuttivat puolueen näkemyksiin musiikista ja siihen, miten puolueen hämäriä ohjeita ja musiikin sosialistista realismia tulkittiin, Mikkonen havaitsi. Byrokraatit vainojen uhrina Vuosi 1936 muistetaan säveltäjä Dimitri Shostakovitshia vastaan käynnistetystä hyökkäyksestä. Shostakovitshin on väitetty joutuneen täydelliseen epäsuosioon, jopa kuolemanvaaraan ennen kuin hänen viides sinfoniansa esitettiin marraskuussa 1937. Mikkonen osoittaa, että Pravdan käynnistämä hyökkäys oli osa laajempaa tapahtumaketjua, jossa Shostakovitsh ei edes ollut pääkohteena. Häntä ei missään vaiheessa hylätty, saati vangittu. Pravdan artikkelit liittyivät valtaeliitin sisäiseen kamppailuun, jossa uusi Taideasioiden komitea otti ylivallan taidehallinnossa. Samalla se pyrki alistamaan itsenäisesti toimineen säveltäjäliiton valtansa alle. Seurasi valtakamppailu, jossa säveltäjäliitto näytti olevan vaarassa muuttua vuosina 1936-38 raivonneen terrorin veriseksi näyttämöksi. - Yllättävää on, ettei yhtäkään eturivin säveltäjää teloitettu kyseisten vuosien aikana. Toisin kuin esimerkiksi pahasti kärsinyt kirjallisuus, musiikki välttyi merkittäviltä tuhoilta, Mikkonen huomasi. Säveltäjien ja hallinnon yhteenoton uhrit olivat lähes poikkeuksetta byrokraatteja. Vaikka säveltäjäliiton aiempi johto syrjäytettiin, säveltäjät hyötyivät muutoksesta: säveltäjäliiton jäseniksi otettiin ainoastaan aitoja säveltäjiä ja musiikkitieteilijöitä. Liiton johto ei puhdistusten jälkeen edes kuulunut puolueeseen, vaan kaikki olivat arvostettuja säveltäjiä. Modernismia, ei säveltäjiä vastaan Myös itse musiikki koki muutoksia. 1920-luvun musiikillinen monimuotoisuus ei hävinnyt, mutta siitä tuli tiukemmin muotoihin sidottua. Valtio nosti kansanmusiikin kukoistukseen avokätisellä rahoituksellaan, mutta samalla kontrolloi sitä voimakkaasti. Myös perinteistä venäläistä konserttimusiikkia painotettiin voimakkaasti länsieurooppalaisen avantgarden kustannuksella. Musiikilliset uudistukset eivät tapahtuneet yksin puolueen toimesta ja säveltäjien vastustamina. Vaikka osa säveltäjistä suuntautui musiikilliseen avant-gardeen, lähes kaikki oli koulutettu Rimski-Korsakovin viitoittamalla venäläiskansallisella tiellä. Käänne perinteeseen oli sinänsä looginen, mutta kun siihen kytkettiin modernin musiikin vastainen kampanjointi ja ulkomaisten yhteyksien vaikeuttaminen, ero 1920-lukuun vaikutti varsin huomattavalta.

In the scholarship of Soviet history, music has too often been neglected as part of musicology rather than that of history. As a consequence, our understanding of the music as part of the Soviet society has been left rather one-sided. Soviet musical life has been studied largely by musicologists interested in specific works or composers rather than the context within which music was produced. This study discusses the relationship of art and politics in the Soviet Union during the early Stalinist phase, 1930s. It explores the ideas different groups had about the development of Soviet music, but also the development of the concept of Soviet music. In addition, the ties between composers and leading Communist Party officials are of crucial interest as it has been believed that the Party had a central role in the development of Soviet musical life in the 1930s.Although the Party first became interested and then highly involved in Soviet musical life, during early 1930s, composers and musicologists were able to organize their work without direct involvement of neither the Party nor the state organs. The Composers’ Union, the art union gathering all the composers and musicologists, was established in 1932, but unlike its sister organization, the Writers’ Union, it was not submitted to the Party. Rather, the Composers’ Union concentrated on furthering the financial position of its members. The issues of housing, salary and copyrights were engaged by composers while the Party mostly disregarded the intensification of the control of the Soviet musical life. Although the introduction of the Committee on Artistic Affairs, the state superstructure over the whole artistic life, intensified the political ties between music and the Party politics from 1936 onwards, composers managed still preserve their own interests. Despite the conflict between the superior Committee on Artistic Affairs and the Composers’ Union, composers were not overcome. Even more surprising is the fact that the years of terror (1936–1938) almost passed the Composers’ Union by without victims, whereas the Writers’ Union suffered heavily as almost all state and Party organs. During the 1930s Soviet music in general came to support aims of the Party and had to make concession. Simultaneously, however, composing as a profession became established and amount of full-time composers proliferated.