Tiskinurkan kuninkaita ja vammaisaktivisteja, ei puutarhatonttuja : monimetodinen analyysi vammaisuuden esittämisestä Ylen, Helsingin Sanomien ja Iltalehden verkkojournalismissa vuosina 2020–2021

Abstract

Vammaisuus on ilmiö, joka on kaikkialla läsnä. Maailman suurimmaksikin tituleerattu vähemmistö on tyypillisesti jäänyt mediajulkisuuden marginaaliin. Mediaesitykset ovat myös usein päätyneet käsittelemään vammaisia ihmisiä negatiivisten stereotypioiden kautta. Ymmärryksemme vammaisuudesta on monipuolistunut viime vuosikymmenten aikana, ja vammaisten ihmisten oikeuksien edistäminen ja etenkin työllisyyden parantaminen ovat ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Tavat, joilla vammaisuutta käsitellään journalismissa, voivat vaikuttaa esimerkiksi vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden kannalta tärkeiden sosiaalisten uudistusten toteutumiseen. Tutkittu tieto siitä, miten vammaisuutta käsitellään nykypäivänä suomalaisessa journalismissa, on kuitenkin vähäistä. Tämä pro gradu -tutkielma pyrkii omalta osaltaan valaisemaan tuota tutkimuksen katvealuetta. Tutkin, miten vammaisuutta kehystetään Ylen, Helsingin Sanomien ja Iltalehden verkkojournalismissa suhteessa aiempaan kansainväliseen tutkimukseen. Aineistoni (N=84) on laadullinen ja koostuu 1.1.2020–31.12.2021 julkaistuista verkkoartikkeleista. Kehysanalyysini nojaa vammaisuuden traditionaalisiin ja progressiivisiin esittämismalleihin (Clogston 1990; 1994, Haller 1995; 1998). Täydennän tutkimustani laadullisella sisällönanalyysilla ja pyrin selvittämään, millaisia merkityksiä vammaisuutta käsittelevissä mediaesityksissä annetaan työlle ja työkyvylle. Lisäksi tarkastelen, kuinka ongelmat positioidaan jutuissa ja esitetäänkö elämä vamman kanssa edelleen ensisijaisesti tragediana, menetyksenä tai kärsimyksenä. Tutkimukseni tulokset indikoivat, että vammaisuutta kehystetään suomalaisessa journalismissa enenevissä määrin progressiivisten mallien mukaisten kehysten kautta. Traditionaalisten mallien osuus oli sen sijaan pienempi kuin aiemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa. Ongelmat positioitiin useammin ympäröivästä yhteiskunnasta kuin yksilöistä johtuviksi ja elämää vamman kanssa kuvattiin negatiivisesti arvottaen noin neljänneksessä jutuista. Jossain määrin edistyksellisemmistä käsittelytavoista huolimatta analyysini tunnistaa mediaesityksistä toisenlaisia, hienovaraisempia toiseuttamisen muotoja. Erityisesti vammaisuuden ja työn suhde näyttäytyy kompleksisena.