Suomalaisten 8.-luokkalaisten ohjelmoinnillisen ajattelun osaamisen yhteys ohjelmistojen käyttöön sekä monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun itsearvioituun oppimiseen
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkasteltiin ICILS 2018 -tutkimuksen ohjelmoinnillisen ajattelun
oppilaiskokeen tuloksien perusteella muodostettujen tasoryhmien välisiä eroja
ohjelmistojen käytössä oppitunneilla sekä itsearvioiduissa monilukutaidon, ohjelmoinnillisen ajattelun ja ohjelmoinnin oppimista koulussa. Tämän lisäksi tutkittiin, millaisia sukupuolieroja oli havaittavissa edellä esitetyissä muuttujissa.
Tutkimuksen aineistona käytettiin Kansainvälisen monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimuksen ICILS 2018 -aineiston oppilaskokeen arvioinnin tuloksia sekä oppilaskyselyn vastauksia. Tasoryhmien välisiä eroja tutkittiin
keskiarvovertailuin. Erojen tilastollista merkitsevyyttä mitattiin t–testillä. Sukupuolten välisiä eroja muuttujien välillä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin avulla.
Perusohjelmistojen käytöllä sekä oppilaan itsearvioidulla monilukutaidon
oppimisella koulussa oli positiivinen yhteys ohjelmoinnillisen ajattelun taitoihin.
Yllättäen oppilaan itsearvioidulla ohjelmoinnillisen ajattelun oppimisella oli negatiivinen yhteys ohjelmoinnillisen ajattelun taitoihin. Tytöistä poikia suurempi
prosenttiosuus ilmoitti oppineensa ”paljon” monilukutaidon osa-alueista koulussa, kun taas pojista suurempi prosenttiosuus ilmoitti oppineensa ”paljon” ohjelmoinnillisen ajattelun taitoja koulussa.
Tutkimuksen pohjalta olisi tärkeä tutkia lisää, miksi tyttöjen itsearviot ohjelmoinnillisen ajattelun oppimisesta koulussa olivat heikommat kuin poikien,
vaikka tyttöjen ohjelmoinnillisen ajattelun taidot olivat keskimäärin paremmat
kuin poikien.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Digiloikasta digitaitoihin : kansainvälinen monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimus (ICILS 2018)
Leino, Kaisa; Rikala, Jenni; Puhakka, Eija; Niilo-Rämä, Mikko; Siren, Marjo; Fagerlund, Janne (Koulutuksen tutkimuslaitos, 2019) -
Lapset ja ohjelmointi : lapsille tarkoitetut ohjelmointiympäristöt ja ohjelmoinnillisen ajattelun kehittyminen
Turunen, Pinja (2019)Lapsia varten on tehty erilaisia ohjelmointiympäristöjä, jotka auttavat heitä oppimaan kaikille hyödyllistä ohjelmoinnillista ajattelua. Ohjelmoinnilliseen ajatteluun kuuluu erilaisia ohjelmoinnin konsepteja ja sitä voidaan ... -
Varhaiskasvatuksen kasvattajien minäpystyvyys lasten ohjelmoinnillisen ajattelun kehittymisen tukemisessa
Helkkula, Erika (2023)Tarkoituksena oli tutkia, millainen minäpystyvyys varhaiskasvatuksen kasvattajilla on tukea lasten ohjelmoinnillisen ajattelun kehittymistä. Lisäksi tarkasteltiin, eroavatko varhaiskasvatuksen kasvattajien minäpystyvyyden ... -
Yhteistoiminnalliseen oppimiseen perustuvan opetuskokeilun vaikutus oppilaiden ajattelun kehittymiseen, oppimiseen ja motivaatioon
Ilveskoski, Elina; Mikkonen, Elina (2013) -
Mediatekstit monilukutaidon opetuksessa alakoulussa
Ruuskanen, Jenna (2022)Pro gradu -tutkielmani käsittelee mediatekstien käyttöä monilukutaidon opetuksessa. vuosiluokilla 1–6. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin opettajat kuvaavat mediatekstien käyttöä monilukutaidon opetuksessa ...