Let's go! : an early English language showering material package
Varhennettu vieraan kielen opettaminen ja oppiminen on noussut suureen suosioon varsinkin Euroopassa 2000-luvun
aikana. Myös Suomessa vieraan ja toisen kielen opettamista on varhennettu uusimmassa perusopetuksen
opetussuunnitelmassa, ja Suomessa useimmin tarjottu kieli on englanti. Nyt vieraiden kielten oppiminen alkaa
perusopetuksessa jo ensimmäisellä luokalla, kun oppilaat ovat keskimäärin 7-vuotiaita. Varhentaminen vaatii
kohdeyleisölle (todella nuorille kielenoppijoille) sopivaa ja mielekästä oppimateriaalia.
Tämä materiaalipaketti on kohdistettu esiopetuksessa ja päiväkodissa oleville lapsille, jotka tulevat aloittamaan
opiskelun alakoulussa lähivuosina. Tavoitteena on tukea nuorten kielenoppijoiden siirtymistä peruskouluun
keskittymällä englanninkielisen sanaston oppimiseen ja vahvistamiseen. Sanastoon keskittymällä materiaalipaketti
tavoittelee lapsille sopivan kielipankin rakentamista, jonka avulla lapset voivat ilmaista itseään ja ymmärtää muita
vieraalla kielellä.
Lasten opettaminen on oma maailmansa, ja se vaatii omat metodinsa onnistuakseen. Tämä materiaalipaketti käyttää
kielisuihkutusta ja toiminnallisuutta opetuksen kulmakivinä. Tavoitteena on, että lapsi on aktiivisessa roolissa
kaikessa tekemisessä. Materiaalipaketti on suunniteltu siten, että sitä voi käyttää kuka vain kaksikielinen henkilö,
eikä vain kielenopettajan taustan omaava. On huomioitavaa, että uusimmassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa
mainitaan suoraan kielisuihkutuksen käyttäminen esiopetuksen ja perusopetuksen siirtymässä.
Materiaalipaketti koostuu kahdesta erilaisesta aktiviteettityypistä: johdantoaktiviteeteista, joiden tehtävänä on
esitellä uusi teemasanasto lapsille, ja ydinaktiviteeteista, joiden tehtävänä on toistaa ja vahvistaa sanastoa, sekä
samalla haastaa että osallistaa lapsia opetuksessa mielekkäillä tavoilla. Aktiviteetit ovat suunniteltu siten, että ne ovat
osana päiväkodin arkea, ja niitä voi käyttää useaan kertaan. Aktiviteetit ovat lyhyitä ja helposti muokattavia, ja ne
sopivat melkein kaikkien lapsille sopivien teemasanastojen opettamiseen. Tämä materiaalipaketti keskittyy varsinkin
neljän teemasanaston opettamiseen (eläimet, toimintaverbit, numerot, värit).
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
English here, English there, English everywhere : language showering material package for English language learning in early childhood education classrooms (ages 3-6)
Leppäkangas, Maiju (2024)Varhainen kielenoppiminen sijoittuu aikaan ennen oppivelvollisuuden alkamista ja se voidaan jakaa kahteen ikäryhmään: varhaisiin kielenoppijoihin (iät 7–12) sekä erityisen varhaisiin kielenoppijoihin (iät 3–6). Tämä ... -
Blending English and Environmental studies : a material package for integrating English and Environmental studies
Blomquist, Sofia (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tuloksena syntynyt materiaalipaketti on suunniteltu vastaamaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (POPS2014) tavoitteita koskien ympäristöopin ja englannin kielen oppiaineita vuosiluokilla ... -
The purple soulstone : material package for teaching English to eighth graders through gamification, augmented reality and interactive storytelling
Pajakko, Anton (2023)Pelillistämisestä on tullut koko ajan suositumpaa, eikä sen suosio näytä olevan laskussa. Nykyään sitä käytetään niin työelämässä kuin opettamisessakin. Kapp (2012) määrittelee pelillistämisen seuraavasti: peli elementtien ... -
Note the modes! : a multiliteracies material package for an English module
Pitkäranta, Ella (2022)Ensimmäinen monilukutaidon määritelmä pohjaa The New London Groupin (2000) artikkeliin, jonka mukaan monilukutaito tarkoittaa tulevaisuuden kannalta välttämätöntä multimodaalista lukutaitoa. Nykyään termillä viitataan ... -
Teaching English through visual arts to 9th graders in Finnish comprehensive school: a material package
Tolvanen, Nina (2018)Opetushallitus julkaisi vuonna 2014 uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS), jotka otettiin asteittain käyttöön vuonna 2016. Uudessa OPS:issa kannustetaan muun muassa laaja-alaiseen osaamiseen, oppiaineiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.