”Hei, ymmärrän tän jenkin tekemän videon!” : a study on Finnish EFL teachers’ views on using authentic materials when teaching listening comprehension
Kuunteleminen on kielitaidon olennaisin osa-alue, ja esimerkiksi ensimmäinen taito, jonka lapsi kehittää oppiessaan ensikieltään (esim. Thanajaro 2000). Kuuntelemisen taitoon perustuu myös suuri osa mitä tahansa oppimisprosessia.
Autenttisilla opetusmateriaaleilla on todettu olevan selkeitä positiivisia vaikutuksia oppijoiden kuullun ymmärtämisen kehitykseen vieraissa kielissä: Autenttiset materiaalit ovat keinotekoisia motivoivampia ja antavat oppijoille enemmän itsevarmuutta kielen käyttötilanteissa koulun ulkopuolella. Tässä tutkimuksessa viittaan autenttisilla materiaaleilla materiaaleihin, jotka on luotu koulun ulkopuolisessa ympäristössä aidoissa viestintätilanteissa.
Tutkielmassani pyrin selvittämään suomalaisten englanninopettajien näkemyksiä autenttisten kuullun ymmärtämisen materiaalien tärkeydestä, miksi ne koetaan tärkeäksi ja syitä, jotka ohjaavat materiaalien valintaa. Selvitän myös, miten kuullun ymmärtämisen materiaaleja voisi heidän mielestään kehittää enemmän oikeaa elämää vastaaviksi tai helpommin saavutettaviksi.
Tulosten perusteella ajan puute vaikuttaa olevan pääasiallinen syy niille, jotka eivät käytä oppikirjojen ulkopuolisia materiaaleja kuullunymmärtämisen opetuksessa. Peruskoulussa autenttiset materiaalit ovat myös suurelle osalla oppijoista liian vaikeita, minkä takia myös keinotekoisia, helpommin kuunneltavia materiaaleja on hyvä olla mukana. Tulevaisuuden tutkimukset voisivat keskittyä materiaalien helpompaan saatavuuteen opettajien ajan säästämiseksi, esimerkiksi liittämällä niitä suoraan oppikirjojen materiaaleihin tai kokoamalla yhteiseen materiaalipankkiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Natural, unmodified, meaningful, motivating and real" : authentic learning materials and authentic learning defined by fl teachers and teacher students
Rossi, Juuli (2013)Vieraiden kielten opetus ja autenttisuus ovat jo pitkään olleet keskustelun ja mielenkiinnon kohteina. Autenttisuuden monimuotoisuus ja vaikeasti määriteltävyys ovat tehneet aiheesta jopa vaikeasti lähestyttävän. Autenttisuuden ... -
Teaching English through visual arts to 9th graders in Finnish comprehensive school: a material package
Tolvanen, Nina (2018)Opetushallitus julkaisi vuonna 2014 uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS), jotka otettiin asteittain käyttöön vuonna 2016. Uudessa OPS:issa kannustetaan muun muassa laaja-alaiseen osaamiseen, oppiaineiden ... -
Teaching English through digital exercises : a material package for upper secondary EFL teachers
Saloniemi, Suvi (2023)Tutkielma on digitaalisiin opetusmenetelmiin pohjautuva materiaalipaketti lukion englannin kielen opettajille. Lisääntyvä digitalisaatio yhteiskunnassa ja digitaalisten taitojen vaadittavuus lukio-opetuksessa on tehnyt ... -
Teachers' beliefs about learning and language as reflected in their views of teaching materials for Content and Language Integrated Learning (CLIL)
Bovellan, Eveliina (University of Jyväskylä, 2014) -
Authentic texts as cultural mirrors : a handbook for English teachers
Autio, Laura Kaarina (2012)Autenttisuutta kieltenopetuksessa on käsitelty vuosien mittaan monesta eri näkökulmasta. Laajimmassa määritelmässä autenttiseksi oppimiseksi mielletään kaikki mikä on oppijalle keskeistä kun taas kapeimmassa määritelmässä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.