Siitä selvittiin : vanhempien osallistuminen ja jaksaminen alkuopetusikäisten lasten etäopetuksen aikana koronakeväänä 2020
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin etäopetuksessa olleiden 1-2 – luokkalaisten vanhempien kokemuksia osallistumisesta lastensa etäopetukseen ja jaksamisesta koronapandemian aikana. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös, millä
tavoilla tutkimukseen osallistuneiden vanhempien lasten kouluissa etäopetus oli
järjestetty.
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhdeksää vanhempaa maaliskuussa
2021. Aineisto kerättiin lumipallo-otantaa hyödyntäen. Haastattelumenetelmäksi
valikoitui puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, jossa aineisto ryhmiteltiin ja yhdisteltiin luokiksi.
Vanhempien kertoman mukaan lasten kouluilla oli erilaisia käytäntöjä etäopetuksen järjestämiseksi. Vanhemmat osallistuivat aktiivisesti etäopetuksen sujumiseen suunnittelemalla ajankäyttöä, osallistumalla opettamiseen ja tukemalla
lapsen tunteiden säätelyä, toiminnanohjausta sekä oppimista.
Tutkimuksessa löytyi monia vanhempia kuormittavia tekijöitä, mutta myös
jaksamista tukevia tekijöitä. Suurimpina kuormittavuutta lisäävänä tekijänä oli
tehtävien ja vastuiden kasaantuminen. Vanhempien täytyi huolehtia arjen pyörittämisestä, omista töistä ja lapsen etäopetuksesta. Vanhempien jaksamista heikensivät myös epätietoisuus tilanteen kehittymisestä ja jatkumisesta. Etäopetusjakso oli vanhempien mukaan psyykkisesti kuormittavaa ja stressaavaa.
Vanhempien jaksamista tukevia tekijöitä olivat oma positiivinen asennoituminen tilanteeseen, ympäröivät olosuhteet, saatu tuki ja kokemus omasta osaamisesta. Myös lapsen onnistumisten näkeminen auttoi jaksamaan. Vanhemmat
pitivät tärkeänä, että kaikki olivat samassa tilanteessa ja myös työpaikoilla suhtauduttiin suopeasti.
Tämä tutkimus osoitti, että etäopetus koettiin jaksamista heikentäväksi.
Vanhemmat kuitenkin kokivat, että olivat selviytyneet keväästä kaikesta huolimatta
...
This study examined the experiences of parents in grades 1-2 in distance learning
about participation and coping during covid-19 pandemics. The study also
looked at the ways in which distance learning was organized in different schools.
The study was conducted by interviewing nine parents in March
2021. The data were collected using a snowball sampling. The semi-structured
thematic interview was chosen as the interview method. The data were analyzed
using databased content analysis, in which the data were grouped and combined
into categories.
Distance learning was organized in many different ways. Different
schools had different practices. Most families received instructions electronically
from the school. Parents actively participated in distance learning by planning
the use of time, participating in teaching and supporting the child's emotion regulation, activity guidance and learning.
The study found many stressors, but also factors that support parents coping. The biggest factor increasing parents´ workload was the accumulation of things to be handled. Parents have to take care of everyday life, their own
work and the child's distance learning. The coping was also weakened by uncertainty about the development and continuation of the situation. According to the
parents, the distance learning period was mentally stressful.
Factors supporting coping included one's own attitude, the surrounding conditions, the support received and the experience of one's own competence. Seeing the child’s successes also helped to cope. The parents considered
it important that everyone was in the same situation and that they were also welcomed in the workplace. This study shows that distance learning has contributed
to parental coping. However, the parents felt that they had survived despite all
the spring.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhempien hiljaisia ääniä : vanhemmuuden uupumuksen ja työuupumuksen alaryhmät koronapandemian aikana
Sorkkila, Matilda; Panula, Venla; Kiuru, Noona; Pöysä, Sanni; Junttila, Niina; Lerkkanen, Marja-Kristiina; Pakarinen, Eija (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, 2023)Koronapandemialla on esitetty olevan pitkäkestoisia seurauksia erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville perheille, mutta tällaisten vanhempien hyvinvoinnista koronapandemian aikana on vain vähän tutkimustietoa. Osana ... -
Päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien kokemukset etätyön ja perhe-elämän yhteensovittamisesta koronapandemian aikana
Wikström, Aleksi (2023)Tässä tutkimuksessa perehdytään päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien kokemuksiin etätyön ja perhe-elämän yhteensovittamisesta koronapandemian aikana. Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin valmista ... -
Vanhempien kokemuksia neurokirjon lasten etäopetuksen haasteista kevään 2020 pandemiatilanteessa
Larkiola, Tuulikki (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena oli tuoda esiin, minkälaisia haasteita ADHD-piirteitä omaavien alkuopetusikäisten lasten vanhemmat kokivat kevään 2020 pandemiasta johtuneen etäopetusjakson aikana. Haasteiden tutkimuksella ... -
Vanhempien uupumus ja etäopetusjärjestelyt covid-19-poikkeusoloaikana
Sorkkila, Matilda; Alasuutari, Maarit; Pakarinen, Eija; Lammi-Taskula, Johanna; Kiuru, Noona; Aunola, Kaisa (Suomen kasvatustieteellinen seura, 2023)Monien perheitten elämä kuormittui kevään 2020 aikana, jolloin lapset ja nuoret opiskelivat covid-19-pandemian vuoksi pääsääntöisesti etäopetuksessa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, kuinka paljon yhtäältä vanhempien ... -
Lasten ja perheiden arki ja hyvinvointi koronapandemian aikana vanhempien kuvaamana
Loisti, Sofia (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää koronapandemian vaikutuksia perheiden ja alle 8-vuotiaiden lasten arkeen ja hyvinvointiin vanhempien kertomana. Lapsuudentutkimus ja hyvinvointi ovat tutkimuksen lähtökohtia. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.