Vokseleihin perustuvat pinnanmuodostusalgoritmit ja maaston proseduraalinen generointi
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata marssikuutiot-algoritmin ja naiivin pintaverkkoalgoritmin suorituskykyä. Tutkielman kirjallisuuskatsaus sisältää maaston proseduraalisen generoinnin menetelmiä, joilla generoitavan korkeusdatan visualisointiin vokseleihin perustuvia pinnanmuodostusalgoritmeja sovellettiin. Tutkimus toteutettiin soveltamalla suunnittelutieteellistä viitekehystä ja konstruktiivista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto koostui vertailtavien pinnanmuodostusalgoritmien suorituskyvyn mittauksista, jotka perustuivat simpleksikohinalla tuotettuun keinotekoiseen dataan. Tutkimus osoitti, että naiivi pintaverkkoalgoritmi suoriutui kaikilla osa-alueilla marssikuutioita paremmin, vaikka molemmat algoritmit suoriutuivat suhteellisen tasapuolisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että naiivi pintaverkkoalgoritmi on suorituskyvyltään jonkin verran tehokkaampi, joten se kannattaisi valita ensisijaisesti käytännön sovelluksiin. The purpose of the study was to compare the performance of the marching cubes and the naive surface nets algorithms. The literature review of the treatise includes methods of procedural terrain generation by which voxel-based surface reconstruction algorithms for the visualization of elevation data to be generated were applied. The study was conducted by applying a framework for design science methodology and a constructive research method. The research data consisted of measurements in the performance of reconstruction algorithms being compared, based on artificial data generated by simplex noise. The study indicated that the naive surface nets algorithm performed better than the marching cubes algorithm in all aspects though both algorithms performed relatively equally. In conclusion, the naive surface nets algorithm is somewhat more efficient in performance, thus it appears to be worth choosing primarily for practical applications.
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Planetaarisen mittakaavan maaston generointi ja reaaliaikainen renderöinti
Paananen, Ilari (2019)Planeettojen renderöintiä hyödynnetään mm. viihdeteollisuudessa, avaruustutkimuksessa ja erilaisissa visualisoinneissa. Jotkut sovelluskohteet vaativat renderöinniltä reaaliaikaisuutta. Monesti planeettaa mallinnettaessa ... -
Kolmiulotteisen maaston generointi peleissä
Paananen, Ilari (2015)Monet tietokonepelit toteuttavat kolmiulotteisen maaston käyttäen korkeuskarttoja. Korkeuskartan luominen käsin on kuitenkin työlästä. Pelinkehityksen helpottamiseksi korkeuskarttoja voidaan generoida osittain tai täysin ... -
Kolmiulotteisen maaston generoinnin metodit peleissä
Ilmonen, Aleksi (2021)Videopeleissä on viimeisten vuosien varrella sisällön määrä kasvanut runsaasti. Sisältöä luodaan proseduraalisesti generoiden, jotta säästetään aikaa ja resursseja. Tässä tutkielmassa käsitellään erilaisia kolmiuloitteisen ... -
Maaston proseduraalisen generoinnin menetelmät videopeleissä ja niiden kontrolloitavuus
Lammi, Mika (2022)Pelimaailmojen proseduraalinen luonti vähentää sisällön tuottamiseen kuluvia kustannuksia. Tutkielmassa käydään läpi videopeleissä käytettyjä proseduraalisia maastonluontimenetelmiä ja arvioidaan niiden kontrolloitavuutta. ... -
Analysis of microtomographic images of porous heterogeneous materials
Turpeinen, Tuomas (University of Jyväskylä, 2015)In this work, we study the phases of image processing chain of microtomographic imag- ing in order to obtain reliable results while optimizing the time spent on denoising and segmentation. We consider that the decisions ...