”Mä kuvittelin, et ne äänet halaa toisiaan” : tapaustutkimus musiikkiterapeuttisesta äänityöskentelystä osana laulutuntia
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämä on laadullinen tapaustutkimus, jossa tarkastellaan masentuneen, ahdistuneen ja estyneen
henkilön kokemusta laulutunneista, joihin on yhdistetty musiikkiterapeuttista äänityöskentelyä.
Tutkimukseen osallistui 39-vuotias mies, jolla oli diagnosoitu masennus, yleinen ahdistuneisuushäiriö sekä estynyt persoonallisuushäiriö. Tutkimusaineisto kerättiin
kymmenellä laulutunnilla kesällä 2021. Tapaamiset äänitettiin, tutkimushenkilö kirjoitti reflektiopäiväkirjaa ja lopuksi häntä haastateltiin avoimella haastattelulla. Tutkimuksen menetelmä oli tulkinnallinen fenomenologinen analyysi eli IPA (Interpretative
Phenomenological Analysis).
Tutkimuksen tuloksina löytyi viisi pääteemaa, jotka kuvasivat tutkimushenkilön kokemuksia
laulutunneista, joihin on yhdistetty musiikkiterapeuttista äänityöskentelyä. Teemat ovat lempeä kriitikko, joka kuvastaa itsensä ja äänensä hyväksymistä, itsemyötätuntoista suhtautumista. Toinen teema on vapautunut ja spontaani, joka kuvasi kokemusta äänentuoton vapautumisesta, spontaanista äänenkäytöstä, rentoutumisesta sekä tunteiden kehollisesta ja äänellisestä purkamisesta. Kolmas teema jännittäminen jarruttaa, kuvasi itsekriittisyyttä,
suorituspaineita, epävarmuutta ja jännittämistä. Neljäs teema äänten halaus ilmaisi kokemusta yhteyden löytämisestä sekä seksuaalisuudesta ja viides teema uppoutuminen kuvasi flowkokemusta, ajan ja paikan häviämistä. Tutkimus paljasti eroja ääni-improvisaation ja
laulamisen välillä: ääni-improvisaatio mahdollisti yhteyden tutkittavan sisäiseen maailmaan, rentoutti ja vapautti. Laulamisen kohdalla heräsi myös hankalia tunteita kuten epävarmuutta ja itsekritiikkiä. Kattoteemaksi kaikille näille kokemuksille muodostui minän muutosprosessi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kestääkö ääni? : laulunopetuksen vaikutus opettajaksi valmistuvien äänen laatuun ja ilmaisuun
Valtasaari, Hannele (University of Jyväskylä, 2017)The aim of this study was to investigate how regular singing lessons and deliberate practice impact future teachers’ voice quality and their expression in speech and singing. Previous research about teachers’ speaking ... -
Laulaminen on ihanaa! : laulamisen asema alakoulun musiikinopetuksessa
Airaksinen, Erika (2023)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä opettajat, jotka opettavat musiikkia alakoulussa ovat laulamisen ja äänenkäytön opetuksesta sekä sen merkityksestä musiikin oppiaineeseen. Tutkimuksen tavoitteena on myös ... -
Kehitysvammaisten kokemuksia itsemääräämisoikeudestaan : fenomenologinen tapaustutkimus
Annala-Suojanen, Virpi (2017)Tutkimuksen tavoitteena on tutkia ja tuottaa tietoa kehitysvammaisten kokemuksista tutkimuskysymyksen ”miten kehitysvammaiset kokevat oman itsemääräämisoikeutensa ja miten se käytännössä ilmenee?” avulla. Millaisen merkityksen ... -
"Semmoinen matka" : kliininen lauluimprovisaatio ja merkityksellisen hetken kokemus musiikkiterapiassa
Laine, Anni (2021)Tutkin laadullisessa tapaustutkimuksessa lauluimprovisaation käyttöä tunteiden käsittelyn ja tunneilmaisun työkaluna. Oma ääni paljastaa paljon ihmisestä ja tämän sisäisestä maailmasta, ja olen kiinnostunut äänestä ... -
Musiikin käyttötavat Pohjoismaissa koronapandemian ensimmäisen aallon aikana : kyselytutkimus
Heikkola, Leena Maria (2021)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten musiikkia käytettiin arjessa koronapandemian ensimmäisen aallon aikana Pohjoismaissa ja muuttiko koronapandemia musiikin käytön tapoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös ...