Musiikin käyttötavat Pohjoismaissa koronapandemian ensimmäisen aallon aikana : kyselytutkimus
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten musiikkia käytettiin arjessa koronapandemian ensimmäisen aallon aikana Pohjoismaissa ja muuttiko koronapandemia musiikin käytön tapoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös syitä mahdollisille muutoksille musiikin käytössä. Musiikin käyttöä tarkastellaan tutkimuksessa neljästä näkökulmasta: musiikin kuuntelu, laulaminen, musiikin tekeminen (tekstien ja lyriikoiden kirjoittaminen ja säveltäminen) sekä liikkuminen musiikin tahtiin (tanssiminen tai muu liikunta).
Tutkimuksen aineisto kerättiin kolmikielisellä (suomi, ruotsi, englanti) verkkokyselyllä toukokuussa 2020. Kyselyyn vastasi 70 henkilöä. Eniten kyselyyn vastattiin Suomesta (75,4 %) ja toiseksi eniten Norjasta (14,5 %). Myös joitain muunmaalaisia henkilöitä (10,1 %) vastasi kyselyyn. Tutkimuksessa tarkasteltiin vastauksia sekä monivalintakysymyksiin että avoimiin kysymyksiin. Monivalintakysymysten vastaukset analysoitiin määrällisesti ja avoimien kysymysten vastaukset laadullisesti aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
Tutkimuksen tulosten mukaan musiikin kuunteleminen oli muuttunut eniten koronapandemian alkamisen jälkeen. Etätyöskentelyn myötä monella vastaajista oli enemmän aikaa kuunnella musiikkia kotona. Tuttua musiikkia kuuntelemalla haettiin turvallisuutta ja muisteltiin parempia aikoja. Musiikilla myös täytettiin yksinäisyyttä. Toisaalta työmatkojen puute ja tietokoneella työskentely vähensivät musiikin kuuntelua.
Tulosten pohjalta vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat reagoineet koronapandemian luomaan tilanteeseen käyttämällä musiikin kuuntelua selviämisstrategiana. Aiemmassa tutkimuksessa on myös osoitettu, että ihmiset osaavat intuitiivisesti käyttää musiikkia tukena vaikeissa tilanteissa. Musiikki näyttää tuovan ihmisille turvaa vaikeassa tilanteessa: tutkimustulosten pohjalta voidaan suositella musiikin kuuntelua ja sen tuomia hyötyjä vaikeassa tilanteessa selviämiseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5315]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Musiikki transitionaaliobjektina : musiikin antama turva nuoruusiässä
Pänkäläinen, Miiru (2020)Tämä kandidaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan aiemman tutkimustiedon pohjalta musiikin kuuntelun antamaa hyötyä ja toisaalta myös haittaa nuoruusikäisille. Tutkielmassa selvitetään teoriaohjaavan ... -
Musiikin hyödyntäminen erityisopetuksessa
Jääskeläinen, Auli (2015)Musiikin positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja oppimiseen liittyen on tutkittu erityisesti musiikkiterapian saralla. Musiikin on todettu edistävän esimerkiksi psyykkistä hyvinvointia, motoriikkaa ja kielenkehitystä. ... -
Musiikki ja tunteet : musiikkiterapeuttiopiskelijan kokemuksia surullisen musiikin herättämistä tunteista : miksi surullisen musiikin kuuntelu on minusta miellyttävää?
Peltomäki, Hanna (2021)Tämä tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää niitä mahdollisia tekijöitä, jotka selittävät sitä, miksi kokemani surullinen musiikki on minusta miellyttävää. Valitsin tutkielmaan ... -
Digi-sosiaalinen nuoriso ja musiikki : digitaalisen median vaikutukset nuorten musiikin kuunteluun
Salakari, Pyry (2016)Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella, miten digitaalinen media vaikuttaa nuorten musiikin kuunteluun. Käsittelen aihetta tutkimalla kuuntelulähteiden ja kuunteluun saatavien idealähteiden suosiota. Lisäksi selvitän ... -
Move the way you feel : effects of musical features, perceived emotions, and personality on music-induced movement
Burger, Birgitta (University of Jyväskylä, 2013)