Vanhempien, kavereiden ja liikunnanopettajan liikunnallisen tuen yhteys 6-11-vuotiaiden lasten fyysiseen aktiivisuuteen
Date
2021Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 6–11-vuotiaiden lähipiirissä olevien sosiaalisten
toimijoiden liikunnallisen tuen yhteyksiä lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikunnallista tukea
tarkasteltiin vanhempien, kavereiden ja liikunnanopettajan tuen osalta. Fyysinen aktiivisuus
nähtiin tässä tutkimuksessa lasta reippaasti tai raskaasti kuormittavana liikunnan muotona, joka
ei kuitenkaan rajoitu liikunnan harrastamiseen esimerkiksi seurassa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisen tiedekunnan
Liikkuva perhe –hanketta vuosina 2018–2020. Aineistoa kerättiin 97:stä eri koulusta ympäri
Suomen kolmella erilaisella liikunnallista tukea mittaavalla kyselylomakkeella sekä fyysistä
aktiivisuutta mittaavalla kiihtyvyysmittarilla. Hankkeeseen osallistui yhteensä 666 1.–4.-
luokkalaista lasta vanhempineen, joista 554:ltä löytyi tarvittavat tiedot tätä tutkimusta varten.
Tutkimuksen kohdejoukosta 294 oli tyttöjä ja 260 poikia. Tutkimusaineiston analysoinnissa
käytettiin IBM SPSS Statistics 26 –ohjelmaa. Aineiston kuvailevissa osioissa käytettiin
kohdejoukon lukumäärää (N), minimiarvoa (min), maksimiarvoa (max), keskiarvoa (ka),
keskihajontaa (kh) ja prosenttiosuuksia (%). Aineistoa analysoitiin käyttämällä
riippumattomien otosten t-testiä, Pearsonin tulomomenttikorrelaatiokerrointa ja hierarkkista
lineaarista regressioanalyysiä.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kavereiden liikunnallinen tuki oli tilastollisesti merkitsevä
tekijä lasten objektiivisesti mitatulle fyysiselle aktiivisuudelle. Sukupuolten välisiä tuloksia
tarkastelemalla havaittiin, että pojat kokivat saavansa kavereilta enemmän tukea kuin tytöt.
Tämän lisäksi ikä ja sukupuoli selittivät lasten fyysistä aktiivisuutta ja sen muutoksia
kohdejoukossa. Nuoremmat lapset liikkuivat enemmän kuin vanhemmat lapset ja fyysinen
aktiivisuus laski asteittain nuorimmasta ikäluokasta vanhimpaan. Pojat liikkuivat tutkimuksen
mukaan hieman enemmän kuin tytöt.
Kouluiän saavuttaneiden lasten fyysisen aktiivisuuden vuosittaisen laskun vähentämiseksi tulisi
ottaa huomioon lasten kaveripiirien vaikutus fyysiselle aktiivisuudelle. Jatkotutkimusta
ajatellen olisi tärkeää tarkastella kaverisuhteita syvemmin ja seurata eri sosiaalisten toimijoiden
tuen yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen nuoren kasvaessa.
...
The aim of this study was to examine how physical activity related support from close social relations affects physical activity in 6–11-year-old children. In this study, social support was
examined through the support received from child’s parents, friends, or P.E. teacher. Physical
activity was defined as any moderate to vigorous intensity motion child engaged in during a
typical week.
Data for this study was collected during the years 2018-2020 as a part of a project called Active
Family. This project was planned and administered by the Faculty of Sport and Health Sciences
at the University of Jyväskylä. The data was collected from 97 different schools around Finland
by using three separate kinds of questionnaires and accelerometers. Altogether, there were 666
children participating from grades one to four with their parents. Of these 666 participants, 554
had the required information for the study. Final sample consisted of 294 girls and 260 boys.
To analyze the study data IBM SPSS Statistics 26 –program was used. To describe the results,
we used number of cases (N), minimum value (min), maximum value (max), mean (m),
standard deviation (sd) and percental shares (%). The body of data was analyzed with
independent samples T-test, Pearson’s product-moment correlation coefficient (PPMCC) and
hierarchical linear regression analysis.
The results of this study showed that social support from friends was statistically significantly
associated with the objectively measured physical activity in the children. The results also
showed that boys experienced more support from their friends than girls did to a certain extent.
Additionally, background factors such as age and gender explained the differences and changes
in the physical activity in children. Younger children were more active compared to older ones
and it was found that there is a systematic decline in the physical activity levels each year as a
child got older. According to this study boys are physically a bit more active than girls on
average.
In order to diminish the phenomenon of declining physical activity at the ages 6-11 there should
be an acknowledgeable link between the friendships and children’s physical activity levels. In
the future research it is important to examine friendships more specifically to understand the
effects of physical activity. It would be interesting to examine the effects of physical activity from different social supporters as child grows up to a young adult
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vanhempien liikunnallisen tuen yhteys 6–11-vuotiaiden lasten fyysiseen aktiivisuuteen
Jämsä, Anni; Möttönen, Veera (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vanhempien liikunnallisen tuen yhteyttä 6–11- vuotiaiden lasten objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten ja vanhempien käsityksiä ... -
Vanhempien, kavereiden, liikunnanopettajan sekä valmentajan sosiaalisen tuen yhteys lasten ja nuorten liikkumismotivaatioon
Ahopelto, Tuukka; Hämäläinen, Jesse (2022)Liitu-tutkimuksen (2019) mukaan liikuntasuositusten mukaisesti liikkuvia 7–15-vuotiaita oli keväällä 2018 enään reilu kolmannes tutkittavista. Osa lapsista ja nuorista on vaarassa syrjäytyä kokonaan liikunnasta. Motivaatio ... -
Vanhempien, kavereiden, liikunnanopettajan sekä valmentajan sosiaalisen tuen yhteys lasten ja nuorten liikkumismotivaatioon
Hämäläinen, Jesse; Ahopelto, Tuukka (2022)Liitu-tutkimuksen (2019) mukaan liikuntasuositusten mukaisesti liikkuvia 7–15-vuotiaita oli keväällä 2018 enään reilu kolmannes tutkittavista. Osa lapsista ja nuorista on vaarassa syrjäytyä kokonaan liikunnasta. Motivaatio ... -
Vanhempien ja kavereiden tuen yhteys nuoruusiän fyysiseen aktiivisuuteen
Palomäki, Sanna; Huotari, Pertti; Kokko, Sami (Liikuntatieteellinen Seura ry, 2017)Nuorten fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunteminen on perusteltua paitsi nuoruusiän terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi niin myös yleisemmin kansanterveydellisistä syistä. Tutkimusten mukaan sekä ... -
Vanhempien ja 3–4-vuotiaiden lasten digitaalisten medioiden käytön yhteydet lasten motorisiin taitoihin ja fyysiseen aktiivisuuteen
Gustafsson, Jenny (2024)Digitalisoituminen näkyy kasvavissa määrin pienten lasten arjessa ja lapset viettävät yhä enemmän aikaa erilaisten elektronisten laitteiden äärellä. Elektronisten laitteiden käytön yhteyttä pienten lasten ...