”Tuli yksi pieni virus, joka mullisti kaiken” : suomalaisten maakuntalehtien toimittajien ja esihenkilöiden kokemuksia hajautetusta työskentelystä koronapandemian aikana
Koronapandemia mullisti muun yhteiskunnan tavoin media-alan työelämän, kun toimitukset ympäri maailman siirtyivät työskentelemään hajautetusti omista kodeistaan käsin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia suomalaisten maakuntalehtien työntekijöille syntyi hajautetusta työskentelystä koronapandemian aikana, millaisia ratkaisuja toimitukset haluaisivat työrutiineihinsa pandemian jälkeiselle ajalle ja miten he arvioivat etätöistä sopimisen jatkossa sujuvan. Aineistona toimi suomalaisissa maakuntalehdissä työskentelevien kolmen toimittajan ja kolmen keskiportaan esihenkilön teemahaastattelut.
Hajautetusti työskentelevillä toimituksilla oli paljon haasteita erityisesti kommunikaation ja yhteisöllisyyden kanssa, ja viestintätyökalujen käytössä olisi tehostettavaa muun muassa viestinnän avoimuuden osalta. Haastateltavien toimittajien työskentely kotona oli avokonttoria tehokkaampaa ja keskittyneempää, mutta luovuus kärsi juttuaiheiden ideointi- ja pallotteluseuran puutteesta. Keskiportaan johto koki, että sähköisen viestinnän rajoitteiden takia johtamiseen oli vaikea tuoda läsnäolon tunnetta, mutta he pystyivät silti luottamaan alaistensa tekevän asianmukaisesti töitä.
Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat sitä mieltä, että etätöihin siirtyminen tapahtui yllättävän sujuvasti. Haastateltavat odottivat pysyviä muutoksia vähintäänkin niin, että jatkossa etätyöstä voitaisiin sopia joustavammin. Käytänteissä työntekijöiden ja työnantajien välillä on paljon sovittavaa ja neuvoteltavaa. Vaikka etätyö olisi molemmille osapuolille mielekäs ratkaisu, tiettyjä toimituksessa työskentelyn osa-alueita on todella hankala korvata sähköisellä viestinnällä. Tällaisia ovat esimerkiksi yhteisöllisyys, luovuus ja ideointi sekä hiljaisen tiedon siirtyminen toimittajalta toiselle.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Media-alan työntekijöiden kokemuksia etätyöstä ja työhyvinvoinnista koronapandemian aikana
Koivula, Minna; Rouvali, Tuomas; Rantanen, Johanna; Saari, Tiina; Veistola, Sara; Parkatti, Anne; Villi, Mikko (Media- ja viestintätieteellinen seura MEVI ry, 2023)Koronaviruspandemia muovasi media-alalla tehtävää työtä perustavanlaatuisella tavalla pakottaessaan mediaorganisaatiot siirtymään etätyöhön. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa media-alan työntekijöiden kokemuksia ... -
Esihenkilöiden kokemuksia tunnetoimijuudesta ja tunneilmastosta teollisuusalan organisaatiossa strategisen muutoksen aikana
Helenius, Niina (2023)Tutkimuksen tarkoitus oli tarkastella, millaisia kokemuksia esihenkilöillä on tunnetoimijuudesta ja organisaation tunneilmastosta organisaation strategisen muutoksen aikana. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, millaista ... -
Tilintarkastajien kokemuksia etätyöstä koronapandemian aikana
Nyrhinen, Henrik (2021)Koronapandemia siirsi tilintarkastajat ja monen muun alan työntekijät etätyöhön maailmanlaajuisesti vuonna 2020. Se vaikutti merkittävästi tilintarkastajiin ja heidän työhönsä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin auktorisoitujen ... -
Employees’ perceptions of relational communication in full-time remote work in the public sector
Jämsen, Rasa; Sivunen, Anu; Blomqvist, Kirsimarja (Elsevier Ltd., 2022)The global COVID-19 pandemic has led to numerous changes in society. This paper aims to understand how the abrupt transfer to remote work is reflected in employees' perceptions of relational communication at their work. ... -
”Aika paskarooli niillä on” : maakuntalehtien toimittajien eläinkäsitykset ja eläinuutisointia ohjaavat käytännöt
Karjalainen, Sanna (2023)Yksi tärkeä näkökulma jätetään usein huomiotta länsimaisissa mediateksteissä: toislajiset eläimet. Näitä mediatekstejä tuottavien toimittajien eläinkäsityksiä tai eläinuutisointia ohjaavia käytäntöjä ei ole aiemmin tutkittu. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.