Kehoaistin herkkyyden, sosiaalisten suhteiden sekä yksilön resilienssin yhteydet COVID-19 pandemian aikaiseen stressiin
Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että pandemia-aika on aiheuttanut koetun stressin sekä mielenterveysongelmien lisääntymistä. Lisäksi sosiaalisten suhteiden ja resilienssin tiedetään suojaavan näiltä pandemian aiheuttamilta negatiivisilta psyykkisiltä vaikutuksilta. Vaikka aiheeseen liittyviä tutkimuksia on tehty verrattain paljon, tutkimuksia on vielä puutteellisesti taustalla vaikuttavien tekijöiden merkityksistä stressin kokemukseen. Esimerkiksi kehoaistin herkkyyden roolista koronapandemian aikaiseen stressin kokemukseen ei ole tehty vielä yhtään tutkimusta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka kehoaistin herkkyys, sosiaalisten suhteiden määrä ja resilienssi ovat yhteydessä COVID-19 pandemian aikaiseen stressin kokemukseen. Lisäksi tarkasteltiin, ovatko sukupuoli ja ikä yhteydessä stressin kokemukseen samansuuntaisesti kuin aiemmissa tutkimuksissa niin, että korkeampi ikä ja miessukupuoli ovat yhteydessä matalampaan stressitasoon. Aineisto kerättiin joulukuussa 2020 sekä tammikuussa 2021 Webropol -alustan kyselyllä ja sitä levitettiin sosiaalisen median kautta. Tutkimukseen osallistui 434 henkilöä.
Kehoaistin herkkyyden, sosiaalisten suhteiden määrän ja resilienssin yhteyksiä COVID-19 pandemian aikaisen stressin kokemukseen tarkasteltiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Lisäksi moderoivia yhteyksiä tarkasteltiin hierarkkisen regressioanalyysin avulla. Iän yhteyksiä stressin kokemukseen tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testillä ja sukupuolen yhteyksiä stressiin X2-riippumattomuustestillä. Muuttujien välillä havaittiin yhteyksiä, mutta ei moderoivia yhteyksiä.
Tulokset viittaavat siihen, että vahva kehoaistin herkkyys on yhteydessä korkeampaan pandemian aikaiseen stressin kokemukseen. Resilienssi oli puolestaan yhteydessä vähäisempään koronan aikaiseen stressiin. Tämä tulos on yhdenmukaisia aiemmissa tutkimuksissa saatujen tulosten kanssa. Myös sosiaalisten suhteiden määrä oli yhteydessä suuntaa-antavasti vähäisempään koettuun stressiin ja oli siten samansuuntainen aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa. Lisäksi sukupuolen ja iän osalta tämän tutkimuksen tulokset tukevat aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että naiset ja iältään nuoremmat kokevat enemmän stressiä.
...
Previous studies have indicated that the COVID-19 pandemic has caused an increase of stress and mental health problems in the general population. Furthermore, social relationships and resilience have shown to be key protective factors from the negative effects of the pandemic. Although a fair number of studies have been conducted on this subject, information regarding the significance of the underlying factors to stress is still insufficient. At the moment, research about the role of interoceptive sensitivity on stress during the COVID-19 pandemic is non-existent.
The present study explored the connection of interoceptive sensitivity, social support and resilience to the experience of stress during the COVID-19 pandemic. An additional goal was to view whether gender and age would form a similar connection to the experience of stress as previous studies have demonstrated. These studies have found male-gender and higher age to correlate with lower levels of stress. The data collection was conducted through a Webropol-based questionnaire between December 2020 and January 2021. This survey was distributed through social media and 434 participants took part in it.
The connections of interoceptive sensitivity, number of social relationships and resilience to the experience of stress during the COVID-19 pandemic were tested with Pearson’s correlation coefficient. Hierarchical regression analysis was used to examine moderative connections. The connection of stress and age was tested with independent samples t-test and the gender’s connection to stress with X2-test of independence. Correlations were detected between variables, but no moderative effects were discovered.
The results indicate that a strong interoceptive sensitivity is connected to a higher experience of stress during the pandemic. Resilience was connected to a lower experience of stress during the pandemic. These results are consistent with those of previous research. Additionally, the number of social relationships was indicatively connected to a lower experience of stress and was, therefore, parallel with previous literature. With regard to gender and age, the results of this study support the findings of past research, namely that younger people and women experience more stress.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Voimavara vai kuormitustekijä? : luokanopettajien ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta työhyvinvointiin
Hytönen, Tiina; Karhunen, Johanna (2013)Tiina Hytönen ja Johanna Karhunen. 2013. Voimavara vai kuormitustekijä? Luokanopettajien ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta työhyvinvointiin. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. ... -
Koululuokan sosiaalisten suhteiden yhteys nuorten itsearvioituun terveyteen
Hiekkanen, Tiina; Mökkönen, Anna-Maija (2007) -
Sosiaalisten suhteiden ja mielialan yhteys elämän tarkoituksellisuuteen iäkkäillä jyväskyläläisillä
Nyyssönen, Kati; Pakonen, Heli (2002) -
Joukkueurheilua harrastavien 7–9-vuotiaiden itsearvioitujen sosiaalisten taitojen yhteydet harrastusvuosiin, sukupuoleen ja ikään
Vähätörmä, Matias (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 7–9-vuotiaiden joukkueurheilua harrastavien lasten itsearvioitujen sosiaalisten taitojen tason yhteys harrastettuihin vuosiin. Lisäksi tarkasteltiin vastaajien sukupuolien ja ...