Näkökulmia sosiaalialan johtamiseen
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkastelen sosiaalialan johtamista eri näkökulmista sekä kansainvälisessä että suomalaisessa kontekstissa. Tavoitteenani on tutkia ensinnäkin, minkälaisesta tiedosta, taidosta ja etiikasta sosiaalialan johtamisen asiantuntijuus koostuu alan kansainvälisissä tieteellisissä artikkeleissa. Käytän tutkimusmetodina systemoitua kirjallisuuskatsausta. Analysoin aineistoa teoriasidonnaisella temaattisella
analyysilla, joka pohjautuu Anita Sipilän (2011) väitöskirjan mukaiseen tapaan hahmottaa asiantuntijuuden ulottuvuuksiksi tieto, taito ja etiikka. Toiseksi, tavoitteenani on muodostaa Gadamerin (1900─2002)
tekstitulkinnan malliin nojaten hermeneuttinen dialogi ensimmäisen tutkimuksen tulosten ja suomalaisen
sosiaalialan johtamisen asiantuntijuuden tilaa koskevan tulkintani välille. Dialogin tarkoituksena on suomalaisen sosiaalialan johtamisen uuden horisontin muotoutuminen ja hyödyntäminen.
Tutkimustuloksissa sosiaalialan johtamisen asiantuntijuus muodostuu osittain sosiaalityön tarjoamalle tietoperustalle, mutta johtamisen koulutuksen ja tutkimuksen tehostamisen tarve on ilmeinen. Johtamisen taidoissa korostuu 1) sosiaalisen vaikuttamisen taito työyhteisössä ja kyky saada aikaan muutosta, 2) tutkimuskapasiteetin ja -ajattelun rakentaminen ja verkostoissa vaikuttaminen sekä 3) ongelmanratkaisukyky ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Eettisessä asiantuntijuudessa painottuvat 1) sosiaalityön perusarvot johtamisen eettisen asiantuntijuuden kulmakivenä, 2) työntekijöiden arvostava ja kunnioittava kohtaaminen sekä 3) johdonmukaisuus ja roolimallina toimiminen arvostettavina periaatteina.
Suomalaisen sosiaalialan johtamisen uudessa horisontissa johtotehtävissä toimimiseen tarvitaan
muodollinen pätevyys, johtamisen koulutus, jota edellytetään rekrytointitilanteissa. Sosiaalityön koulutuspohja nähdään edellytykseksi sosiaalialan johtotehtävissä toimimiseen, mutta nykyisellään sen ei katsota olevan riittävä koulutusperusta johtotehtäviin. Tähän löydetään toimiva ratkaisu uudessa horisontissa sosiaalityön opetussuunnitelmien tarkistamisen tai erillisten koulutus- ja kehittämisohjelmien
kautta. Kompetenssien käyttökelpoisuus sosiaalialan johtamisosaamisen jäsentämisessä havaitaan.
Sote-uudistus synnyttää tarvetta osaamisen porrastamiseen. Sosiaalialan johtamisen osaamistarpeita ja sen mukaisia koulutuksen panostuksia olisi tarkasteltava uudelleen.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29041]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sosiaalialan ja hoitotyön asiantuntijuuden kehitysehdot ja opiskelijavalinta
Kosonen, Pekka A. (Jyväskylän yliopisto, 2005)Ihmissuhdealojen opiskelijavalinnassa tulee kiinnittää huomiota ammatilliseen suuntautumiseen, tunne- ja luonnetekijöihin sekä minäkuvan realistisuuteen. Sosiaali- ja terveysalan amk-hakijoiden välillä on selviä eroja ... -
Sosiaalisen transformaatio sosiaalialan asiantuntijuuden diskurssissa
Niiranen-Linkama, Päivi (Jyväskylän yliopisto, 2005)Päivi Niiranen-Linkama tarkastelee väitöskirjassaan sosiaalialan asiantuntijuuden rakentumista ja sosiaalisen merkityksiä sosiaalialan toimijoiden opettajien, opiskelijoiden ja työntekijöiden puhetavoissa. Tutkimus ajoittuu ... -
Miten sosiaalisesta raportista tulee tosi? : diskurssianalyysi sosiaalialan ammattilaisten vakuuttavasta kielenkäytöstä
Nousiainen, Mari (2024)Rakenteellinen sosiaalityö voidaan nähdä yhteiskunnallisena vaikuttamistyönä, jolla tavoitellaan muutosta. Sosiaalihuollon ammattilaisilla on tärkeä rooli tiedon tuottajana ja välittäjänä yksilötason ja rakenteellisen tason ... -
Empatia ja ammattietiikka sosiaalityössä : sosiaalialan eettisten ohjeiden tarkastelua asiakaskeskeisen empatiakäsityksen valossa
Hintikka, Kaisa (2022)Empatia on keskeinen osa eettisesti kestävää sosiaalityön vuorovaikutusta. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen tutkimus empatiasta osana eettistä sosiaalityötä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan tarkastella työntekijän ja ... -
Kuin yrittäisi laittaa nöyrästi kissoja riviin : suomalaisten tanssitaidejohtajien näkökulmia johtamiseen
Suonperä, Laura (2020)Tutkimus käsittelee tanssitaidejohtajuutta suomalaisella tanssikentällä ja positiivisen johtamisorientaation käsitteen alla johtamisen psykologiaa sekä positiivista johtamista. Suomalaisella tutkimuskentällä tanssitaidejohtamista ...