Ettei liian aikaisin hiipuisi : suhde liikuntaan ja sen merkityksenannot ikääntyvillä ryhmäliikkujilla

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella tutkimukseen haastateltujen 63-82-vuotiaiden ryhmäliikkujien suhdetta ja merkityksenantoja koskien liikuntaa, ruumiillisuutta, hyvässä kunnossa olemista ja aktiivisuutta tässä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan myös haastateltujen suhdetta erityisesti ryhmäliikuntaan ja sen merkitystä osana liikuntarutiineja. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä.

Tutkimuksen aineiston muodostaa Jyväskylässä keväällä 2016 toteutetut neljä ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä kahdeksantoista ikääntynyttä ryhmäliikkujaa. Litteroidusta aineistosta on poimittu tämän tutkimuksen teeman kannalta oleellinen sisältö ja se on teemoiteltu kuuteen eri ryhmään. Teoreettisena näkökulmana toimii Michel Foucault’n teoriat sisäistetystä vallasta ja huoli itsestä sekä Erving Goffmanin kasvotyön käsite. Lisäksi osana teoriataustaa hyödynnetään Peter Laslett’in kolmannen iän käsitettä. Teoriataustana toimii myös aiempi tutkimus ikääntymisestä ja liikunnasta.

Tutkimuksen tuloksia tarkastellaan sisällönanalyysilla muodostettujen kuuden teeman kautta, jotka muodostavat kolme teemaparia. Nämä teemaparit ovat ikäpuhe ja tehokkuus, motivaatio ja sosiaalisuus sekä muistot ja velvollisuus. Tuloksista voidaan päätellä, että liikuntasuositukset vaikuttavat haastateltavien merkityksenantoihin millaista ikääntyvien fyysisen aktiivisuuden tulisi olla. Liikunnan, hyvän kunnon ja aktiivisuuden merkitysten määrittyminen on sidoksissa elämänvaiheeseen ja ne merkityksellistyvät ensisijaisesti toimintakyvyn ylläpitämisen keinoina ikääntymisen kontekstissa, mutta liikunta ja aktiivisuus myös lisäävät yleisesti koettua hyvinvointia haastatelluilla. Ikääntymisen tuomat muutokset ruumiissa ja normatiiviset ajatukset ikääntyneille sopivasta liikunnasta vaikuttavat liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin. Oman liikunnallisuuden riittävyyttä reflektoitiin suhteessa samassa elämänvaiheessa oleviin. Ryhmäliikunta toimii sekä motivoivana että uhkatekijänä, ja haastatelluille oli tärkeää ikäjakaumaltaan homogeeninen osallistujakunta, sillä itseään hyväkuntoisempien ja nuorempien läsnäolo vaikutti haastattelujen perusteella näyttäytyvän uhkaavana tekijänä. Samassa elämänvaiheessa olevien tapaaminen ryhmäliikunnan merkeissä lisäsi motivaatiota liikuntaan. Myös ohjaajan merkitys on oleellinen, sillä ohjaajan haluttiin suhtautuvan liikkujiin positiivisesti.