Vakuutusyhtiössä työskentelevien milleniaalien työodotusten toteutuminen : palveluneuvojien vähäinen autonomia ja työn paineet
Selvitän tapaustutkimuksessani, mitä vuosina 1980–1995 syntyneet milleniaaleihin eli Y-sukupolveen kuuluvat vakuutusyhtiön palveluneuvojat odottavat työltään ja erityisesti työn autonomialta. Kartoitan puolistrukturoidulla haastattelulla myös näiden kuuden
vakuutusyhtiön asiakaspalvelun parissa työskentelevän naisen kokemia työn paineita, kuten kiireistä työtahtia ja työn tehostamiseen liittyviä muutoksia, sillä ne on tunnistettu vakuutusalalla jaksamisongelmiksi ja saattavat näin vaikuttaa myös kokemukseen odotusten toteutumisesta.
Teoriaohjaavan sisällönanalyysini mukaan tutkimuksen kohteena olevan vakuutusyhtiön milleniaali-palveluneuvojat odottavat työltään mielekkyyttä, vaihtelevuutta, kehittymismahdollisuuksia, uralla etenemistä, hyvää palkkaa, toimivaa työn ja vapaa-ajan
yhteensovittamista, hyvää esimiestä, työn merkityksellisyyttä sekä autonomiaa. Haastateltavien työodotukset ovat keskenään samanlaisia ja lähes kaikilla ne toteutuvat nykyisessä työssä palkkaa ja autonomiaa lukuun ottamatta. Palveluneuvojat haluaisivat vaikuttaa työaikoihin, työntekopaikkaan, työtehtäviin, toimintatapoihin sekä työn kehittämiseen ja palkkaan, mutta heidän autonomiansa rajoittuu palautteenantoon.
Haastateltavat kokevat autonomian tarpeeseen ja kehittymishalukkuuteen liittyvien odotustensa olevan yksilöllisiä, mutta he uskovat eroja olevan enemmän työpaikkansa milleniaalien ja vanhemman sukupolven välillä kuin milleniaaleilla keskenään.
Palveluneuvojat kokevat paineita työn ennakoimattomuudesta ja poissaoloista johtuvista
jonotilanteista, työnteon keskeytyksistä, työtehtävien lisääntymisestä, järjestelmien muutoksista sekä tulosten seurannasta ja kasvavista tulostavoitteista. Useat työn paineiden aiheuttajat liittyvät kuitenkin vahvasti palveluneuvojien työodotuksiin, ja he pääasiassa
pitävät nopeasta työtahdista ja työssään tapahtuvista muutoksista. Haastateltavat vaikuttavat olevan tyytyväisiä työhönsä työn paineista ja vähäisestä autonomiasta huolimatta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29758]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työmotivaation lähteet digitalisaation ajan sukupolvien näkökulmasta
Salmi, Pietari (2018)Nykyajan muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeää ymmärtää, mikä saa meidät tekemään asioita ja toimimaan kuten toimimme. Motivaatio ohjaa tekemistämme sekä määrittää toimintamme suunnan. Työmotivaatiosta puhuttaessa tullaan ... -
Osaamisen kehittymisen kautta sitoutumiseen : Y-sukupolven asiantuntijatyöntekijöiden kokemuksia
Toivonen, Anne-Mari (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Y-sukupolven asiantuntijatyöntekijöiden suhtautumista organisaatioon sitoutumiseen. Aihetta lähestytään Naimin ja Lenkan käsitteellisen viitekehyksen avulla. Kirjallisuuskatsauksen ... -
Viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitys milleniaalityöntekijöiden organisaatioon kiinnittymisessä
Vilokkinen, Saara (2020)Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä oli ymmärtää ja kuvata tietotyötä tekevien milleniaalityöntekijöiden eli vuosina 1982-1995 syntyneiden käsityksiä ja kokemuksia siitä, miten työyhteisössä tapahtuva viestintä ja ... -
Y-sukupolven sitoutuminen organisaatioon : kokemuksia palkitsemisen roolista organisaatioon sitoutumisessa
Hamara, Riikka (2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijatyötä tekevien Y-sukupolven edustajien sitoutumista organisaatioon. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti palkitsemiskeinojen rooliin organisaatioon sitoutumisessa. ... -
Millenniaalien sitoutuminen työnantajaorganisaatioon
Salminen, Sara (2019)Sukupolven vaihdos haastaa työelämää ja organisaatioita (Dufva ym. 2017). Työelämään on viime vuosina saapunut uusi sukupolvi, vuosina 1981-2000 syntyneet millenniaalit (Gilbert, 2011; Kong & Wang, 2015), jotka tulevat ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.