Poliisien asenteet jatkuvaa oppimista kohtaan työn kontekstissa
Työelämä on murroksessa yhteiskunnan muuttuessa yhä enemmän tietovetoisemmaksi. Työelämässä vaadittava osaaminen vaatii työsidonnaisen osaamisen lisäksi enenevissä määrin henkisiä sekä siirrettäviä taitoja. Jatkuva oppiminen pyrkii vastaamaan tähän muutostarpeeseen. Jotta muutosta voi tapahtua, täytyy jatkuva oppimisen eetos olla hyväksytty.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa poliisin asenteita jatku-vaa oppimista kohtaan. Jatkuvaa oppimista tarkastellaan kolmen ulottuvuuden (ekonominen, henkilökohtainen ja demokraattinen) kautta ja asenteita hyväksynnän rakentumisen kautta TAM-mallin mukaisesti, jossa koettu helppokäyttöisyys ja hyödyllisyys vaikuttavat koettuun hyväksyntään. Tarkoituksena on selvittää, kuinka helppokäyttöisiä ja hyödyllisiä jatkuvan oppimisen ulottuvuudet ovat poliisin työn kontekstissa.
Laadullinen aineisto (n=7) kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla poliisiorganisaation eräässä toiminnossa. Aineisto on kerätty osana Jyväskylän yliopiston JoKo- hanketta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tulosten mukaan ekonominen ja henkilökohtainen ulottuvuus koettiin sekä helppokäyttöisiksi että hyödyllisiksi, mutta demokraattinen demokraattisen ulottuvuuteen liittyen erityisen haasteellisena poliisit kokivat hierarkian. Tulosten pohjalta voidaan päätellä, että poliisit suh-tautuvat jatkuvaan oppimiseen hyväksyvästi ja tulevat hyödyntämään sitä omassa työssään. Jatkossa on tarpeen kartoittaa asenteita poliisissa laajemmin ja pohtia työn murroksen vaikutusta poliisiorganisaation hierarkia- ja johtamistyyleihin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Digitaalisen jalanjäljen vaikutus yksityisyyteen : poliisien käsitykset, kokemukset ja hallinnan keinot
Airaksinen, Aki; Saapunki, Sami (2021)Digitaalisen jalanjäljen määrä on kasvanut internetin yleistymisen ja teknologistuvan yhteiskunnan myötä voimakkaasti viime vuosikymmenten aikana. Poliiseihin kohdistuva verkkoympäristössä tapahtuva tai sitä hyödyntävä ... -
Työelämä digimurroksessa : jatkuvaa oppimista vai teknostressiä?
Rikala, Pauliina; Sorvali, Jesse; Silvennoinen, Kaisa; Peltoniemi, Aaron J.; Lämsä, Joni; Niilo-Rämä, Mikko; Hämäläinen, Raija (Jyväskylän yliopisto, 2022)Tässä luvussa tarkastelemme teknostressin ilmiötä suomalaisessa työelämässä. Tutkimusaineisto (N=1032), johon tämä luku pohjautuu, kerättiin strukturoidulla verkkokyselyllä vuoden 2020 alussa. Määrällinen aineisto analysoitiin ... -
Parisuhdeväkivallan kehystäminen poliisien työssä
Pekkarinen, Anna-Greta (2020)Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia poliisien tapaa kehystää parisuhdeväkivaltaan puuttumista ja puuttumattomuutta sekä selvittää heidän tarpeitaan liittyen väkivaltatyön koulutukseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön. ... -
“Kun motivaatio oppimiseen on kohdallaan, niin voidaan oppimispolulla ohjata eteenpäin” : käsityksiä oppimisen johtamisesta esihenkilötyössä
Keronen, Sara; Lemmetty, Soila; Collin, Kaija (Jyväskylän yliopisto, 2022)Työssä oppimisen merkitys henkilöstön osaamisen kehittämiselle, mutta myös motivoitumiselle työssä on tärkeää. Asiantuntijatyön kontekstissa vastuu oppimisesta on osaltaan henkilöstöllä itsellään, mutta esihenkilöitä ... -
Sustainability of learning at work : experiences of police, hospital, and ICT personnel
Collin, Kaija Marjukka; Jaakkola, Marianne; Keronen, Sara; Lemmetty, Soila (Routledge, 2024)Global megatrends, such as digitalisation, and contemporary crises have highlighted the importance of continuous development and learning in the work context. Learning can be inspiring and motivating but also stressful ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.