"Riittämättömyyden tunne oli jokapäiväinen" : kertomuksia varhaiskasvatuksen opettajien työn uuvuttavuudesta
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielmani kohdistuu varhaiskasvatuksen opettajien työssä uupumisen kokemuksiin. Työssä uupuminen on ilmiönä moniulotteinen, sillä siihen liittyvät niin yksilön henkilökohtaiset voimavarat kuin työtehtävän, työyhteisön ja yhteiskunnallisen tason tekijät. Tarkastelen näitä työssä uupumisen tekijöitä hyödyntäen teoreettisesti työuupumuksen ja työhyvinvoinnin käsitteitä erityisesti varhaiskasvatusalan ja varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävien näkökulmasta. Nämä teemat rakentavat varhaiskasvatuksen opettajan työssä uupumisen viitekehystä. Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa ymmärrystä varhaiskasva-tuksen opettajien työn uuvuttavuuteen keskeisimmin vaikuttavista tekijöistä.
Tutkielman menetelmällinen lähestymistapa on narratiivinen. Aineistonkeruumenetelmänä oli kirjoitelmapyyntö, jota jaettiin sosiaalisen median sekä henkilökohtaisten verkostojen kautta varhaiskasvatuksen opettajille. Kirjoitelmia kertyi 17 kappaletta. Kirjoitelmia läpäisevänä kerronnallisena teemana oli riittämättömyys. Lisäksi juonikulun analyysin avulla tunnistin kolme tarina-tyyppiä: velvollisuudentuntoiset puurtajat, todellisuuden pettämät ja uudelleen orientoituneet. Ensimmäisessä korostui varhaiskasvatuksen opettajan rooli oman hy-vinvointinsa kustannuksella työssä jatkavana, toisessa olosuhteiden uhrina alan jättäneenä ja viimeisessä jatkokouluttautumisen myötä varhaiskasvatusalalla muihin työtehtäviin siirtyneenä. Varhaiskasvatuksen opettajien työtehtävissä ja työympäristössä sekä työuran käänteissä tulisi kiinnittää erityistä huomiota työn vaativuuteen, resursointiin sekä perehdytys- ja mentorointitarpeisiin, jotta työn uuvuttavuus vähenisi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksia alanvaihtoon johtaneista syistä
Ojaniemi, Riina (2021)Varhaiskasvatusta on jo pitkään vaivannut pula pätevästä henkilöstöstä. Samalla yhä useampia varhaiskasvatuksen opettaja vaihtaa alaa. Varhaiskasvatuksen opettajia kuormittavat aikaisempien tutkimusten perusteella haastavat ... -
”Kun aika ja resurssit eivät riitä tekemään työtä niin hyvin kuin osaisi ja haluaisi sitä tehdä” : varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä työn haasteista ja mahdollisuuksista
Kangas, Jonna; Ukkonen-Mikkola, Tuulikki; Sirvio, Katja; Hjelt, Hanna; Fonsén, Elina (Suomen kouluhistoriallinen seura, 2022)Varhaiskasvatusta on viime vuosina kehitetty voimakkaasti ja sen laatu on noussut tarkastelun keskiöön. Laatuun on pyritty vaikuttamaan laajoilla uudistuksilla varhaiskasvatuksen lainsäädännössä. Uudistukset kohdistuvat ... -
Opettajien työhyvinvointi ja sen yhteys pedagogisen työn laatuun
Lerkkanen, Marja-Kristiina; Pakarinen, Eija; Messala, Maiju; Penttinen, Viola; Aulén, Anna-Mari; Jõgi, Anna-Liisa (Jyväskylän yliopisto, 2020)The aim of the study was to examine the factors related to teachers’ stress and well-being at work, and how teachers’ occupational well-being is associated with the pedagogical quality of their work in the classroom. ... -
”Sä et pysty tekee sitä työtä niin hyvin kuin sä haluaisit tehdä” : varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä heidän työhyvinvoinnistaan
Laitinen, Meeri; Niemi, Pauliina (2023)Tässä kandidaatintutkielmassa tutkittiin varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä heidän työhyvinvointiaan edistävistä ja heikentävistä tekijöistä. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen, sillä varhaiskasvatuksen muuttuva tilanne ... -
Ammatillinen identiteetti ja pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksissa
Rutanen, Essi (2020)Tämän narratiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksia ammatillisesta identiteetistään sekä pedagogisesta johtajuudestaan. Tavoitteena oli kuuden kertomushaastattelun avulla ...