Työuransa alussa olevien erityisopettajien kokemuksia työssä jaksamisen keinoista
Tässä tutkimuksessa selvitettiin työuransa alussa olevien erityisopettajien kokemuksia työssä jaksamisesta. Tutkimuksessa haluttiin selvittää erityisopettajien työtapoja ja -välineitä, jotka koetaan tärkeänä työssä jaksamisen kannalta. Tutkimus toteutettiin laadullisilla tutkimusmenetelmillä ja aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimukseen osallistui kahdeksan erityisopettajaa, jotka työskentelivät isojen kaupunkien alueilla. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Erityisopettajien työssä jaksamisen keinot voidaan jakaa työn ymmärrettävyyteen, hallittavuuteen ja merkityksellisyyden kokemuksiin. Työn ymmärrettävyys näyttäytyi oman työnkuvan tuntemisena, oppilaiden tarpeiden ymmärtämisenä sekä omien rajojen ja resurssien tiedostamisena. Työn hallittavuus näkyi ulkoisten ja henkilökohtaisten resurssien hyödyntämisenä oman työn hallinnassa. Lisäksi erityisopettajien kokema työn merkityksellisyys, esimerkiksi omien arvojen mukaisena toimintana, näyttäytyi tärkeänä osana työssä jaksamista.
Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia aikaisempien tutkimuksien kanssa. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että työuransa alussa olevilla erityisopettajilla on varsin laaja akateeminen asiantuntijuus, jolla he ylläpitävät työssä jaksamistaan. Tämä tutkimus tarjoaa menetelmiä, joilla erityisopettaja voi helpottaa työssä jaksamistaan, mutta näillä keinoilla ei poisteta rakenteellisia ongelmia ja resurssien puutetta, joihin useat tähänkin tutkimukseen osallistuneet erityisopettajat kaipasivat ratkaisuja.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi työn kuormittavuuden ja työssä jaksamisen näkökulmasta
Sievänen, Elina (2021)Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia työn kuormittavuuden ja työssä jaksamisen näkökulmasta. Tutkielmani on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jossa tarkastelen yhteensä 18 ... -
"Kyllä opettajan työ olisi mahdotonta jaksaa ilman työkavereiden tukea!" : tutkimus liikunnanopettajien työssä jaksamisesta
Salonen, Johanna; Syvänen, Anne (2009) -
Naisliikunnanopettajien kokemuksia työssä jaksamisesta
Heinisaari, Heidi; Nousiainen, Tiina (2002) -
’’Ilman struktuuria ei ole mitään’’ : erityisluokanopettajien kokemuksia ryhmän ohjaamisesta ja työssä jaksamisesta
Kaitajärvi, Petra; Gunn, Henrica (2022)Tässä tutkimuksessa käsittelemme erityisluokanopettajien ryhmän ohjaamista sekä työssä jaksamista. Tarkoituksenamme oli selvittää, millaisia kokemuksia erityisluokanopettajilla on ryhmän ohjaamisesta erityisluokassa sekä ... -
Erityiskasvatus ja -opetus inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa, inkluusioasenteet ja työssä jaksaminen varhaiskasvatuksen konsultoivien erityisopettajien arvioimana
Savilahti, Elina (2017)Varhaiskasvatuksessa on isoja muutoksia, koska se on saanut kaksi uutta ja aiempaa huomattavasti tarkemmin toimintaa ohjaavaa asiakirjaa: varhaiskasvatuslaki annettiin 2015 ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.