Oppimisen arvioinnin kuvaukset perusopetuksen vuosiluokkien 5–9 kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Tekijät
Päivämäärä
2021Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten oppimisen arviointia kuvataan 5.–9. luokilla opiskelevien oppilaiden kolmiportaisen tuen asiakirjoissa. Tutkimusaineisto koostui vuosina 2015–2019 kerätyistä kolmiportaisen tuen asiakirjoista (N = 43). Asiakirjat olivat osa Jyväskylän yliopiston ”Lapsesta ja perheestä kirjoittaminen – kolmiportaisen tuen asiakirjat esi- ja perusope-tuksessa” -hankkeen aineistoa. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysia.
Tutkimustulosten mukaan oppimisen arviointia kuvattiin asiakirjoissa vaihtelevasti. Aineistosta löydettiin seitsemän eri kuvaustapaa, jotka olivat yleisyysjärjestyksessä havaintoihin perustuvat, perustelemattomat, arviointia suunnittelevat, sidosteiset, normiperustaiset, pitkittäiset ja oppilaan itsearvi-ointiin liittyvät kuvaukset. Vaikka asiakirjojen kirjoittamista ohjaavat perusopetuslaki ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, osoittivat tulokset asiakirjojen sisällöissä olevan huomattavaa laadullista vaihtelua oppimisen arviointiin liittyen.
Koska kolmiportaisen tuen asiakirjat ovat tärkeä osa oppilaan koulunkäynnin ja oppimisen tukea, on niiden kirjaamiskäytäntöjä tärkeää pyrkiä kehittämään. Tätä voitaisiin osaltaan edistää asiakirjojen laadukkaaseen kirjaamiseen tähtääviä ohjeita laatimalla sekä panostamalla asiakirjojen oikeanlaiseen kirjaamiseen jo opettajien koulutuksessa. Myös asiakirjojen lomakepohjia tulisi yksinkertaistaa ja selkiyttää. Tulevaisuudessa olisi lisäksi tärkeää tutkia opettajien ajatuksia asiakirjojen kirjoittamiseen liittyvistä haasteista.
...


Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [27645]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lapsen käyttäytymisen haasteille rakennetut merkitykset esi- ja perusopetuksen kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Harju, Laura (2016)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten oppijan käyttäytymisen haasteista kirjoitetaan ja miten haastavasti käyttäytyvä lapsi asemoidaan esi- ja perusopetuksen kolmiportaisen tuen asiakirjoissa. Mielenkiinnon ... -
Oppilaiden toiminnanohjauksen haasteista ja niihin vastaamisesta kirjoittaminen ala- ja yläkoulun oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoissa
Huuhtanen, Julia (2022)Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millä tavoin toiminnanohjauksen haasteista ja niihin vastaamisesta kirjoitetaan pedagogisissa asiakirjoissa. Tutkimuksen aineisto koostui perusopetuksessa laadituista oppimisen ... -
Moniammatillisesta yhteistyöstä kirjoittaminen esi- ja alkuopetuksessa laadituissa kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Mesimäki, Pauliina (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millä tavalla moniammatillisesta yhteistyöstä kirjoitetaan ja millaisia positioita moniammatillisille yhteistyötahoille muodostetaan esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen ... -
Toisen ja vieraan kielen oppimisesta ja sen vaikeuksista kirjoittaminen esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Rantanen, Aurora (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia merkityksiä toisen ja vieraan kielen oppimiselle annetaan kolmiportaisen tuen asiakirjoissa ja millaista kielikäsitystä kuvaukset uusintavat. Lisäksi tutkittiin, kuinka ... -
Lapsen ja huoltajien ääni esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Savia, Mari (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lapsen ja huoltajien ääni ilmenee ja millaisia funktioita nämä äänet saavat esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen dokumenteissa. Tutkimusaineisto koostui 38:sta kolmiportaisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.