Tutkielmani aiheena ovat opiskelijoiden monikieliset käytänteet korkea-asteen suomi toisena kielenä -oppitunneilla. Monikielisyys ja sen tukeminen ovat viime aikoina nousseet keskeiselle sijalle suomi toisena kielenä -opetuksessa ja koulutuksessa laajemminkin. Opiskelijoiden kielten oppitunneilla hyödyntämiä monikielisiä käytänteitä ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi juuri tutkittu.
Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:
1. Millaisia monikielisiä käytänteitä korkea-asteen suomen kielen oppituntien vuorovaikutuksessa esiintyy?
2. Milloin monikielisiä käytänteitä oppitunneilla esiintyy ja miksi?
3. Mitä monikieliset käytänteet kertovat osallistujistani ja heidän kielenoppimisestaan?
Lähestyn monikielisiä käytänteitä teoreettisesti translanguagingin eli limittäiskieleilyn näkökulmasta, joka nostaa keskiöön yksilön monikielisen repertoaarin kokonaisuutena. Tässä tutkimuksessa käytän limittäiskieleilyn käsitettä kuvaamaan myös monikielisten yksilöiden dynaamista ja kielirajat ylittävää v
uorovaikutusta (ks. esim. García 2009, Li 2018). Teoreettisena taustana tutkimuksessani toimii myös dialoginen teoria kielestä ja vuorovaikutuksen rakentumisesta. Koska tutkimukseni sijoittuu luokkahuoneeseen, on sen olennaisena kehyksenä myös oppitunnin vuorovaikutuksen institutionaalisuus.
Keräsin aineistoni etnografisesti havainnoimalla S2-oppitunteja. Aineisto koostuu oppitunneilla kirjoittamistani kenttämuistiinpanoista, oppituntien video- ja äänitallenteista sekä osallistujien haastatteluista. Vuorovaikutusaineiston analyysini nojaa Linellin (1998) käsityksiin vuorovaikutuksen rakentumisesta sekä oppituntien vuorovaikutuksen institutionaalisuuteen. Limittäiskieleilyn jaottelin kieleen ja vuorovaikutukseen kohdistuvaksi mukaillen Nikulan ja Mooren (2016, 2019) luokittelua. Haastatteluaineistoa analysoin sisällönanalyysin keinoin teemoitellen.
Aineistossani kieleen kohdistuvaa limittäiskieleilyä esiintyy tilanteissa, joissa on tarpeen puhua kielestä. Kieleen kohdistuva limittäiskieleily on oppitunneilla tavallista, ja se onkin kielenoppimisen kontekstissa pitkälti pakollista. Vuorovaikutukseen kohdistuva limittäiskieleily taas on tavallisinta aiheeltaan yksinkertaisissa opettajajohtoisissa osioissa, ja se on luonteeltaan vapaaehtoisempaa. Vuorovaikutukseen kohdistuva limittäiskieleily oli tyypillistä vain tietyille opiskelijoille, ja sitä hyödynnettiin esimerkiksi vastaamisessa, jossa se mahdollisti suomen harjoittelun ja samalla oman vastauksen sujuvan ilmaisemisen vuorovaikutuksen häiriintymättä. Monikielisten käytänteiden tarkastelu valotti myös kielenoppimisprosessia. Suomen kielen pienikin lisääntyminen oppitunneilla kertoo kielenoppimisesta ja siitä, että opiskelijat ovat ottaneet käyttöönsä uusia kielellisiä resursseja.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa monikielisen pedagogiikan suunnittelussa. Tutkimuksen tarjoama tieto opiskelijoiden limittäiskieleilykäytänteistä voi myös auttaa opettajia suhtautumaan oppijoiden monikielisiin käytänteisiin ja tukemaan opiskelijoiden monikielistä kieltenoppimista.
...
