Arvon kartoitus virtuaalisesta asiantuntijayhteisöstä lääketeollisuudessa
Tekijät
Päivämäärä
2021Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, millä tavoin odotettavissa oleva arvo muodostuu lääketutkimukseen- ja kehitykseen tarkoitetun asiantuntijayhteisön keinoin. Onnistuessaan yhteisö pystyisi lisäämään yhteistyötä eri sidosryhmien välillä ja tämän lisäksi helpottamaan asiantuntijayhteisöstä vastaavan tahon tiedolla johtamista. Tavoitteena tässä tutkimuksessa on havainnollistaa ja havaita niitä ominaisuuksia ja toimintoja asiantuntijayhteisössä, jotka auttavat tuottamaan parhaiten arvoa sitä käyttäville jäsenille, mutta myös tunnistamaa niitä tekijöitä, jotka rajoittavat yhteisön toimintaa. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa käytin tutkimusstrategianani tapaustutkimusta.
Tutkimuksestani saadut löydökset antavat selvyyttä, millä tavoin asiantuntijayhteisöä käyttämällä pystytään edistämään vuorovaikutusta, yhteistyötä, tiedon läpinäkyvyyttä, verkostoitumista ja tiedon jakamista. Näitä tarkastellessa on otettava kuitenkin huomioon joitakin rajoittavia tekijöitä, kuten salassapito- ja henkilösuojamääräykset. Tämän lisäksi tutkimus vahvistaa, että asiantuntijayhteisön kautta saatava tavoitettavuus toisiin samalla alalla toimiviin asiantuntijoihin tai tärkeisiin sidosryhmiin onnistuisi tuottamaan arvoa asiantuntijayhteisölle ja sen käytölle. Tutkimukseni löydökset valaisivat myös sitä, kuinka nämä tekijät pystyttäisiin saavuttamaan.
Havaitsemalla ja tutkimalla tärkeitä tekijöitä yhteisömarkkinoinnin ja asiantuntijayhteisön resurssien näkökulmasta, voidaan tämän tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä käyttää jäsenilleen arvoa tuottavan B2B- asiantuntijayhteisön tavoittelemisessa, rakentamisessa ja kehittämisessä.
...
The purpose of this research is to examine how expected value forms with the resources of professional community in medicine research and development. Successful professional community could increase collaboration between stakeholders and additional to this it could ease the way of leading with knowledge. The goal of this research is to illustrate and detect those qualities and functions in professional community which are bringing the most value to users but also determine restrictions when using professional communities as a tool. This research was conducted as a qualitative research which used case study as a research strategy.
Findings of this study are giving clarity to the ways professional communities can be used to make progress in interaction, collaboration, transparency of the knowledge, networking and sharing of knowledge. When examining these aspects there must be taken in consideration that there will be some limitations like confidentiality and personal privacy. This research strengthens the idea that accessibility to other professional at the same field or relevant stakeholders through professional community would be able to generate value to community and the usage of it. Research findings also illuminated how these aspects could be achieved.
Observing and examining important factors from the perspective of resources of community marketing and professional community we can use finding and conclusions of this research for pursuing, building and developing business-to-business professional community which has the potential to bring value to the members of the community.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Asiantuntijayhteisöjen verkkopalvelut : tapaus laskennallisten tieteiden kansallinen kehittäminen
Kaihlavirta, Auri (2010) -
Asiantuntijoiden areenat
Pirttilä, Ilkka; Eriksson, Susan (Jyväskylän yliopisto, 2002) -
Yhdestä monta : monen profiilin käyttö verkkoyhteisöissä
Räty, Venla (2020)Monen profiilin käyttö tarkoittaa samaa kuin monen käyttäjätilin rekisteröiminen samaan verkkoyhteisöön. Ilmiölle ei ole kehittynyt selkeää termiä vuosien saatossa. Käytännössä profiili ilmenee yhteisössä mm. keskustelutyylin, ... -
Yhteisöllisyyttä virtuaalisesti : erilaiset yhteisöt verkossa
Virkkala, Markus (2006) -
Verkkoyhteisöt ja verkkoyhteisöjen liiketoimintamahdollisuudet
Valonen, Vesa (2008)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.