Miksi Suomesta tuli vuosikymmeniksi jääkiekko- mutta ei jalkapallomaa?

Abstract

Suomi on jääkiekkomaa. Kansainvälinen menestys lajissa on ollut omaa luokkaansa. Lisäksi arviota voi perustella jääkiekon näkyvyydellä, taloudellisilla resursseilla ja pääsarjojen katsojamäärillä. Harrastajien määrässä jalkapallo on selvästi jääkiekkoa suurempi. Silti jääkiekon johtoasema on Suomessa kiistaton. Suomen asetelma on maailmanlaajuisesti erikoinen. Lähes kaikkialla muualla jalkapallo on ehdoton valtalaji. 1960-luvulla tilanne Suomessakin oli toisenlainen; jääkiekko ja jalkapallo olivat samankokoisia lajeja esimerkiksi näkyvyyden tai katsojamäärien osalta. Artikkelissa analysoimme, miten ja miksi lajit ovat muuttuneet ja miten muutos kytkeytyy urheilun, yhteiskunnan ja kansainvälisen toimintaympäristön muutoksiin. Jääkiekkoilun ensimmäinen irtiotto ajoittui 1960-1980-luvuille, samoille vuosikymmenille kuin suomalaisen yhteiskunnan modernisoituminen. Muutos loi tilaa uudenlaiselle urheilukulttuurille. Jääkiekko kehitti vaikuttajaverkostoja ja harrastusoloja sekä ammattimaisti toimintaansa. Suomi vakiinnutti kansainvälisen asemansa ja pääsi järjestämään tärkeitä MM-kisoja. Jalkapallossa ammattimaistuminen ja siirtyminen liigamalliin tapahtuivat myöhemmin ja ohuemmin. Lisäksi Suomi pysyi kansainvälisesti ”jalkapallokääpiönä”. Suomi vakiintui jääkiekkomaaksi 1990-luvun menestyksen myötä. Taustalla olivat pitkäjänteinen kehitystyö, ammattilaistuminen sekä kansanvälisen toimintaympäristön muutos. Viimeksi mainittu vahvisti suomalaisen jääkiekon asemaa. Jalkapallossa kävi päinvastoin. Uusien valtioiden syntyminen, globalisoituminen sekä huippu-jalkapallon eriytyminen jättivät pienet maat takamatkalle. Myös Suomen 1990-luvun yhteiskunnalliset ja liikuntakulttuuriset muutokset hyödyttivät jääkiekkoa ja se selvitti lamavuodet kolhuitta vahvan taloutensa turvin. Jalkapallo sen sijaan, muiden urheilulajien tapaan, koetti selviytyä yli pahimman ja sai toimintaansa nostetta vasta uudella vuosituhannella.