Laatupisteytyksen käyttö julkisen hankinnan kilpailutuksessa
Tekijät
Päivämäärä
2020Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..
Suomessa julkinen sektori hankkii tavaroita ja palveluja vuosittain noin 35 miljardilla eurolla. Kilpailuttamalla julkisia hankintoja pyritään saavuttamaan tilanne, jossa julkisilla varoilla saataisiin hinta-laatu-suhteeltaan mahdollisimman edullisia tuotteita, palveluita ja urakoita. Tutkimus ajoittuu aikaan, jolloin hankintalakiin tehtiin keskeisiä muutoksia, joiden yhtenä lähtökohtana ja tavoitteena oli julkisten varojen mahdollisimman tehokas käyttö. Laatua ja sen mittaamista voidaan pitää hankintaprosessin yhtenä haastavimmista vaiheista. Laadun voi ymmärtää monella tapaa ja tämän lisäksi se koetaan eri tavoin. Tästä syystä hankintayksikön tulee kiinnittää erityistä huomiota laadun määrittelyyn ja kuvaamiseen. Tutkimuskysymyksenä tässä tutkielmassa on; Mitä eri keinoja hankintayksikkö voi käyttää määrittäessään laatua kilpailutettavalle hankinnalle? Lisäksi pyrin selvittämään, onko laatupisteytyksellä ollut todellista vaikutusta kilpailutuksen voittajaan.
Uusi julkisjohtamisen oppi, eli New Public Management on kansainvälinen johtamisdoktriini, jossa painottuvat tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus. Tutkimuksessa peilataan NPM-oppia hankintaprosessiin yleisesti, sekä kohteena olleen hankintayksikön kilpailutusten kautta. Lisäksi julkisilla hankinnoilla, sen prosesseilla ja kilpailuttamisella on vahva laki ja säädöstausta, jonka pohjalta tulee toimia. Kansallinen ja kansainvälinen oikeuskäytäntö, kirjallisuus ja tutkimus tukevat tätäkin tutkimusta.
Tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta, jonka avulla pyrin kuvaamaan todenmukaisesti tutkittavaa ilmiötä. Aineistona tutkimuksessa toimi 29 kilpailutusta, sekä niiden tarjouspyynnöt ja hankintapäätökset. Lähestymistapana toimii case-tutkimus ja tuloksia on teemoitettu havaintojen ominaispiirteiden mukaan.
Tutkielmassa löydettiin selkeitä teemoja ja linjoja, joilla hankintayksikkö arvotti laatua. Hankintaprosessi ja laatupisteyttämisen tavat olivat monilta osin hyvin strukturoidut hankintayksikössä. NPM-ajatusmaailman ideoita ja teemoja oli otettu mukaan organisaation strategiatasolla. Lisäksi havaittiin, että tässä otannassa laatupisteytyksellä oli merkitystä kilpailutuksen voittajan valinnassa. Tutkimustuloksista on etenkin hyötyä tutkitulle hankintayksikölle, sekä NPM-opille, joka tarvitsee laaja-alaisesti dataa kehittyäkseen ja yleisesti pysyäkseen relevanttina nykymaailmassa, jossa julkishallinnon toimintatavat ja rakenteet ovat jatkuvassa murroksessa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Julkisen ICT-hankinnan ominaispiirteet ja haastee
Käyhty, Mervi (2022)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää julkisen ICT-hankinnan ominaispiirteitä, haasteita sekä hankintalain käytännön soveltamista. Julkisilla ICT-hankinnoilla on paitsi suuri taloudellinen merkitys, suoria vaikutuksia ... -
Tietojärjestelmähankinnan onnistuminen : yliopistojen tutkimustietojärjestelmähankinnat Suomessa
Kokko, Jenni (2019)Tietojärjestelmähankinnoista on tehty useita tutkimuksia, mutta julkisista tietojärjestelmähankinnoista, saati tutkimustietojärjestelmähankinnoista tutkimuksia on vain vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä ... -
Case-tutkimus : toimittajien tyytyväisyys julkisten hankintojen vaatimusmäärittelyyn
Toivonen, Sandra (2023)Julkiset hankinnat ovat keskeinen osa valtioiden julkisten varojen käyttöä. Niiden avulla valtiot, kunnat ja muut julkisyhteisöt hankkivat toimintansa kannalta olennaiset tavarat, palvelut ja rakennusurakat yksityiseltä ... -
Tietojärjestelmä julkisen hankinnan kohteena
Piipponen, Jaana (2020)Julkisen sektorin tietojärjestelmähankintoihin käytetään vuosittain huomattava määrä julkisia varoja. Tietojärjestelmähankinnat ovat yleensä kompleksisia hankintoja ja julkisiin hankintoihin kohdistuva EU-tasoinen sekä ... -
Laatu sosiaalipalveluiden kilpailutuksissa tehokkuuden, asiakaslähtöisyyden ja osallisuuden näkökulmista
Latvala, Mari (2018)TIIVISTELMÄ LAATU SOSIAALIPALVELUIDEN KILPAILUTUKSISSA TEHOKKUUDEN, ASIAKASLÄHTÖISYYDEN JA OSALLISUUDEN NÄKÖKULMISTA Mari Latvala Sosiaalityö Pro gradu -tutkielma Jyväskylän Yliopisto Ohjaaja: Professori Kati Närhi Kevät ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.