Vaarojen valvonta vai valvonnan vaara? : suomalaisten suhtautuminen valtiovallan valvontaoikeuksiin
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten suhtautumista viranomaisten
oikeuksiin valvoa kansalaisia erilaisin keinoin, kuten turvakameroilla, puheluja
salakuuntelemalla ja henkilöistä tietoja keräämällä. Erityishuomion kohteena ovat
suomalaisten asenteet verkkoliikenteen valvontaa kohtaan, sillä langattoman viestinnän rooli
on yhteiskunnan digitaalistuessa kasvanut huimasti. Aiheen tutkiminen on nähty
tarpeelliseksi, sillä vaikka ihmisten huoli yksityisten tietojensa käsittelystä säteilee aika ajoin
julkiseen keskusteluun, niin järjestelmällistä tieteellistä tutkimusta kansalaisten
suhtautumisesta valvontaan Suomessa ei ole juuri tehty. Tutkimuskysymyksinä esitettiin,
että miten suomalaiset suhtautuvat valtion valvontaoikeuksien laajentamiseen ja mitkä
tekijät voisivat suhtautumista selittää.
Valvonta-asenteiden ymmärtämiseksi teoriaosuus asemoi valvontatoiminnan sen
historialliseen kontekstiin uhkien torjuntaan liittyvänä tiedustelutoimintana ja esittelee
digitaalistuvan yhteiskunnan kansalaisten yksityisyydelle asettamia haasteita. Lisäksi
käydään läpi turvallisuuden varjolla laajenevan valtion vallan ja yksilön oikeuksien välinen
jännite, esitetään hypoteeseja valvonta-asenteiden selittäjiksi ja käydään läpi kansainvälistä
tutkimusta yksityisyyteen liittyvistä asenteista. Tutkimusaineistona on käytetty International
Social Survey Programme:n Suomessa kerättyä kyselyaineistoa vuodelta 2016 teemanaan
valtion tehtävät. Tutkimukseen on valikoitu aineistosta valvontaoikeuksiin liittyvät
kysymykset ja asenteita on kartoitettu hyödyntämällä analyysimenetelminä
ristiintaulukointia, varianssianalyysiä ja logistista regressioanalyysiä.
Tuloksina havaittiin, että useimpien valvonnan tyyppien kohdalla suomalaiset jakautuvat
kahtia valvontatoimien hyväksyjiin ja torjujiin ja hyväksyjät muodostavat enemmistön
silloin, kun valvonnan taustaehtona on jokin uhka kansalliselle turvallisuudelle. Enemmistö
kuitenkin torjuu verkkoliikenteen valvonnan ja torjuminen on sitä yleisempää, mitä
nuoremmasta ikäluokasta ja korkeammasta koulutustasosta on kyse. Myös poliittisen
orientaation vaikutuksesta saatiin varovaisia viitteitä. Muilla testatuilla taustamuuttujilla ei
havaittu merkittävää vaikutusta valvonta-asenteisiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Tää on Jumalan synti myyä viinaa" : ravintoloitsijoiden suhtautuminen anniskelun viranomaisvalvontaan
Junttila, Kimmo (2017)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää ravintola-alan pienyrittäjien suhtautumista anniskelun viranomaisvalvontaan, toisin sanoen alkoholitarkastajiin ja -tarkastuksiin sekä alkoholipolitiikkaan ja -lainsäädäntöön. ... -
Suomalaisten ja tšekkiläisten opettajaksi opiskelevien suhtautuminen inkluusioon
Kaatrasalo, Mari (2006) -
Halutaanko palvelukseen robotti : suomalaisten suhtautuminen robotiikan, tekoälyn ja digitalisaation tuomaan automatiikkaan
Anttonen, Henna (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten suhtautumista robotiikan, tekoälyn ja digitalisaation tuottamaan automatiikkaan. Suhtautumista tarkastellaan uhan ja mahdollisuuden tematiikan kautta, sekä ... -
GDPR:n valvominen, kirjallisuuskatsaus
Leinonen, Lauri (2023)Yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) on kattava kehys tietosuojalle ja yksityisyydelle Euroopan Unionissa. GDPR asettaa rekisterinpitäjille ja tietojenkäsittelijöille velvoitteita henkilötietojen suojaamisen ja käsittelyn ... -
Metadata ja digitaalinen forensiikka
Koskela, Markus (2020)Digitaalinen forensiikka on kehittyvä ala kuten digitaalisten rikosten tutkiminen sekä yleinen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito digitaalisessa maailmassa edellyttää. Tässä tutkielmassa tehdään katsaus digitaalisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.