Halutaanko palvelukseen robotti : suomalaisten suhtautuminen robotiikan, tekoälyn ja digitalisaation tuomaan automatiikkaan
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten suhtautumista robotiikan, tekoälyn ja digitalisaation tuottamaan automatiikkaan. Suhtautumista tarkastellaan uhan ja mahdollisuuden tematiikan kautta, sekä suhtautumistavoille havainnoidaan niihin yhteydessä olevia sosioekonomisia taustamuuttujia ja yhteiskunnallisen ajankuvan kokemuksien kautta selittäviä tekijöitä. Suomalaisten asenteita robotiikkaa, tekoälyä ja digitalisaatiota kohtaan on tutkittu lähinnä yksittäisten innovaatioiden tai aihealueen kohdalla, jolloin kokonaiskuva suomalaisten suhtautumisesta automatiikkaan ja tähän vaikuttavista tekijöitä on toistaiseksi jäänyt selvittämättä. Tutkielman aihe linkittyy laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun teknologisten innovaatioiden ja työntekijöiden suhteesta, jossa automatiikkaa tuottavien innovaatioiden katsotaan usein uhkaavan työntekijöiden työmarkkinallista asemaa ja toimeentuloa. Arviot teknologisen kehityksen tuottamista työmarkkinallisista muutoksista tulevaisuudessa vaihtelevat runsaasti, mutta yhteistä on näkemys teknologian pysyvään asemaan työelämässä. Teknologisten innovaatioiden yhteiskunnallista integraatiota on tarkasteltu erilaisista näkökulmista, joita käytetään tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä ja reflektoidaan tutkielman analyysin kautta tuotettuihin tuloksiin. Tutkielman aineistona on hyödynnetty Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimusta vuodelta 2018. Aineiston teemoista on tässä tutkielmassa hyödynnetty robotiikan ja tekoälyn vaikutus työhön ja työllisyyteen, tulonjako, sekä elämässä menestyminen. Tutkielman analyysissä on hyödynnetty monimuuttujamenetelmiä ja pääasiallisena menetelmänä on käytetty lineaarista regressioanalyysiä. Monimuuttujamenetelmillä on tuotettu aineiston operationalisointia ja nostettu aineistosta esiin tutkielman ongelmien kannalta oleellisimpia asioita, joiden kautta tutkielman ongelmien vastauksien rakentuminen on vaiheittain tapahtunut. Tutkielman analyysin mukaan automatiikan uhan kokemukseen ovat yhteydessä keskiikäisyys, heikompi yhteiskunnallinen asema ja työväenluokkaisuus sekä perinteiset arvot. Uhan kokemusta selittävät yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja huolet toimeentulosta. Automatiikan kokemiseen mahdollisuutena ovat yhteydessä nuori ikä, korkea yhteiskunnallinen asema, yrittäjyysmyönteisyys ja miessukupuoli. Mahdollisuuden kokemusta selittävät markkinaliberaalius, kokemukset yhteiskunnallisesta tasa-arvosta ja individualistiset näkemykset yksilön menestykseen.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Digitalisaation vaikutukset taloushallintopalveluita tuottaviin yrityksiin
Jylhä, Tommi (2019)Nopeasti etenevä yhteiskunnan digitalisoituminen vaikuttaa merkittävästi useisiin työtehtäviin ja toimialoihin. Digitalisaation, automatisaation, robotiikan ja tekoälyn arvioivaan vievän jopa puolet työpaikoista seuraavien ... -
Suhtautuminen köyhyyteen Suomessa 1800-luvulta 2000-luvulle
Leukumaa-Autto, Saila (2020)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka ihmiset ovat suhtautuneet köyhyyteen ja köyhien auttamiseen 1800-luvulta 2010-luvulle. Tutkimuksessa vertailen ihmisten suhtautumista köyhyyteen eri aikakausina ja myös aikakausien ... -
Suomalaisten ja tšekkiläisten opettajaksi opiskelevien suhtautuminen inkluusioon
Kaatrasalo, Mari (2006) -
Vaarojen valvonta vai valvonnan vaara? : suomalaisten suhtautuminen valtiovallan valvontaoikeuksiin
Nokkala, Janne (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten suhtautumista viranomaisten oikeuksiin valvoa kansalaisia erilaisin keinoin, kuten turvakameroilla, puheluja salakuuntelemalla ja henkilöistä tietoja keräämällä. ... -
Generatiivisen tekoälyn vaikutukset työelämään
Keljo, Veeti (2023)Tutkielma tarkastelee generatiivisen tekoälyn vaikutuksia työelämään.
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.