Sosiaalialan ammattilaisten mielipidekirjoituksia lastensuojelusta Helsingin Sanomissa
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mistä teemoista sosiaalialan ammattilaiset ovat kirjoittaneet mielipidekirjoituksia Helsingin Sanomiin vuosina 2014–2017. Lisäksi selvitetään, millaista lastensuojelun julkisuuskuvaa sosiaalialan ammattilaiset kirjoituksissa tekevät. Sosiaalialan ammattilaiset tässä tutkielmassa koostuvat pääasiassa sosiaalityöntekijöistä, sosionomeista, professoreista, järjestöpuolen työntekijöistä sekä eri asiantuntijatehtävissä olevista työntekijöistä.
Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu lastensuojelun, sosiaalialan ammattilaisten, mediajulkisuuden ja sosiaalityön hiljaisuuden kulttuurin käsitteistä. Tutkielman aineistona on Helsingin Sanomissa julkaistut sosiaalialan ammattilaisten mielipidekirjoitukset lastensuojelusta vuosilta 2014–2017, joita on yhteensä 67 kappaletta. Tutkielma on kvalitatiivinen ja sen analyysimenetelmänä on teemoittelu.
Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että sosiaalialan ammattilaiset käyvät keskustelua lastensuojelusta aiempaa enemmän. Teema, josta sosiaalialan ammattilaiset eniten ovat kirjoittaneet, on lastensuojelun resurssit ja rakenteet ja ennen kaikkea niiden puute. Asiakkaita on liikaa ja työntekijät uupuvat, koska heillä ei ole aikaa tehdä työtään kunnolla. Pätevät työntekijät vaihtavat usein raskaasta lastensuojelusta muille sosiaalityön aloille. Sosiaalialan ammattilaiset näkevät vuonna 2016 voimaan tulleen ammattihenkilölain hyvänä asiana.
Sosiaalialan ammattilaiset pitävät työtään tärkeänä, vaativana ja mielenkiintoisena työnä. He haluaisivat voida tehdä työtään paremmin. Sosiaalialan ammattilaiset esittävät kritiikkiä lastensuojelun puutteellisia rakenteita ja resursseja kohtaan sekä toivovat, että ne saadaan kuntoon. Sosiaalialan ammattilaiset toivovat kokonaisvaltaista panostamista ja aikaa lastensuojelun kehittämiseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalialan ammattilaisten käyttäjäkokemukset asiakastietojärjestelmien käytettävyydestä ja tuesta tapauskohtaisen tiedon muodostamiselle
Tynkkynen, Elina (2023)Asiakastietojärjestelmät ovat sosiaalialan ammattilaisten keskeinen työväline, ja järjestelmien tulisi kansallisten tavoitteiden mukaisesti olla käytettävyydeltään hyviä sekä tukea tiedon hyödyntämistä. Sosiaalialan työssä ... -
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden rakenteellinen vaikuttaminen Helsingin Sanomissa vuosina 2017-2019
Erikkilä, Tiffany (2020)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaista rakenteellista vaikuttamistyötä sosiaalialan ammattilaiset ja järjestöjen edustavat toteuttavat valtamediassa? Näkyvätkö rakenteellisen sosiaalityön vaatimus ja perustehtävät ... -
Sosiaalialan osaajat 2015 : sosiaalialan osaamis-, työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointihanke (Sotenna) : loppuraportti
Vuorensyrjä, Matti; Borgman, Merja; Kemppainen, Tarja; Mäntysaari, Mikko; Pohjola, Anneli (Jyväskylän yliopisto, 2006) -
Miten sosiaalisesta raportista tulee tosi? : diskurssianalyysi sosiaalialan ammattilaisten vakuuttavasta kielenkäytöstä
Nousiainen, Mari (2024)Rakenteellinen sosiaalityö voidaan nähdä yhteiskunnallisena vaikuttamistyönä, jolla tavoitellaan muutosta. Sosiaalihuollon ammattilaisilla on tärkeä rooli tiedon tuottajana ja välittäjänä yksilötason ja rakenteellisen tason ... -
Sosiaalisen transformaatio sosiaalialan asiantuntijuuden diskurssissa
Niiranen-Linkama, Päivi (Jyväskylän yliopisto, 2005)Päivi Niiranen-Linkama tarkastelee väitöskirjassaan sosiaalialan asiantuntijuuden rakentumista ja sosiaalisen merkityksiä sosiaalialan toimijoiden opettajien, opiskelijoiden ja työntekijöiden puhetavoissa. Tutkimus ajoittuu ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.