Fysiologinen palautuminen eksentrisen ja konsentrisen kuormituksen jälkeen
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko taajuusvastemenetelmän (FAM) avulla tutkia elimistön akuuttia ja lyhyen ajan (0-7 päivää) palautumista polkupyörällä tehdystä konsentrisesta ja eksentrisestä lihastyöstä. Tutkimuksessa tarkasteltiin vaikuttaako lihastyötavat eri tavalla FAM-vasteisiin. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko eri lihastyötavoilla toteutetulla lihasten väsytyksellä eroa verestä mitattujen fysiologisten muuttujien, sykevälivaihtelun ja mitattujen FAM-muuttujien näkökulmasta.
Vuokatissa Jyväskylän yliopiston yksikössä suoritettavaan tutkimukseen osallistui 12 miestä. Kuormitukset suoritettiin 40% kuormalla maksimivoimantuotosta kolmessa 15 minuutin jaksoissa kolmen minuutin palautumisjaksoilla. Molempien lihastyötapojen väsytyskuormituksissa mittaukset suoritettiin 1) ennen väsytystä, 2) heti väsytyksen jälkeen, 3) kaksi tuntia väsytyksen jälkeen, 4) kaksi päivää väsytyksen jälkeen sekä 5) seitsemän päivää väsytyksen jälkeen. Jokaisessa mittausvaiheissa 1-5 koehenkilöiltä otettiin 1) verikoe sekä tehtiin 2) sykevälivaihtelun mittaus ja 3) FAM-mittaus raajoista. Verestä mitattiin laktaatti, seerumin kortisolipitoisuus, kreatiinipitoisuus (CK) sekä elimistön immuunijärjestelmän vasteita. Koehenkilöillä oli vähintään seitsemän päivän lepojakso eri kuormitusmittausten välillä.
Veren laktaatti oli konsentrisen kuormituksen heti ja kaksi tuntia kuormituksen jälkeen korkeammalla kuin eksentrisen kuormituksen jälkeen (1.2±0.5 vs. 3.3±1.7 mmol/l, p<.001, 1.2±0.5 vs. 2.1±0.8 mmol/l, p<.001). Konsentrinen kuormitus nosti välittömästi myös kreatiinikinaasin määrää (364±385 vs. 399±409 µ/l p<.001), mutta eksentrisen kuormituksen jälkeen kreatiinikinaasi nousi merkitsevästi myös kaksi tuntia kuormituksen jälkeen (277±397 vs. 304±437 µ/l p<.05 heti jälkeen, 277±397 vs. 333±488 µ/l p<.05 kaksi tuntia jälkeen). Molemmista jaloista mitatut FAM muuttujat olivat korkeammat kaksi tuntia eksentrisen kuormituksen jälkeen (oikea 42.3±9.1 vs. 46.9±9.3 mA, p<.05; vasen 40.3±7.9 vs. 43.9±7.8 mA, p<.001) ja olivat vielä korkealla kaksi päivää kuormituksen jälkeen (oikea 49.1±11.2 mA, p<.05; vasen 44.8±9.8 mA, p<.05). Summatut FAM muuttujat ja niiden merkitsevyydet olivat yhdenmukaisia yksittäisten FAM-muuttujien kanssa, joiden perusteella eksentrisen kuormituksen vaikutus FAM-vasteisiin oli voimakkaampi.
Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että konsentrinen kuormituksen aiheuttama aineenvaihdunnallinen, hormonaalinen ja immunologinen vaste oli voimakkaampi kuin eksentrisen kuormituksen aiheuttama vaste. Tulokset myös osoittavat, että FAM menetelmä on herkkä fysiologisille muuttujille kuin myös esiintyneelle lihasvauriolle olettaen, että FAM-menetelmää voidaan käyttää kuormituksen jälkeisen palautumisen arvioinnissa. Tutkimuksessa yksilöiden välillä havaittiin suurta vaihtelevuutta sekä analysoitavien muuttujien tulokset olivat osittain ristiriitaisia, joten FAM-menetelmää tulisi tutkia lisää.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hermo-lihasjärjestelmän väsyminen ja palautuminen eksentrisen ja konsentrisen polkuergometrikuormituksen jälkeen
Santala, Jukka (2011)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia hermo-lihasjärjestelmän väsymistä, väsymismekanismeja ja palautumisen dynamiikkaa nilkan- ja polvenojennus liikkeissä eksentrisen ja konsentrisen polkuergometrikuormituksen jälkeen. ... -
Kuukautiskierron vaikutukset maksimivoimaan, tahdonalaiseen lihasaktivaatioon ja nopeusvoimatyyppisen kuormituksen aiheuttamaan väsymykseen
Uimonen, Teemu (2021)Kuukautiskierron aikana progesteronin ja estrogeenin erityksen määrä vaihtelee, mikä saattaa vaikuttaa mm. maksimivoimaan, väsymiseen ja tahdonalaiseen lihasaktivaatioon. Aiheesta tehdyt tutkimukset ovat osaltaan ristiriitaisia. ... -
Kylmävesiupotuksen vaikutukset unen laatuun ja autonomisen hermoston palautumiseen myöhään illalla tehdyn peliharjoituksen jälkeen
Joel, Wenning (2019)Johdanto. Urheilussa korkeimmalla tasolla kilpailu on yleensä yhteydessä useisiin stressitekijöihin ja rajoituksiin. Huippu-urheilijoiden elämäntapa psykologisine sekä fysiologisine vaateineen aiheuttaa erilaisia haasteita ... -
Eksentrisen ja konsentrisen ylävartalon voimaharjoittelun ja harjoitustauon vaikutukset lihasmassaan, maksimivoimaan ja seerumin hormonipitoisuuksiin nuorilla aikuisilla naisilla
Krapi, Sonja (2021)Johdanto. Lihastyö voi olla isometristä tai dynaamista jälkimmäisen jakaantuessa vielä eksentriseen ja konsentriseen lihastyöhön. Perinteinen voimaharjoittelu sisältää yleensä sekä eksentrisen että konsentrisen lihastyön ... -
Eksentrisen ja konsentrisen ylävartalon voimaharjoittelun ja harjoitustauon vaikutukset maksimivoimaan, lihasaktiivisuuteen ja tehontuottokykyyn nuorilla aikuisilla naisilla
Rekola, Rebekka (2021)Johdanto. Voimaharjoittelulla voidaan parantaa lihasten voimantuottokykyä sekä hermostollisten että lihaksen rakenteellisten muutosten kautta. Voimaharjoittelussa voidaan hyödyntää isometristä tai dynaamista lihastyö-tapaa, ...