Varhainen puuttuminen koulun sosiaalityössä
Kandidaatintutkielmassani tarkastelen varhaista puuttumista yksilökohtaisessa koulun sosiaalityössä ja mitä haasteita siinä voi olla. Tarkoituksena on saada selville, mitä eri työmenetelmiä
ja -välineitä koulukuraattorit käyttävät yksilökohtaisessa kuraattorityössä varhaisen puuttumisen näkökulmasta. Varhainen puuttuminen on tärkeää ongelmien ennaltaehkäisemisen kannalta. Tutkielman aihe on tärkeä, koska koulu on lapselle ja nuorelle yksi merkittävimmistä
kasvuympäristöistä, joissa myös kuraattori voi olla vaikuttamassa asioihin. Koulun sosiaalityöstä ei ole myöskään paljon tutkimusta. Uusille tutkimuksille on tarvetta, koska monet tutkimukset, joissa aiheena on koulun sosiaalityö, on julkaistu ennen vuonna 2014 voimaan tullutta
oppilas- ja opiskelijahuoltolakia (1287/2013).
Tutkielman perusteella kuraattorit tekevät keskenään hyvin erilaista yksilökohtaista kuraattorityötä. Yhteisiä piirteitä ovat oppilaan tilanteen kartoitus sekä tuen tarpeen arviointi. Lisäksi
kuraattorit toimivat yhteistyössä vanhempien ja esimerkiksi opettajan, psykologin ja lastensuojelun kanssa. Kuraattorit käyttävät monia eri työmenetelmiä kuten haastattelua, piirrättämistä,
draamaa ja kotikäyntejä. Kaikkia työmenetelmiä yhdistää keskustelu, jonka kuraattori näkevät
tärkeänä osaa työtään. Sen vuoksi vuorovaikutustaitoja pidetään tärkeänä välineenä kuraattorityössä.
Koulukuraattorin roolin epäselvyys koulussa, lasten ja nuorten elämäntapojen ja olosuhteiden
muutokset sekä kuraattoripalvelujen resursointi ovat haasteita koulun sosiaalityössä. Kuraattorien kokemusten mukaan koulun sosiaalityö painottuu yksilökohtaiseen kuraattorityöhön yhteisöllisen sijaan, vaikka sen kuuluisi olla toisin päin. Kandidaatintutkielman perusteella tulin siihen johtopäätökseen, että oppilaille tulisi olla tarjolla yksilökohtaisia kuraattoripalveluja, mutta
työtä täytyisi pyrkiä kehittämään yhteisöllisempään suuntaan. Koulun eri ammattiryhmien kesken olisi myös tärkeä kehittää ohjeistusta, mikä on kenenkin rooli epäselvyyksien vähentämiseksi ja jotta oppilaat saisivat kaiken mahdollisen tuen, jota he tarvitsevat.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Syrjäytymispuhe hallinnan strategiana opiskelijahuollon sosiaalityössä
Perttula, Rauno (University of Jyväskylä, 2015) -
"Jos olisin koulukuraattori..." : yhdeksäsluokkalaisten näkemyksiä koulun sosiaalityöstä
Puotinen, Sanna (2008) -
Opiskeluhuollon palveluiden sekä mielialalääkkeiden käyttö toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa
Lehdikko, Emmi; Luoranen, Mira (2022)Monet nuoret kokevat mielenterveydellisiä haasteita, joihin koulujen opiskeluhuollon palvelut ovat ensisijainen avun hakemisen lähde. Lisäksi nuorten mielialalääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Tässä ... -
Luokanopettaja ja laaja-alainen erityisopettaja yhteistyössä auttamassa oppilasta
Tarvainen, Anu (2009) -
Uutta oppilashuoltokäytäntöä luomassa : tutkimus koulukuraattoreiden, -terveydenhoitajien ja -psykologien yhteistyöstä
Dyster, Sirpa (2019)Tämän sosiaalityön pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia miten koulun erityistyöntekijät, koulukuraattori, -terveydenhoitaja ja –psykologi kokevat yhteistyönsä muuttuneen uuden oppilashuoltolain 2014 myötä. Tutkimus ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.