Asumistoiveet ja tulevaisuus kehittyvällä kaupunkialueella
Tässä työssä tarkastelen lapsiperheiden asumiseen liittyviä asenteita sekä toiveita.
Tavoitteena on selvittää, poikkeavatko lapsiperheiden vanhemmat asumistoiveidensa ja
elämäntilanteeseen liittyvien elintapojensa osalta muusta aikuisväestöstä tavalla, joka on
ristiriidassa kasvavaan kaupunkiin kohdistuvan kehityksen kanssa. Kaupungin kasvaessa
rakentaminen muuttuu tiiviimmäksi ja luontoalueiden määrän ja laadun voidaan pelätä
laskevan. Toisaalta tiiviimmän rakentamisen ja sen myötä kehittyvän julkisen liikenteen
voidaan ajatella toimivan ratkaisuna kasvavan kaupungin ympäristökuormitukselle.
Vaikka lapsiperheet tarvitsevat aktiivisesti palveluita, vaikuttaisi heillä olevan useassa
tapauksessa tahto hakeutua asumaan väljemmin rakennetuille pientaloalueille, joilla sekä
asuintila että luonto ovat helpommin saavutettavissa. Tarkastelen aihetta kolmen
tutkimuskysymyksen kautta: 1) Minkälaisia asuinalueeseen kohdistuvia toiveita
vantaalaisten vastauksista on löydettävissä? 2) Millaisia asuinympäristön toivottavaa
rakennetta jäsentäviä ulottuvuuksia vastauksista on löydettävissä? 3) Poikkeavatko
lapsiperheiden vanhempien toiveet muiden vastaajien toiveista erityisesti seuraavien
ympäristön rakenteeseen liittyvien piirteiden osalta: luontoalueet, kaupunkirakenteen tiiviys,
liikkuminen, vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet ja yhteisöllisyys?
Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmalle toimivat kaupungistumisen kehitysvaiheet sekä
Suomessa, että muualla maailmassa. Suurin mielenkiinto kohdistuu Helsinkiin ja sen
ympäryskuntiin. Tarkastelen 1960- ja 70-lukujen suurta muuttoliikettä, lähiöitä,
esikaupunkikehitystä sekä keskusta-asumista. Käsittelen myös elämänvaiheita sekä niiden
muutoksia. Lapsiperheiden asuminen toimii viitekehyksenä, joka punoo tutkittavat langat
yhteen. Aineistoksi olen valinnut Vantaan tulevaisuuskysely 2017 –kyselyaineiston, joka on
löydettävissä Vantaan kaupungin verkkosivuilta. Analyysimenetelminä sovellan faktori- ja
erotteluanalyysiä. Erotteluanalyysissä muuttujina toimivat faktorianalyysin pohjalta lasketut
summamuuttujat.
Tutkielman tulosten perusteella vantaalaisten lapsiperheiden vanhemmat eivät
tutkimuskysymysten osalta juurikaan eroa asumistoiveinensa muista vastaajista. Löydetyt
erot liittyvät harrastusmahdollisuuksien toivottavuuteen sekä elinympäristöön kohdistuvaan
vaikutushalukkuuteen. Tulos on yllättävä ja mielenkiintoinen, mutta synnyttää myös
kysymyksen aineiston ja menetelmien soveltuvuudesta
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opiskelijoiden valmistumisen jälkeiset asumistoiveet Jyväskylässä
Haggren, Joonas (2021)Kunnat pyrkivät asuntopolitiikan avulla takaamaan mahdollisimman viihtyisän asuinympäristön alueen asukkaille. Asuntopolitiikan erikoisuutena on sen pitkäaikaisvaikutukset, joten myös asumistoiveita tulee selvittää ... -
Palokan ja Sumiaisten asukkaiden paikkakuntakokemuksia : laadullinen tutkimus paikkaan kiinnittymisestä
Kauppila, Kaisa (2022)Moderni aika on mahdollistanut ihmisille entistä helpomman liikkumisen, ja paikkaa vaihdetaankin useaan otteeseen elämän aikana. Kaupungistumisen myötä väestö ja työpaikat siirtyvät yhä suurempiin kasvukeskuksiin, ja ... -
Kaupunkimaisen asuinympäristön maankäytön yhteys iäkkäiden henkilöiden kognitiiviseen toimintakykyyn
Tykkyläinen, Pauliina (2021)Muistisairaudet ovat yksi merkittävimmistä haasteista sosiaali- ja terveydenhuollolle niin kansanterveydellisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Niiden ennaltaehkäisyssä on painottunut pitkälti yksilökeskeinen ... -
Ikääntyvien kokemuksia muutosta taajamiin ja kaupunkeihin
Kukkamäki, Heli (2008) -
Neighbourhood Open Spaces : Co-production and Spatial Transformation in Addis Ababa
Tesfamariam, Segen Yainshet; Alemayehu, Elias Yitbarek; Stark, Laura (Zed Books, 2022)The open spaces of a city are its lungs. They are places for people to exercise and carry out social activities, they influence the water cycle, and have considerable impact on air quality. In the developed world, companies ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.