Joukkuevoimistelijoiden kehonkuva
Tekijät
Päivämäärä
2020Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon kehotyytymättömyyttä ja häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä nykyisillä ja jo uransa lopettaneilla yli 15-vuotiailla joukkuevoimistelijoilla esiintyy. Lisäksi vertailussa oli eri sarjatasoilla (kansainvälinen taso, kansallisen tason SM-sarja, kilpasarja ja harrastesarja) kilpailevien joukkuevoimistelijoiden väliset erot kehonkuvan ja syömiskäyttäytymisen suhteen. Aineisto kerättiin digitaalisella kyselylomakkeella, johon vastasi 364 nykyistä ja jo uransa lopettanutta joukkuevoimistelijaa. Vastanneista nykyisiä joukkuevoimistelijoita oli 147 ja lopettaneita 217. Aineistoanalyysissä vertailtiin eri ryhmien vastausten keskiarvoja T-testin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla.
Tulokset osoittivat, että lopettaneilla joukkuevoimistelijoilla esiintyi enemmän kehotyytymättömyyttä ja he myös laihduttivat yleisemmin kuin nykyiset joukkuevoimistelijat. Haasteita suhtautumisessa ruokaan ja syömiseen oli sarjatasoja vertailtaessa kaikkein eniten kansainvälisen sarjatason joukkuevoimistelijoilla. Harjoitteluun liittyvät pakkoajatukset olivat yleisempiä lopettaneilla kuin nykyisillä joukkuevoimistelijoilla.
Tulokset osoittivat lopettaneiden joukkuevoimistelijoiden kokeneen nykyisiä joukkuevoimistelijoita enemmän vaikutuksia kehonkuvaansa kaikilla lajikulttuurin osa-alueilla. Eniten kehonkuvaan olivat vaikuttaneet kuitenkin valmentajat ja yleinen lajikulttuuri nykyisiin voimistelijoihin verrattuna. Sarjatasoja vertailtaessa kansainvälisen tason joukkuevoimistelijat kokivat lajikulttuurin ja valmentajien vaikuttaneen eniten heidän kehonkuvaansa. Yleisen lajikulttuurin vaikutukset ja valmentajien vaikutukset olivat huomattavasti muiden sarjatasojen voimistelijoiden kokemia vaikutuksia suuremmat.
Tutkielmani antoi tärkeää tietoa joukkuevoimistelijoiden kokemasta kehonkuvasta ja lajikulttuurin vaikutuksista joukkuevoimistelijoiden kehonkuvaan. Lisäksi tutkielmani avasi monia jatkotutkimusmahdollisuuksia esimerkiksi joukkuevoimistelijoiden syömishäiriötapauksien tutkimiseen liittyen.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Yli 20-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden harrastushistoria ja harrastusmotiivit sekä pitkän uran vaikutukset
Lähdekorpi, Elisa (2012)Tutkimus käsittelee yli 20-vuotiaita joukkuevoimistelijoita ja joukkuevoimistelun lopettaneita henkilöitä (N = 87). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä asiat saavat voimistelijan jatkamaan uraansa mahdollisimman ... -
Syömishäiriöt naisurheilijoilla : riskitekijät ja ennaltaehkäisy
Hedman, Riku (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, mitkä ovat keskeisimpiä syömishäiriön kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä naisurheilijoilla. Lisäksi selvitän, millä toimenpiteillä syömishäiriöiden ennaltaehkäisyä voitaisiin ... -
Alakouluikäisten joukkuevoimistelijoiden asenteet ja kokemukset koululiikuntaa ja omaa lajiaan kohtaan
Ritala, Anni (2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon alakouluikäiset joukkuevoimistelijat liikkuvat vapaa-ajallaan, miten he suhtautuvat koululiikuntaan ja omaan lajiinsa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten vastaajien ... -
"Rasvaton kroppa -syndrooma" : diskurssianalyyttinen tutkimus liikunnan ja kehonkuvan yhteyksistä fitness-blogeissa
Moberg, Milja (2016)Moberg, M. 2016. ”Rasvaton kroppa -syndrooma”: Diskurssianalyyttinen tutkimus liikunnan ja kehonkuvan yhteyksistä fitness-blogeissa. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, Terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma, ... -
Arjessa jaksaminen 11-14 -vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden kokemana
Taskinen, Anna-Elina (2014)Taskinen, Anna-Elina. ARJESSA JAKSAMINEN 11–14-VUOTIAIDEN JOUKKUEVOIMISTELIJOIDEN KOKEMANA. Kasvatustieteen pro gradu –työ. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, 2014. 117 sivua. Tutkimuksen lähtökohtana toimi ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.