Arjessa jaksaminen 11-14 -vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden kokemana
Taskinen, Anna-Elina. ARJESSA JAKSAMINEN 11–14-VUOTIAIDEN JOUKKUEVOIMISTELIJOIDEN KOKEMANA. Kasvatustieteen pro gradu –työ. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, 2014. 117 sivua.
Tutkimuksen lähtökohtana toimi nuorten kilpaurheilijoiden arjessa jaksaminen. Tarkoituksena oli selvittää millaiseksi 11–14-vuotiaat joukkuevoimistelijat kokevat oman arjessa jaksamisensa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös saada tietoa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat nuorten kilpaurheilijoiden jaksamiseen ja hyvinvointiin. Lisäksi pyrittiin selvittämään miten hyvin tutkimukseen osallistuneet voimistelijat osaavat säädellä omaa jaksamistaan ja tunnistaa siihen vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimukseen osallistui kuusitoista iältään 11–14-vuotiasta joukkuevoimistelijatyttöä. Tutkimusaineisto koostui lomakekyselyistä, tunnepäiväkirjoista sekä viikkoseurantalomakkeista, joilla seurattiin voimistelijoiden jaksamista, mielialaa ja koetun kokonaiskuormituksen määrää. Lisäksi aineistoa kerättiin kartoittamalla voimistelijoiden harjoituksissa jaksamista numeerisella itsearviointimenetelmällä. Aineisto kerättiin helmi-maaliskuussa 2014 ja analysoitiin kevätlukukauden 2014 aikana. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana toimi aineistolähtöinen sisällönanalyysi, joskin aineistoa analysoitiin osittain myös kvantitatiivisin menetelmin.
Aineiston analyysin pohjalta muodostettiin neljä ryhmää (selviytyjät, sopeutujat, sinnittelijät ja suorittajat) kuvaamaan tutkimukseen osallistuneiden voimistelijoiden arjessa selviytymisen keinoja sekä suhtautumista omaan arjessa jaksamiseensa. Vaikka vastaajien kokemukset omasta arjessa jaksamisestaan vaihtelivatkin voimakkaasti eri vastaajaryhmien välillä, havaittiin kaikkien vastaajien raportoinnissa kuitenkin tiettyjä yhteneväisyyksiä. Voimistelijoiden jaksamisen esimerkiksi todettiin olevan voimakkaasti yhteydessä ohjattuihin urheiluharjoituksiin osallistumiseen sekä vuorokaudenaikojen vaihteluun. Lisäksi osallistujien havaittiin osaavan säädellä omaa jaksamistaan kohtalaisen hyvin. Myös omaan jaksamiseensa vaikuttavia tekijöitä vastaajat tunnistivat hyvin. Tärkeimmiksi jaksamistaan edistäviksi tekijöiksi tutkimukseen osallistuneet nimesivät vertaissuhteiden sekä terveellisten elämäntapojen merkityksen.
Lasten ja nuorten parissa työskenteleville tämän tutkimuksen anti tarjoaa yhdenlaisen näkökulman lapsiurheilijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin tarkasteluun. Kotien, koulujen ja urheiluseurojen väliseen yhteistyöhön tämä tutkimus tuo tietoa urheilevien lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja jaksamisesta sekä niihin vaikuttavista tekijöistä.
Hakusanat: arjessa jaksaminen, kilpaurheilu, lapsiurheilu, hyvinvointi, varhaisnuoret
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Yli 20-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden harrastushistoria ja harrastusmotiivit sekä pitkän uran vaikutukset
Lähdekorpi, Elisa (2012)Tutkimus käsittelee yli 20-vuotiaita joukkuevoimistelijoita ja joukkuevoimistelun lopettaneita henkilöitä (N = 87). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä asiat saavat voimistelijan jatkamaan uraansa mahdollisimman ... -
Yläkouluikäisten kilpacheerleadereiden kokemuksia arjessa jaksamisesta
Weide, Minja (2020)Tutkimuksen kohteena on yläkouluikäisten kilpacheerleadereiden jaksaminen arjessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisena nuoret kokevat jaksamisensa arjessa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaiset tekijät ... -
Juniorijääkiekkoilijoiden kokemuksia harrastuksestaan
Tissari, Marjo (2004) -
Joukkuevoimistelijoiden kehonkuva
Mäkelälammi, Noora (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon kehotyytymättömyyttä ja häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä nykyisillä ja jo uransa lopettaneilla yli 15-vuotiailla joukkuevoimistelijoilla esiintyy. Lisäksi ... -
Alakouluikäisten joukkuevoimistelijoiden asenteet ja kokemukset koululiikuntaa ja omaa lajiaan kohtaan
Ritala, Anni (2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon alakouluikäiset joukkuevoimistelijat liikkuvat vapaa-ajallaan, miten he suhtautuvat koululiikuntaan ja omaan lajiinsa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten vastaajien ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.