Luokanopettajien kokemuksia perehdyttämisestä työhyvinvointia edistävänä tekijänä
Siirtyminen opettajankoulutuksesta opettajan työhön on haastava uravaihe, jolloin tuen tarve on suuri. Perehdyttäminen nähdään merkittävänä työhyvinvointia ja sitoutumista edistävänä tekijänä työuran alussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää työuran alussa olevien luokanopettajien kokemuksia perehdyttämisestä ja sen merkitystä työhyvinvoinnille.
Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella. Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse seitsemää työuransa alkuvaiheessa olevaa luokanopettajaa.
Haastattelu toteutettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua käyttäen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tulokset osoittavat, että perehdyttämisen toteuttamiseen on työyhteisöissä
erilaisia toimintatapoja. Monessa tapauksessa mentorointi on yleinen perehdyttämismuoto. Luokanopettajat toivovat perehdyttämiseen enemmän suunnitelmallisuutta ja työntekijän tarpeiden huomioimista. Työhyvinvoinnin kannalta
perehdyttämisessä korostuvat luokanopettajan mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja työyhteisön avoimen ilmapiirin merkitys.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että perehdyttämisellä on merkitystä aloittelevien luokanopettajien työhyvinvoinnille. Tämän vuoksi sen laatuun ja toteutumiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota käytännön tasolla.
Tutkimuksen perusteella saatuja tietoja voidaan soveltaa perehdyttämisen kehittämisessä ja työhyvinvoinnin edistämisessä. Tulokset pohjautuvat seitsemän luokanopettajan kokemuksiin, joka on huomioitava tulosten yleistettävyydessä. Perehdyttämisestä ja työhyvinvoinnista ilmiöinä opettajien keskuudessa kaivataan
lisää tutkimustietoa.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Luokanopettajien kokemat haasteet ja koettu tuki työuran alussa
Vuorio, Anna; Latva-Mäenpää, Laura (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia mahdollisia haasteita vastavalmistuneet luokanopettajat ovat kokeneet työuran alussa sekä millaista perehdytystä ja tukea vastavalmistuneet luokanopettajat kokivat ... -
Tätä mää oon halunnu tehdä aina : pitkän työuran tehneiden luokanopettajien kokemuksia työssä jaksamisesta
Kaarna, Jussi; Rahja, Satu (2012) -
Luokanopettajien kokemuksia ammatillisesta toimijuudesta ja asiantuntijuuden jakamisesta työuran alussa
Väisänen, Laura (2024)Tämän laadullisen tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia luokanopettajat kertovat heidän ensimmäisistä opetusvuosistaan. Halusin selvittää erityisesti luokanopettajien kokemuksia induktiovaiheesta eli ... -
Kohti luovuutta : luokanopettajien näkemyksiä luovuutta tukevasta opetuksesta
Luomaharju, Minna (2006) -
"Kysy, jos on jotain kysyttävää" : alakoulun opettajien ja rehtorien kokemuksia ja toiveita vastavalmistuneiden opettajien työhön perehdyttämisestä
Ahonen, Juulia; Kirjavainen, Aino (2009)