Monimuotoisen elintapaintervention vaikutus ikääntyvien henkilöiden elintapoihin ja elintapamuutoksen pysyvyyteen
Tekijät
Päivämäärä
2020Elintavoilla on merkittävä vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin, mutta samalla ikääntyvien henkilöiden elintavoissa tiedetään olevan parantamisen varaa. Interventiotutkimukset ovat osoittaneet, että yksittäisten elintapojen muutokset ovat mahdollisia vielä vanhallakin iällä. Siksi on tärkeää kehittää ikäihmisille sopivia interventioita, joilla elintapoja voidaan muuttaa parempaan suuntaan, sekä menetelmiä, joilla elintapamuutoksia on mahdollista mitata. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko monimuotoisella elintapainterventiolla vaikuttaa ikääntyvien henkilöiden elintapoihin ja säilyvätkö muutokset elintavoissa intervention päätyttyä.
Tutkielman aineistona käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FINGER -tutkimuksen alkumittausten, kahden vuoden ja viiden vuoden mittauksissa kyselylomakkeella kerättyä aineistoa. Tutkittavat olivat suomalaisia, 60–77-vuotiaita kotona asuvia henkilöitä, joiden kognitio voitiin luokitella keskitasoiseksi tai hieman matalammaksi kuin ikäistensä keskiarvo. Tutkittavat jaettiin interventioryhmään (n= 631) ja tavanomaista terveysneuvontaa saaneeseen vertailuryhmään (n=629). Kahden vuoden monimuotoinen elintapainterventio sisälsi monimuotoista, samanaikaisesti ravitsemukseen, liikuntaan, kognitiiviseen toimintaan ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin keskittyvää harjoittelua ja ohjausta. Tutkittavat vastasivat elintapoja laajasti käsittelevään kyselylomakkeeseen. Kysymyksistä 20 valittiin tätä tutkielmaa varten koottuun elintapaindeksiin. Indeksi koostui neljästä tasavahvasti painottuvasta osa-alueesta: ravitsemuksesta, fyysisestä aktiivisuudesta, tupakoinnista ja alkoholinkäytöstä sekä kognitiivisesta aktiivisuudesta. Ryhmien välisiä eroja alkutilanteessa analysoitiin riippumattomien otosten t-testillä ja khiin neliötestillä. Intervention vaikutusta elintapaindeksin pisteisiin ja ryhmien välistä muutoseroa analysoitiin sekamallilla.
Interventioryhmän ja vertailuryhmän elintapaindeksin pisteissä ei ollut merkitsevää eroa tutkimuksen alkaessa (p=0.492). Interventioryhmässä elintapaindeksin pisteet parantuivat kahden vuoden intervention aikana merkitsevästi (p<0.001), kun vertailuryhmässä pisteissä ei tapahtunut muutoksia (p=0.888). Intervention päätyttyä pisteet laskivat interventioryhmässä, mutta muutos lähtötilanteesta oli merkitsevä vielä kolme vuotta intervention päättymisen jälkeenkin (p=0.002). Kahden vuoden monimuotoisen elintapaintervention vaikutus oli merkitsevä (p<0.001) ja yhdysvaikutus säilyi merkitsevänä kolme vuotta intervention päättymisen jälkeen (p=0.023). Johtopäätöksenä todetaan, että monimuotoisella elintapainterventiolla voidaan vaikuttaa yli 60-vuotiaiden elintapoihin elintapaindeksillä mitattuna ja saavutetut positiiviset muutokset säilyvät osittain intervention päätyttyä.
...
Lifestyles are known to have a significant impact on the health and well-being but at the same time it is well known that there is much to improve in lifestyles of older people. Intervention studies have shown that lifestyle changes are possible even at an old age. For that reason, it is important to develop lifestyle interventions, that are tailored for older adults, and methods by which lifestyle changes are possible to measure and follow. The purpose of this Master’s thesis was to find out whether multi-domain lifestyle intervention is effective in improving lifestyles of older adults and whether the lifestyle changes will sustain after the intervention has ended.
This study was based on the baseline, two-year and five-year follow-up data of Finnish institute for health and welfare, Finnish intervention study to prevent cognitive decline and disability (FINGER). Subjects were Finnish, home-living people aged 60-77 years at the beginning of the study, who had elevated risk for developing dementia. Participants were randomly assigned to either a multi-domain intervention (n= 631) or regular health advice control group (n=629). The two-year multi-domain intervention concentrated simultaneously on nutrition, physical activity, cognitive training and the risk factors of cardiovascular diseases. The participants answered the large lifestyle questionnaire at baseline and follow-up visits. Of those questions, 20 were selected for Lifestyle Index, that was composed for this thesis. The Lifestyle Index contained four equally weighted fields: nutrition; physical activity; smoking and alcohol use; and cognitive activity. Baseline characteristics were analyzed by independent t-test and Chi-squared test. Mixed model analysis was used to analyze the intervention effect (time x group interaction) on the points of Lifestyle Index.
There was no statistically significant difference in Lifestyle Index points between the groups at the beginning of the study (p=0.492). The points of the Lifestyle Index increased significantly in the intervention group after the two-year multidomain lifestyle intervention (p<0.001), whereas there were no changes in the control group (p=0.888). After the intervention had ended, Lifestyle Index points declined in the intervention group, but the change compared to baseline was still significant (p<0.002) after the three-year follow-up. The effect of multi-domain lifestyle intervention (time x group interaction) was statistically significant (p<0.001) and remained significant after the follow-up (p=0.023). To conclude, based on the Lifestyle Index, it is possible to change the lifestyles of older adults with multi-domain lifestyle intervention, and positive changes will partly remain after the intervention period ends.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Fysioakustisen hoidon vaikutus ikääntyvien henkilöiden maksimaaliseen isometriseen lihasvoimaan ja seisomatasapainoon : satunnaistettu, kontrolloitu interventiotutkimus
Hietikko, Anneli; Katajapuu-Riikonen, Piia (2007) -
Vapaaehtoistyöllä toteutetun ulkoiluintervention vaikutus ikääntyneiden henkilöiden yksinäisyyden kokemiseen
Sillanmäki, Ulpukka (2014)TIIVISTELMÄ Vapaaehtoistyöllä toteutetun ulkoiluintervention vaikutus ikääntyneiden henkilöiden yksinäisyyden kokemiseen Sillanmäki Ulpukka Pro gradu -tutkielma Gerontologia ja kansanterveys Jyväskylän yliopisto, ... -
Millainen on hyvä interventio? : tapaustutkimus ylipainoisten lasten perhelähtöisestä elintapainterventiosta
Laine, Mareena (2019)Lasten ylipaino on Suomessa yleistä ja se on riskitekijä monille sairauksille. Elintapainterventioista on jo tunnistettu joitakin vaikuttavia piirteitä, kuten intervention pitkä kesto ja vanhempien osallistuminen interventioon. ... -
Älykotien hyödyt ikääntyvien henkilöiden asumisessa
Mäki, Sanni (2019)Älykotien tarjoamat mahdollisuudet ovat lisääntyneet entisestään 2010-luvulla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ikääntyviä henkilöitä teknologian käyttäjinä sekä älykotien tarjoamia ratkaisuja ikääntyvien henkilöiden ... -
Kouluympäristöissä toteutettujen interventioiden vaikutus fyysiseen aktiivisuuteen alemman sosioekonomisen aseman lapsilla ja nuorilla
Skonbäck, Petra (2024)Yhteiskunnallisena huolen aiheena on lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden lasku sekä terveyserojen kasvu. Yhä harvempi lapsista ja nuorista saavuttaa liikuntasuosituksen liikkua 60 minuuttia reippaasti tai raskaasti ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.