Älykotien hyödyt ikääntyvien henkilöiden asumisessa

Abstract
Älykotien tarjoamat mahdollisuudet ovat lisääntyneet entisestään 2010-luvulla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ikääntyviä henkilöitä teknologian käyttäjinä sekä älykotien tarjoamia ratkaisuja ikääntyvien henkilöiden asumiseen. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Tutkielmassa tutustutaan ensin siihen millaisia teknologian käyttäjiä ikääntyvät henkilöt ovat ja miten he voivat hyötyä eri teknologiosta. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan sitä millaisia älykodit ovat ja millaisia hyötyjä niistä on yleisesti sen asukkaalle sekä vielä yksityiskohtaisemmin, mistä älykotien elementeistä juuri ikääntyvät henkilöt voivat hyötyä. Tutkielmassa otetaan huomioon myös se millaisia riskejä älykoteihin voi liittyä ja tarkastellaan hieman myös älykotien tulevaisuutta. Tutkielman tuloksista selviää, että älykodit tuovat enemmän hyötyjä kuin haittoja ikääntyvän henkilön asumiseen. Hyötyjä ovat esimerkiksi ikääntyvän henkilön valvonta, laitteiden hallinta sekä asukkaan aktiivisuuden muutosten seuranta. Älykodissa asumiseen liittyy kuitenkin myös riskejä. Nämä riskit liittyvät suurimmaksi osaksi asukkaan tietoturvaan sekä tiedon oikein varastoimiseen ja salaamiseen. Älykotien tietoturvasta tuleekin pitää hyvin huolta, jotta vältytään tietojen joutumiselta vääriin käsiin. Riskeistä huolimatta älykodit tuovat ikääntyvän henkilön elämään monia hyötyjä ja nämä hyödyt voivat mahdollistaa ikääntyvän henkilön itsenäisen ja turvallisen elämän omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201910034314Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share