Musiikkiterapian interventiot lasten kielellisen kuntoutuksen tukena : integroiva kirjallisuuskatsaus
Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tutkia, mitä eri musiikkiterapian interventioita 2010-luvulla on hyödynnetty lasten kielellisen kuntoutuksen tukena, ja mitä tuloksia eri menetelmien käytöstä on saatu. Tutkimus on toteutettu integroivana kirjallisuuskatsauksena, jolloin aineistoon on voitu sisällyttää mahdollisimman laaja joukko erilaisia tutkimuksia. Tutkimusta aiheesta on tehty melko vähän, ja suomenkielistä kokoavaa tekstiä lasten kielelliseen kuntoutukseen käytetyistä musiikillisista interventioista ei löydy lainkaan.
Aineisto koostui musiikkiterapiatutkimuksista, jotka valikoitiin tarkoin kriteerein. Aineistoon sisältyi sekä tapaustutkimuksia että laajoja joukkotutkimuksia. Tutkimuksessa selvisi, että ainakin musiikin kuuntelu, lapselle suunnattu puhe, laulu sekä hyräily, rytmi- ja melodiaharjoitukset sekä improvisointi ovat tuottaneet hyviä tuloksia kielellisessä kuntoutuksessa. Pienehkön aineiston puitteissa päästiin tarkastelemaan monipuolisesti musiikkiterapian interventioita. Kliinisiä ryhmiä aineiston tutkimuksissa olivat kuulovammaiset, keskoset, tehohoidossa olevat vauvat, autismin kirjon häiriön omaavat lapset sekä päihteille ennen syntymäänsä altistuneet lapset.
Teoreettisena taustaolettamuksena tutkimuksessa oli, että musiikin ja puheen välinen yhteys on merkittävä tekijä lasten puhekuntoutuksessa. Puheen ja musiikin yhtäläisyyksiä hyödynnettiinkin kattavasti aineiston tutkimuksissa. Useiden interventioiden teho perustui ihmisen biologiseen taipumukseen olla kiinnostunut musikaalisesta informaatiosta. Lisäksi tutkimuksessa voitiin havaita tärkeiksi osatekijöiksi lasten kielellisessä kuntoutuksessa myös perheen osallisuus sekä lapsen ja terapeutin välisen hyvän suhteen merkitys.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikkiterapian vaikutukset autismin kirjon lasten hyvinvointiin kuntoutuksessa
Laitinen, Tuulimari (2023)Tutkimus käsittelee musiikkiterapian keinoja autismin kirjon lasten kuntoutuksessa länsimaissa. Tarkoituksena oli selvittää, millä eri tavoin musiikkiterapiaa käytetään autismin kirjon lasten kanssa ja minkälaisia vaikutuksia ... -
Nimeäminen ja lukemisvaikeus : kehityksen ja kuntoutuksen näkökulma
Salmi, Paula (Jyväskylän yliopisto, 2008)Paula Salmi selvitti väitöstutkimuksessaan, miten lasten nimeämistaidot kehittyvät 3,5 vuoden iästä toisen luokan loppuun asti. Hän arvioi nimeämistaitoa nopean sarjallisen nimeämisen testillä, jossa esitetään toistuvia ... -
Lasten kielellisissä pulmissa tukeminen suomalaisissa liikuntaseuroissa : kyselytutkimus.
Tivonen, Kaisa (2023)Puheen kehitys viivästyy jopa viidesosalla suomalaislapsista. Viivästymä voi näkyä puheen tuottamisessa, ymmärtämisessä ja vuorovaikutuksessa. Valtaosa lapsista kuroo viiveen kiinni esikouluikään mennessä. Viivästymän ... -
Musiikin kehollisuuden näkökulma alle 2-vuotiaiden lasten kokonaisvaltaisen kehityksen tukena varhaisiän musiikkikasvatustyössä
Kosonen, Eerika (2019)Musiikin kehollisuuden kautta voidaan tarkastella musiikin vaikutusta ihmiseen. Musiikin tiedetään vaikuttavan ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja monimuotoisesti ja musiikki on kautta aikojen ollut osa ihmisen elämää. Työni ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.