Ikääntyvien työttömien kokemuksia työttömyydestä sekä uudelleen työllistymisen ja kouluttautumisen haasteista
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, miten yli 45-vuotiaat työttömät henkilöt kokevat työttömyytensä sekä sitä, millaisten asioiden he uskovat vaikuttavan uudelleen työllistymiseensä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, millaisia suunnitelmia ikääntyvillä työttömillä oli uudelleen kouluttautumisen suhteen. Nykypäivän työmarkkinoilla painotetaan vahvasti muodollista osaamista ja erilaisia tutkintoja. Nuoremmilla tätä muodollista osaamista on enemmän kuin iäkkäämmillä, joilla on enemmän työkokemusta ja hiljaista tietoa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta 46-55 -vuotiasta työtöntä henkilöä. Haastattelut toteutettiin teemahaastattelun keinoin ja aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua. Tulokset osoittavat, että työttömyys herättää ikääntyvissä työttömissä ahdistuksen ja häpeän tunteita, taloudellista ahdinkoa sekä yksinäisyyden tuntemuksia. Työttömyydellä koettiin kuitenkin olevan myös positiiviset puolensa. Iän koettiin vaikuttavan negatiivisesti työllistymismahdollisuuksiin, kun taas oman aktiivisen asenteen sekä aktiivisen työnhaun uskottiin parantavan omia työllistymismahdollisuuksia. Yleinen suhtautuminen kouluttautumiseen oli positiivista ja osalla tutkittavista oli aikomuksena lähteä kouluttautumaan lisää tai he olivat paraikaa kouluttautumassa. Ikääntyvien ihmisten työttömyyteen ja kouluttautumiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota, sillä väestö ikääntyy koko ajan ja tarvitsemme myös iäkkäämpää työvoimaa. Nykyään ikääntyviin työntekijöihin liittyy paljon erilaisia ennakkoluuloja ja näihin käsityksiin puuttuminen ja ikääntyviä koskevien asenteiden muuttaminen parantaisi ikääntyvien asemaa työmarkkinoilla.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työttömien työnhakijoiden kokemuksia toimijuudesta ja työllistymisen tukipalveluista
Karjalainen, Tiia (2024)Tämä tutkimus keskittyi selvittämään, miten työttömät työnhakijat kuvaavat omaa toimijuuttaan elämänkulussaan sekä siihen kytköksissä olevia tekijöitä. Lisäksi tutkimus pyrki saamaan vastauksia siihen, millaisia kokemuksia ... -
Työttömyys omin sanoin : kehysanalyysi työttömien käyttämistä selitysmalleista ja työttömyyden vaikutuksesta arkielämään
Tammentie, Bastian (2021)Julkisessa työttömyyskeskustelussa esiintyy toisinaan käsitteet elämäntapatyötön ja ideologinen työtön, jotka viittaavat ihmiseen, joka omasta tahdostaan jättäytyy työmarkkinoiden ulkopuolelle ja hankkii elantonsa ... -
Peli, jota pelataan : työnhakijoiden kokemuksia työttömyydestä ja ohjauspalveluiden käytänteistä
Nissinen, Mette (2023)Tutkielma käsittelee työnhakijoiden kokemuksia työttömyydestä ja työvoimapalveluiden ohjauskäytänteistä. Ohjauspalveluiden käytänteiden toimivuutta tarkastellaan toimijuuden tukemisen näkökulmasta. Tutkimuskonteksti ... -
Työkyvyttömien työttömien kokemuksia etuuksista ja palveluista
Peuhkurinen, Katri; Kivipelto, Minna (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024)Tutkimuksessa tarkasteltiin viiden työkyvyttömän työttömän näkemyksiä siitä, miten työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustukihakemuksesta saatu hylkäävä päätös vaikutti heidän elämäänsä. Työkyvyttömillä työttömillä tarkoitettiin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.