Peli, jota pelataan : työnhakijoiden kokemuksia työttömyydestä ja ohjauspalveluiden käytänteistä
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielma käsittelee työnhakijoiden kokemuksia työttömyydestä ja työvoimapalveluiden ohjauskäytänteistä. Ohjauspalveluiden käytänteiden toimivuutta tarkastellaan toimijuuden tukemisen näkökulmasta. Tutkimuskonteksti kiinnittyy aiempaan tutkimukseen ja yleisempään yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisen työvoimapolitiikan kehityksestä ja vaikutuksista työnhakijoihin.
Laadullisen tutkimuksen aineisto käsittää seitsemän haastattelua, joissa tutkittavat ovat kertoneet kokemuksistaan työvoimapalveluiden asiakkaana. Aineisto on analysoitu fenomenologisella erityismenetelmällä.
Tutkimustulokset muodostuvat vaiheittain seitsemästä työnhakijan tarinasta, jotka ovat jaettu yksilöllisiin merkitysverkostoihin, ja lopulta yleisestä kokemusten synteesistä, jota on peilattu tutkimustehtävää ja aiempaa tutkimuskirjallisuutta vasten. Työttömien kokemuksissa korostuvat niin ohjaustilanteisiin liittyvät kokemukset kohtaamisesta ja kuuntelemisesta kuin myös kokemukset palvelujen tarkoituksenmukaisuudesta ja kohdentumisesta sekä oman aktiivisuuden sanktioinnista. Kokemuksissa kuuluu myös yleisempi puhe työttömyydestä ja työelämän vaatimuksista sekä hyväksikäytöstä.
Laaditun synteesin perusteella työvoimapalvelujen ohjauskäytänteistä nousee kolme kehittämisen paikkaa: työnhakijoiden kohtaaminen ohjaustilanteissa, palveluiden ja toimenpiteiden parempi kohdentaminen sekä työvoimapoliittisen lainsäädännön tarkastelu. Työnhakijoiden kokemuksia tulisi hyödyntää enemmän lainsäädännön perustana. Myös työvoimapalveluiden työntekijöiden kohtaamistaitoja parantamalla ja kokonaisvaltaisemmalla palvelutarpeen arvioinnilla voi olla myönteisiä vaikutuksia työnhakijoiden elämäntilanteeseen.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
The impact of periodic interviews on unemployment duration : Evidence from the 2017 Finnish reform
Huuskonen, Jussi (Wiley-Blackwell, 2023)In 2017, a Finnish policy reform intensified the Public Employment Services' practice of periodically interviewing unemployed jobseekers. This study used high-quality administrative data to analyse the effect of interviews ... -
Ääni työttömyyden traumoille
Ikonen, Hanna-Mari (Westermarck-seura, 2022) -
Työttömien tunteetonta aktivointia
Säilävaara, Jenny; Jakonen, Mikko (Sosiaalipoliittinen yhdistys, 2023) -
Työttömien haastattelut edistävät työmarkkinoiden kohtaantoa
Huuskonen, Jussi; Pehkonen, Jaakko (Työn ja talouden tutkimus LABORE, 2023)Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma on Suomessa pahentunut viime vuosina: työttömyysjaksot ovat pitkittyneet, mutta samalla avoimet työpaikat täyttyvät aiempaa hitaammin. Tuoreen tutkimuksen mukaan työttömien haastattelut ... -
Search in the labour markets : empirical evidence of the role of technology and sanctions
Busk, Henna (University of Jyväskylä, 2014)