Kausaalimalli Osuuskauppa Hämeenmaan Facebook-julkaisujen sitoutuneisuusasteelle ja tavoittavuudelle
Sosiaalisesta mediasta on tullut sen kasvun myötä merkittävä osa yritysten digitaalista markkinointia. Hoitaakseen asiakassuhteitaan kannattavasti, on yritysten mietittävä tavoitteitaan ja markkinointistrategiaansa myös sosiaalisen median osalta. Digitaalisina palveluina sosiaalisen median kanavat mahdollistavat monipuolisen tiedon keruun käyttöön liittyen, ja siten datapohjaisen päätöksenteon hyödyntämisen asiantuntemuksen tueksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa muodostetaan toimintasuosituksia Osuuskauppa Hämeenmaan Facebook-julkaisuille kausaalimallin avulla, kun tarkasteltavina suorituskykymittareina ovat julkaisun sitoutuneisuusaste, sekä julkaisun tavoittavuus. Toimintasuositukset sitoutuneisuusasteen osalta käsittävät julkaisun sisältöön liittyviä valintoja. Tavoittavuuden osalta sisällöllisten tekijöiden lisäksi annetaan suosituksia julkaisuajankohtaan liittyvään toteutukseen vuorokaudenajan tasolla. Aineistona käytetään Hämeenmaan Facebook-julkaisuja noin kahden vuoden ajalta, jonka pohjalta muodostetaan edellä mainitut suorituskykymittarit, sekä muut mallinnuksessa käytettävät Facebook-julkaisuihin liittyvät muuttujat. Mallinnuksessa käytettävien muuttujien välisten syy-seuraussuhteiden kuvaamiseen esitetään kausaaligraafit molempien suorituskykymittareiden osalta. Kausaaligraafien pohjalta identifioituvat kausaalivaikutukset estimoidaan yleistettyjä additiivisia malleja käyttäen. Tehtyjen sisällöllisten ja ajallisten valintojen vaikutusta julkaisun suorituskykymittareihin tarkastellaan keskimääräisten kausaalivaikutusten avulla. Tutkielmasta saatujen tulosten perusteella julkaisujen sitoutumisasteen osalta parhaiten toimiva julkaisu on sisällöltään viihdyttävä. Myös vakuuttavan sisällön julkaisu sitouttaa opastavaa ja inspiroivaa sisältöä paremmin. Julkaisujen tavoittavuuden kohdalla sisällöltään toimivin julkaisu on viihdyttävä, jonka jälkeen tulevat vakuuttavan, opastavan ja inspiroivan sisällön julkaisut. Vuorokaudenajan osalta havaitaan epälineaarinen suhde julkaisun tavoittavuudessa siten, että ennen kello yhdeksää aamulla toteutetut julkaisut tavoittavat kokonaisuudessaan parhaiten ja kello 12-15 julkaistut vähiten.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Promotional sweepstakes' potential to engage customers on Facebook
Räty, Jessica (2021)Sosiaalisessa mediassa järjestettäviä arvontoja ei ole tutkittu tarpeeksi. Varsinkin Facebook-arvontojen mahdollisuuksia asiakkaiden sitouttamiseen sosiaalisessa mediassa tulisi tutkia enemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena ... -
Facebook content marketing for Finnish plant-based protein producers
Ivanova, Ekaterina (2021)In Finland, the consumption of plant-based protein products has been increasing. Despite a wide choice of imported plant-based protein products in supermarkets, Finns tend to favor local brands. Moreover, Finnish plant-based ... -
An empirical analysis on how relevance and credibility of content affect consumer brand engagement in Facebook and Instagram in a mixed business model
Moisio, Etleva (2020)The expansion of social media as marketing channel is explained by its efficiency in reaching multitudes in a short time at low costs. The new marketing channels require new marketing approaches aiming to achieve new ... -
Business customers' attitudes toward social media marketing
Palojärvi, Terhi (2018)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka markkinointia sosiaalisessa mediassa voidaan toteuttaa yritysten välisillä (business-to-business, b2b) -markkinoilla sekä miten potentiaalinen markkinointikanava sosiaalinen ... -
Building a personal political brand using Facebook and Instagram advertising
Puomisto, Tommi (2020)Tämän pro gradu -työn tavoite on lisätä ymmärrystä maksullisen Facebook- ja Instagram- mainonnan roolista henkilökohtaisen poliittisen brändin rakentamisessa brändin omistajan ja sisäisten sidosryhmien näkökulmasta ja täten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.