Opettajien tukeminen induktiovaiheessa
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien työuran alkuvaihetta
eli induktiovaihetta. Erityisen kiinnostuksen kohteena oli saada selville induktiovaihetta tukevia ja haittaavia seikkoja. Pyrkimyksenä oli saada selville tekijöitä, jotka tukevat opettajaa induktiovaiheen aikana sekä tekijöitä, jotka ovat induktiovaiheen kannalta haitallisia. Tutkimus toteutettiin otteeltaan laadullisena. Aineistona toimi opetusalan ammattijärjestö OAJ:n toimittamasta ja julkaisemasta. Opettaja-lehdestä kerätyt induktiovaihetta käsittelevät artikkelit vuosilta 2013-2019. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä.
Tulokset osoittivat, että opettajia tukee induktiovaiheessaan opettajankoulutuksessa alkanut ja opettajan työssä toimimisen aikana tapahtuva ammatillinen kehitys ja siihen liittyvistä positiivisista kokemuksistaan saama into työntekoon. Induktiovaiheen opettajaa tuki myös työnantajan, työyhteisön ja kollegoiden tarjoama tuki sen ollessa laadukasta ja suunnitelmallista. Haitalliseksi induktiovaiheen toteutumisessa havaittiin riittämätön tuki työnantajalta, työyhteisöltä ja kollegoilta. Opettajien induktiovaihetta hankaloitti myös opettajien kokema epävarmuus
ja keskeneräisyys opettajana. Lisäksi havaittiin, että opettajat kokivat
induktiovaiheen aikana työnkuvansa usein hyvin raskaaksi ja kuormittavaksi,
mikä lisäsi stressin ja väsymyksen määrää ja hankaloitti työssä suoriutumista.
Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa, miten opettajankoulutus, työnantajat ja koulut voivat tukea paremmin uransa alkuvaiheessa olevaa opettajaa. Tutkimuksen tulosten mukaan suomalaisten opettajien työnkuva näyttäytyy raskaana ja kuormittavana, etenkin induktiovaiheen aikana. Opettajien induktiovaiheelle tulisi kehittää laadukas valtakunnallinen tuen malli, joka auttaisi uusia opettajia jaksamaan työssään ja pysymään alalla.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Induktiovaiheen aineenopettajien käsityksiä inkluusiosta ja oppilaiden yksilöllisyydestä
Virkki, Antti (2022)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää opetusuransa alkutaipaleella olevien induktiovaiheen aineenopettajien käsityksiä inkluusiosta ja oppilaiden yksilöllisyydestä. Lisäksi selvitettiin millaisia rajoitteita ja ... -
Teachers’ Identity Tensions and Related Coping Strategies : Interaction With the Career Stages and Socio-Political Context
Lau, Josephine; Vähäsantanen, Katja; Collin, Kaija (OsloMet - Oslo Metropolitan University, 2022)When external requirements conflict with teachers’ personal beliefs and values, the resulting internal struggles can lead to identity tensions. Contributing to discussion on teachers’ identity development in a challenging ... -
Luokanopettajaksi opiskelevien kokemukset valmiuksistaan kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön
Pekkanen, Liisa (2015)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli, selvittää millaiset valmiudet luokanopettajaopiskelijat ovat saaneet kodin ja koulun välisen yhteistyön toteutukseen opinnoistaan. Erityisesti nä- kökulmana oli haastavien yhteistyötilanteiden ... -
Opettajan asiantuntijuus inkluusiossa : luokanopettajien kokemuksia erityisestä tuesta yleisopetuksen luokassa
Kuitunen, Iris (2022)Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia inkluusiosta ja tarkastella asiantuntijuuden vaikutusta kokemuksiin. Tutkimuksen kohteena olivat aloittavat luokanopettajat, joilla oli alle kaksi ... -
Ammatillisen kasvun kannalta merkittäviksi koetut tilanteet luokanopettajien kertomuksissa
Aho-Pynttäri, Hanna (2016)Tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajien kertomuksia merkittäviksi kokemistaan ammatilliseen kasvuun johtaneista tilanteista eli situaatioista ja pyritään tulkitsemaan niiden kautta syntyneitä opettajuuden oivalluksia. ...