Esiintymisjännityksen tekijät peruskouluikäisten nuorten musiikkiesityksissä
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Kirjallisuuskatsauksessani etsin vastauksia siihen, mitkä tekijät ja reaktiot voivat olla esiintymisjännityksen taustalla. Tutkielmassani määrittelen aluksi esiintymisen ja esiintymisjännityksen eli MPA:n käsitteet. Tämän jälkeen käsittelen opetussuunnitelman (POPS 2014) tavoitteet esiintymistä koskien. Tarkastelen tutkielmassani esiintymisjännitystä somaattisesta ja kognitiivisesta näkökulmasta sekä huomioin mahdollisen kouluympäristön vaikutuksen. Lopuksi pohdin esiintymisjännityksen mahdollisia ehkäisy- ja parannuskeinoja.
MPA (Music performance anxiety) eli suomeksi esiintymisjännitys tai ramppikuume voi ilmetä eri tavoin yksilöstä riippuen. Esiintymisjännitys on todella laaja käsite, sillä sen syitä, seurauksia ja ilmenemismuotoja on valtava määrä. Tutkin aihetta oman kiinnostukseni vuoksi, sillä koen, että musiikkitunneilla – ja etenkin musiikkiluokilla – on tarvetta keskittyä käsittelemään musiikin esityksellistä elementtiä enemmän. Tutkin aihetta pääasiassa musiikinopettajan näkökulmasta. Pyrkiäkseni ymmärtämään esiintymisjännitystä ja löytämään siihen ehkäisykeinoja minun täytyy ymmärtää esiintymisjännitykseen vaikuttavia taustatekijöitä.
Kirjallisuuskatsaukseni tuloksena löysin useita eri tekijöitä ja reaktioita esiintymisjännitystä koskien. Kartoitin erilaisia mahdollisuuksia ehkäistä tai lieventää esiintymisjännitystä. Loppujen lopuksi olen vakuuttunut yhä entistä enemmän siitä, kuinka tärkeää esiintymisjännityksen käsitteleminen kouluissa on.
Aiheeni jatkokäsittelyssä voidaan pureutua yhä syvemmälle esiintymisjännityksen eri tekijöihin ja oireisiin. Myös kulttuurin ja kotikasvatuksen vaikutus MPA:han olisi mielenkiintoista kartoittaa. Lisäksi esiintymisjännitystä ehkäisevien ja lieventävien konkreettisten harjoitteiden kerääminen tulisi tarpeeseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kuudesluokkalaisten ja heidän opettajiensa kokemuksia esiintymisestä
Saha, Maija (2017)Esiintyminen ja esilläolo kuuluvat keskeisenä osana jokaisen peruskoulua käyvän oppilaan elämään ainakin koulupäivien osalta. Oppilaat ovat päivittäin vuorovaikutuksessa sekä toisten oppilaiden, opettajien että ... -
Turvallisuuden tunne musiikinopetuksessa
Ojala, Silja (2022)Kandidaatintutkielmassani teen katsauksen syihin, jotka luovat musiikinopetukseen turvallisuuden ja puolestaan myös turvattomuuden tunnetta niin koulussa kuin taiteen perusopetuksenkin puolella. Esiintymisjännitystä on ... -
Improvisaation mahdollisuuksia muusikoiden esiintymisjännityksen hoidossa
Jokinen, Aino (2020)Tämä tutkielma on kuvaileva kirjallisuuskatsaus improvisaatioon painottuvan musiikkiterapian mahdollisuuksista muusikoiden esiintymisjännityksen (music performance anxiety, MPA) hoidossa. Aineisto koostuu neljästä ... -
Laulajan elämää opiskelijasta ammattilaiseksi
Nurmi, Jaana (2018)Seurantatutkimuksessani tutkin, muuttuvatko klassisen laulajan kokemukset laulamisesta ja esiintymiseen liittyvistä ilmiöistä kuudentoista vuoden aikana ja miten laulaja kokee esiintymiseen liittyvät ilmiöt nykyään. Tutkin ... -
Svenskstuderandes upplevelser av rampfeber under svensklektioner
Harju, Siiri (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko ruotsin pääaineopiskelijoilla kokemuksia esiintymisjännityksestä ruotsin luentojen puhetilanteissa, ja jos on, niin millaisia ja missä tilanteissa. Aineisto kerättiin ...