Turvallisuuden tunne musiikinopetuksessa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Kandidaatintutkielmassani teen katsauksen syihin, jotka luovat musiikinopetukseen turvallisuuden ja puolestaan myös turvattomuuden tunnetta niin koulussa kuin taiteen perusopetuksenkin puolella. Esiintymisjännitystä on käsitelty paljon esiintyvän muusikon näkökulmasta, mutta lapset ja nuoret kouluissa ja musiikkioppilaitoksissa jäävät usein näiden tutkimusten ulkopuolelle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen sekä jännittämisen eri muotoja ja yksilöllisiä persoonallisuuseroja että ryhmädynamiikkaa ja ilmapiiriä. Lisäksi pohdin opettajan roolia turvallisuuden tunteen tukemisessa niin yksilö- kuin ryhmätasolla.
Turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat oppilaan itsetunto sekä käsitykset omasta itsestä ja omasta osaamisesta. Lisäksi yksilölliset persoonallisuuden piirteet ja aiemmat kokemukset koskien esimerkiksi ryhmätilanteita ovat merkittävässä roolissa turvallisuuden tunteessa. Opettaja voi yksilöä huomioivalla ja sensitiivisellä pedagogiikalla sekä ryhmän ilmapiiriä tukemalla auttaa turvallisuuden tunteen kehittymistä ja säilymistä. Jännittämisen osuutta ei pidä vähätellä ja sen käsittelyä sekä kohtaamista tulee aktiivisesti harjoitella. Tärkeintä on jännittämisen normalisointi. Oppilaan itsetuntemuksen ohella opettajan omalla itsetuntemuksella on tärkeä osa vuorovaikutuksessa.
Jatkossa aihetta voisi viedä käytäntöön ja tutkia esimerkiksi erilaisten työskentelymuotojen tai tunnekasvatuksen merkitystä oppilaan kokemuksiin turvallisuuden tunteesta.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Esiintymisjännityksen tekijät peruskouluikäisten nuorten musiikkiesityksissä
Rothovius, Petra (2020)Kirjallisuuskatsauksessani etsin vastauksia siihen, mitkä tekijät ja reaktiot voivat olla esiintymisjännityksen taustalla. Tutkielmassani määrittelen aluksi esiintymisen ja esiintymisjännityksen eli MPA:n käsitteet. Tämän ... -
Musiikkiin erikoistuneiden luokanopettajien kokemuksia tunnekasvatuksesta alakoulun musiikinopetuksessa
Javanainen, Jenna; Kaartinen, Jenni (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää musiikkiin erikoistuneiden luokanopettajien kokemuksia tunnekasvatuksesta osana alakoulun musiikinopetusta ja opetussuunnitelmaa. Tutkimusta lähestyttiin fenomenologis-hermeneuttisen ... -
Kohti tervettä ja tasapainoista kasvua : musiikkiterapian mahdollisuuksia musiikinopetuksessa 5.-7. luokilla
Santamaa, Henriikka (2013)Tämä maisterintutkielma on laaja kirjallisuuskatsaus musiikkiterapian, nuoren kehityspsykologian ja musiikkikasvatuksen maailmaan. Olen luonut teoriataustan pohjalta laajan oppimateriaalin pohjautuen musiikkiterapian ja ... -
Ukulelesta kitaraan ja takaisin : ukulele ja kitara koulun musiikinopetuksessa
Kortelainen, Eevi (2019)Ukulelesta on tullut viime aikoina trendisoitin ja se innostaa monia soittoon ja soittimia voi jopa lainata kirjastosta. Kitara puolestaan on yksi populaarimusiikin käytetyimmistä soittimista ja houkuttelee monia aloittamaan ... -
Beatlesin musiikin hyödyntäminen musiikinopetuksessa
Hoffman, Veikko (2022)Tämä kandidaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastelen The Beatles –yhtyeen musiikin hyödyntämismahdollisuuksia koulumaailmassa. Tarkastelen yhtyeen historiaa ja historiallista vaikutusta rinnastettuna peruskoulun ...