Yhteenkuuluvuus suomalaiseen yhteiskuntaan ja omaan koulu- tai työyhteisöön : peruskoulun aikana muuttamisen ja koulun vaihtamisen vaikutukset nuorten kokemaan yhteenkuuluvuuden tunteeseen
Yhteenkuuluvuus on yksilölle merkittävä tunne. Yhteenkuuluvuuden tunteen kokematta jääminen saattaa aiheuttaa muun muassa heikompaa koulumenestystä tai yleistä onnettomuutta. Myös muuttamisella tai koulun vaihtamisella peruskoulun aikana on huomattu olevan negatiivisia vaikutuksia yksilölle. Tässä tutkimuksessa paneudutaan peruskoulun aikaisten muuttojen tai koulunvaihtojen vaikutuksiin koettuun yhteenkuuluvuuden tunteeseen joko suomalaista yhteiskuntaa tai omaa koulu- tai työyhteisöä kohtaan. Tutkimus on toteutettu ristiintaulukoimalla vuoden 2017 nuorisobarometrin aihepiiriä koskettavien kysymysten vastauksia. Hypoteesin mukaan mitä useammin on muuttanut tai vaihtanut koulua, sitä heikompaa yhteenkuuluvuutta yksilö kokee sekä yhteiskuntaan että omaan yhteisöön. Tämä hypoteesi saa tukea, mutta myös vastustusta kaikkein eniten muuttaneiden ja koulua vaihtaneiden kokiessa eniten erittäin kiinteää yhteenkuuluvuutta erityisesti omaa yhteisöään kohtaan.
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Koulu demokraattisena tilana : opettajien näkemyksiä koulun yhteiskunnallisesta roolista, demokratiakasvatuksesta ja koulun demokratiakulttuurista
Nyman, Jemina; Toivonen, Ida-Sofia (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista demokratiakulttuurin nykytilaa peruskoulun opettajien puheet heijastelevat. Tutkimme peruskoulun opettajien käsityksiä demokratiakasvatuksesta ja sen toteuttamisesta, ... -
Toiminnallisen kouluun kiinnittymisen kehittyminen kuudennelta luokalta yhdeksännelle luokalle : yhteys toisen asteen opintojen keskeyttämisriskiin ja seitsemännen luokan yhteenkuuluvuuden tunteeseen
Hilden, Essi (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten toiminnallinen kouluun kiinnittyminen kehittyy 6. luokalta 9. luokalle ja miten tämä kehittyminen ennustaa toisen asteen opintojen keskeyttämisriskiä. Lisäksi tutkimuksessa ... -
Konsolipelaamisen määrän yhteydet nuorten kokemaan unen riittävyyteen ja koulumenestykseen
Hytönen, Maija-Leena; Matsi, Linnea (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka nuorten konsolipelaamisen määrät kehittyvät 6., 7. ja 9. luokkien välillä. Lisäksi tarkasteltiin, onko konsolipelaamisen määrällä yhteyttä siihen, että nuorten unen ... -
"Hyvin suunniteltu ja harjoiteltu on jo puoliksi tehty" : peruskoulun rehtori johtajana koulun kriisitilanteissa
Oldén, Viivi (2023)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin sitä, millaista on toimia johtajana koulun erilaisissa kriisitilanteissa. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena oli rehtoreiden johtamisosaaminen kriisitilanteissa ja sitä tutkittiin ... -
Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden yhteys koululiikuntaan
Kivelä, Janika (2022)