Lasten osallisuus lastensuojelun avohuollossa
Tässä sosiaalityön pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten lastensuojelun avohuollon asiakaslapset kokevat osallisuutensa, kun he tapaavat sosiaalityöntekijäänsä kahden kesken. Tutkielma kiinnittyy lastensuojelun tutkimuskenttään ja lasten
osallisuuteen omien asioiden käsittelyn äärelle. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota lasten asemaan ja osallisuuteen lastensuojelun avohuollon asiakkaina. Lähtökohta on keskittyä
tarkastelemana lasten omaa puhetta osallisuudestaan ja osallisuuden muodoista.
Tutkielman suunnittelu lähti liikkeelle Helsingin kaupungin yhden lastensuojelun
avohuollon toimipisteen sosiaalityöntekijöiden pohdinnoista lasten osallisuudesta omien
asioiden käsittelyssä. Tutkielman suunnittelu- ja toteutusvaiheen aikana Suomen hallitus
käynnisti ja aloitti valtakunnallisen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE),
jossa tavoitteiksi on asetettu myös lastensuojelun kehittäminen. Siinä tarkoituksena on
systemaattisen työotteen avulla kehittää lasten ja perheiden samaa palvelua, jossa lasten
kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen ovat keskeinen lähtökohta toteuttaa laadukasta
lastensuojelutyötä.
Tutkielmaa varten haastattelin seitsemän lastensuojelun avohuollon asiakaslasta. Neljä
heistä oli tyttöjä ja kolme poikia. Iältään he olivat 9 -17 vuotta. Tutkielma on laadullinen
tutkimus ja aineiston analysointi kiinnittyy teoriaohjautuvaan sisällönanalyysiin.
Aineistosta tunnistetaan kuusi lasten osallisuuden elementtiä Nigel Thomasin (2002)
osallisuuden mallin mukaisesti. Osallisuuden elementit ovat mahdollisuus valita (choise),
mahdollisuus saada tietoa (info), mahdollisuus vaikuttaa prosessiin (control), mahdollisuus
ilmaista itseään (voice), mahdollisuus saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen (support)
sekä mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin (autonomy). Kun aineistoa kerätään lapsilta, vaatii
se erityistä eettistä herkkyyttä. Tässä tutkielmassa se tarkoittaa lapsilähtöisyyden vaadetta
kaikissa tutkielman toteuttamisen vaiheissa.
Lasten haastatteluaineistosta nousi esille lasten yksilölliset puheet. Keskeiset
johtopäätökset ovat, että lasten osallisuutta raamittaa lastensuojelun konteksti ja sen
rakenteet. Lapset kokevat osallisuutensa yksilöllisten elämäntilanteiden kautta ja peilaavat
osallisuuttansa siihen, mihin asioihin he tarvitsevat apua ja tukea sosiaalityöntekijältä.
Luottamus ja luottamuksen rakentaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä ja siihen kulminoituu
myös lasten kunnioitetuksi tulemisen kokemus. Lapset näkevät itsensä keskeisenä
osallisena omassa asiassaan.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun sijaishuollossa
Salin, Karoliina (2021)Tässä tutkielmassa tarkastelen lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun sijaishuollossa. Tavoitteena on saada tietoa siitä, miten sijaishuollossa asuvat tai asuneet lapset ja nuoret kokevat olleensa ... -
Lapsen osallisuuden toteutuminen lastensuojelun tarpeen arviointiprosessissa
Holmström, Anniina (2020)Kandidaatintutkielmassani tavoitteena on saavuttaa laajempaa ymmärrystä siitä, miten lastensuojelun tarpeen arviointiprosessi tulee tehdä, jotta lapsen osallisuus toteutuu siinä. Lapsella on lainsäädännöllisesti vahvat ... -
Lapsen osallisuuden toteutuminen lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä : sosiaalityöntekijöiden näkökulma
Lampinen, Sari (2021)Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella lapsen osallisuuden toteutumista lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden jäsentämänä. Tutkimusaihetta lähestytään lapsen osallisuudesta sekä ihmisoikeusperusteisuuteen ... -
”Et lastensuojelu on aika yksin näissä” : alaikäisten päihteiden käyttö ja siihen puuttuminen lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden puheessa
Hautanen, Mira (2023)Tutkielmani tarkoituksena on selvittää lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ongelmallisesta ja lastensuojelun asiakkuutta vaativasta alaikäisten päihteiden käytöstä sekä sitä, millaisia ammatillisia ... -
Kaltoinkohdeltu lapsi sosiaalityössä : lapsilähtöisyys lastensuojelun työmenetelmissä ja lähestymistavoissa
Forsman, Polina (2022)Tutkimukseni tarkoitus on kuvailevan kirjallisuuskatsauksen ja sisältöanalyysin avulla tuoda esille lapsilähtöinen lähestymistapa lasten kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Tavoitteenani on myös kuvata konkreettisia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.