Valta ja väkivalta nuorten sisarussuhteissa
Tekijät
Päivämäärä
2019Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tutkielma käsittelee nuorten sisarussuhteiden vallankäyttöä ja sisarusten välistä väkivaltaa toista vahingoittavien tekojen kautta. Vahingoittamiseksi käsitetään tahalliset henkiseen tai ruumiilliseen satuttamiseen tähtäävät teot. Vahingoittaminen nähdään osana vallankäyttöä, ja tutkielmassa pyritään selittämään vahingoittamisen tapahtumista vallan ilmiön avulla. Tutkielman perusteella saadun tiedon avulla voidaan pyrkiä tunnistamaan sisarusten välisen vahingoittamisen riskitekijöitä. Tätä ymmärrystä voidaan hyödyntää lasten ja nuorten parissa tehtävässä sosiaalityössä vahingoittamisen aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi.
Tutkielmassa sisarussuhteet määritellään biologisten ja sosiaalisten siteiden sekä sisaruuden kokemuksellisuuden kautta. Sisarussuhteet tarjoavat nuorelle voimavaroja, kuten läheisyyttä ja luottamusta, mutta niihin liittyy myös erilaisia vihamielisyyden tunteita, jotka voidaan liittää osaksi sisarusten välistä kilpailua vanhempien resursseista. Sisarussuhteissa ilmenee myös hierarkkisuutta, joka perustuu yleensä sisarusten syntymäjärjestykseen.
Sisarussuhteissa ilmenee paljon konflikteja, joissa sisarusten välistä vallankäyttöä toteutetaan. Vallankäyttö sisarussuhteissa nähdään tutkielmassa yksilöiden vallan resurssien kautta. Valtaresurssit ovat erilaisia kykyjä vaikuttaa toiseen ihmiseen. Vallan nähdään muodostuvan vastavuoroisten ja täydentävien vuorovaikutusten kautta. Valtaa hahmotetaan tutkielmassa vallankäytön vaikuttavuuden sekä kahden vallankäytön muodon, huolenpidollisen ja hallitsemaan pyrkivän vallan, perusteella.
Tutkielmassa käytetään määrällisiä tutkimusmenetelmiä: ristiintaulukointia, keskiarvojen vertailua ja logistista regressioanalyysia. Aineistona on tutkimusta varten kyselylomakkeella kerätty aineisto yhdeksäsluokkalaisten sisarussuhteista (N=336). Tutkielmassa sisarussuhteita tarkastellaan dyadisesti, ja vallankäyttö sekä vahingoittaminen nähdään systeemisesti sisarussuhteen ilmiöinä.
Tulosten perusteella sisarukset käyttävät suhteissaan erilaisia määriä valtaa, ja vallankäytön tasaisuus eroaa eri suhteissa. Väkivaltaiset teot osoittautuvat tulosten perusteella yleiseksi sisarusten välillä. Nuorista 33 % raportoi kokevansa sisarussuhteessaan kroonista väkivaltaa. Logistisen regressioanalyysin perusteella sisarussuhteiden vallankäyttö selittää väkivallan tapahtumista. Henkistä ja ruumiillista väkivaltaa selittävät erilaiset tekijät.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sisarusväkivalta kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten nuorten keskuudessa : perhekontekstin yhteys väkivallan kokemuksiin
Yli-Kivistö, Heidi (2020)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perhekontekstiin liittyvien tekijöiden yhteyttä sisarusväkivallan kokemuksiin 6. ja 9. luokkalaisten keskuudessa. Sisarussuhteet luovat merkittävän kehyksen lapsen kasvuun, kehitykseen ... -
Sisarusten väliset kiintymyssuhteet
Lampinen, Teija (2013) -
Huostaanotetun lapsen sisarussuhteet : kolme tapausta siskoista ja veljistä
Niskanen, Henna (2014)Tämä pro gradu -tutkielma on laadullinen tapaustutkimus huostassa olleiden lasten sisarussuhteista. Tutkielmassa on lähdetty etsimään vastauksia kysymyksiin: mitä sisarussuhteet merkitsevät sijoitet-tuina olleille lapsille, ... -
"Se on veli se on pääasia" : kehitysvammaisuus sisarussuhteessa alle 15-vuotiaan vammattoman sisaruksen näkökulmasta
Kokkonen, Marika (2012)Kokkonen, Marika. ”Se on veli se on pääasia” KEHITYSVAMMAISUUS SISARUSSUHTEESSA ALLE 15- VUOTIAAN VAMMATTOMAN SISARUKSEN NÄKÖKULMASTA. Erityispedagogiikan pro gradu -työ. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.